Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Chinese Democracy -levyn vuotajalle halutaan vankeusrangaistus

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.3.2009 12:45 Kommentteja (6)

Chinese Democracy -levyn vuotajalle halutaan vankeusrangaistus Viime vuonna Yhdysvalloissa asuva Kevin Cogill pidätettiin liittovaltion poliisin eli FBI:n (Federal Bureau of Investigation) toimesta, koska miehen epäiltiin jakaneen luvatta Guns N' Roses -yhtyeen Chinese Democracy -levyn kappaleita.

Aluksi Cogill kiisti syyllisyytensä, mutta lopulta hän myönsi syyllisyytensä, jonka johdosta hänelle halutaan nyt kuuden kuukauden vankeusrangaistus.

Vankeusrangaistuksen lisäksi Cogillille tulee runsaasti korvattavaa, sillä valtion mukaan hänen suorittama yhdeksän musiikkikappaleen jakaminen on tuottanut 371 622 dollarin vahingot. Ääniteteollisuuden etuja puolustava RIAA (Recording Industry Association of America) sanoo vahinkojen olevan kuitenkin reilusti suuremmat, ja RIAA:n laskemissa Cogillin tekojen takia vahinkoa olisi tullut 2,2 miljoonaa dollaria.

Valtion tekemissä laskemissa Cogill joutuu tekemänsä ennakkojakelun takia vastuuseen myös muiden sivustojen kautta tapahtuneista luvattomista latauksista. Valtion arvion mukaan Cogillin toimien takia kappaleita ladattiin luvatta yhteensä 375 376 kertaa, joka kerrottuna iTunesin keskimääräisellä 0,99 dollarin kappalehinnalla kertoo aiheutuneiden vahinkojen määrän.

RIAA suostuu kuitenkin 30 000 dollarin korvauksiin, jos Cogill tulee mukaan RIAA:n piratisminvastaiseen kampanjaan.

Cogillin tuomio kerrotaan julki näillä näkymin toukokuun neljäs päivä.

  NPD listasi helmikuun myydyimmät PC-pelit Yhdysvalloissa Fox poistaa extrat vuokrattavista DVD-elokuvista  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

6 kommenttia

Lainaus:
Ääniteteollisuuden etuja puolustava RIAA (Recording Industry Association of America) sanoo vahinkojen olevan kuitenkin reilusti suuremmat, ja RIAA:n laskemissa Cogillin tekojen takia vahinkoa olisi tullut 2,2 miljoonaa dollaria.

Kuten yleensäkkin, luku vedetty hatusta ilman mitään perusteluita.
Lainaus:
Valtion tekemissä laskemissa Cogill joutuu tekemänsä ennakkojakelun takia vastuuseen myös muiden sivustojen kautta tapahtuneista luvattomista latauksista. Valtion arvion mukaan Cogillin toimien takia kappaleita ladattiin luvatta yhteensä 375 376 kertaa, joka kerrottuna iTunesin keskimääräisellä 0,99 dollarin kappalehinnalla kertoo aiheutuneiden vahinkojen määrän.

Eli jokainen lataaja olisi ostanut nuo biisit iTunesista...

Joopa-joo...

#115.3.2009 12:57

Lainaus:
Valtion arvion mukaan Cogillin toimien takia kappaleita ladattiin luvatta yhteensä 375 376 kertaa, joka kerrottuna iTunesin keskimääräisellä 0,99 dollarin kappalehinnalla kertoo aiheutuneiden vahinkojen määrän.

*facepalm*

#215.3.2009 13:03

Poistettu


Im done here

#315.3.2009 14:01

Realistisempaa oliis ensin tutkia moniko warettaja jättää levyn ostamatta jos saa sen netistä ennen julkaisua ja sen perusteella määrittää korvaukset.
Samoin epäilen ettei RIAA saa kaikkia tuloja iTunesin myynnistä.

#415.3.2009 17:32

Lainaus:
Valtion arvion mukaan Cogillin toimien takia kappaleita ladattiin luvatta yhteensä 375 376 kertaa.

Jännän tarkkoja arvioita :'DD

#515.3.2009 20:07

Kannattaa huomioida, että kaikki tulot mitä oikeusjutuissa to-mafia saa on verotonta tuloa. Eli tuloa, josta ei tarvi maksaa veroja. Siksi tekijänoikeusjärjestöt systemaattisesti ja tietoisesti liioittelevat omia menetyksiään ja korvaukset laitetaan niin ylös, kuin mahdollista. Eli oikeuteen haastaminen on vain puhdasta bisnestä. Artistit ovat levy-yhtiöiden lypsy lehmiä, jotka lypsetään kuiviin ja lyödään lihoiksi, kun niistä ei ole hyötyä. Kannattaa lukea seuraavat artikkelit tarkoin...

http://torrentfreak.com/pirated-by-itune...torrent-080206/

http://torrentfreak.com/top-artists-stri...-labels-090311/

#615.3.2009 20:20

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto