AfterDawn logo

Kolmen hudin laki maksaa Ranskan operaattoreille miljoonia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
19 kommenttia

Ranskassa lähes varmalta näyttävä luvattomilta lataajilta internet-yhteyden katkaiseva ns. kolmen hudin laki on herättänyt runsaasti keskustelua mm. sen tuomista taloudellisista rasitteista. Les Echos -talouspäivälehti selvitti viime kuussa uuden lain tuomia kustannuksia, jotka nousevat isoimpien internet-operaattoreiden kohdalla miljooniin euroihin.

Liberation-lehti arvioi aiemmin, että uuden lain myötä Ranskassa lähetettäisiin päivittäin noin 10 000 varoitussähköpostia luvattomille lataajille, jonka lisäksi tavallisia varoituskirjeitä lähetettäisiin päivittäin noin 1 000 kappaletta. Internet-yhteys katkeaisi luvattoman lataamisen johdosta päivittäin noin tuhannelta ihmiseltä.

Operaattoreiden täytyy viestien lähettämisen ohella uudistaa verkkolaitteitaan asiakkaiden valvomista varten, joten kulut eivät rajoitu pelkästään varoitusviestien käsittelyihin.

Internet-operaattori Orange on arvioinut, että sille uusi laki toisi vuosittain kuluja noin 13 miljoonaa euroa. Nämä kulut päätyvät todennäköisesti asiakkaiden maksettaviksi, jolloin paikallisten internet-yhteyksien hinnoissa saattaa näkyä uuden lain myötä pientä nousua.

Operaattoreiden täytyy myös noudattaa valvontaelimeltä tulevia käskyjä, ja jos operaattori ei lähetä asianmukaisia varoituksia luvattomille lataajille, tulee operaattorille maksettavaa 5 000 euroa per lähettämätön viesti. Sama 5 000 euron rangaistus on käytössä myös niissä tilanteissa, joissa operaattori ei sulje asiakkaansa internet-yhteyttä, vaikka tämä on saanut kolmannen varoituksen.

19 KOMMENTTIA

Zeitsei1/19

Jaska Jokusta lainaten: "Voi hyvä tavaton..."

LordPepsi2/19

Ja salaus tekniikka käyttäjät vain yleistyy tämän jälkeen

nozie3/19

kenenköhän vika mahtaa olla jos esim suojaamattoman wlanin joku warettelee ja sen takii yhteys suljetaan, tuskin menee kovin kauan että enemmän haittaakun hyötyä koko paskasta

lehari4/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nozie:

kenenköhän vika mahtaa olla jos esim suojaamattoman wlanin joku warettelee ja sen takii yhteys suljetaan, tuskin menee kovin kauan että enemmän haittaakun hyötyä koko paskasta

Ettei vaan kuule ois ihan sen tyypin oma vika jos tyhmyyttään on jättänyt wlaninsa salaamatta.

Siinä olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä että enemmän tästä(kin) tulee olemaan haittaa loppupeleissä, niin kuin kaikista muistakin tähän mennessä yritetyistä keinoista kitkeä waretusta...

akse5/19

Lainaus:

Nojaa a.. en yhtää ihmettele miks meiänki rivarissa on 2 suojaamatonta yhteyttä. Jengi ei varmaan edes tiedä että ne wlanit on päällä, koska ne on ainakin telewellillä päällä ilman mitään suojausta ihan defaulttina. Joudut ite mennä muuttamaa asetukset, sitä tuskin kaikkia tajuaa, kuha vaa netti pelittää.

eekoo6/19

Jep, ei oikeen voida puhua että wlanin salaamattomuus olisi omaa tyhmyyttä, kun näkyy ihan "peruskäyttäjilläkin" jäävän salaamatta. Ottakaapa läppäri tai kännykkä ja kokeilkaa missä tahansa kerrostalossa, ja varmasti löytyy vähintään yksi avoin verkko, yleensä enemmän. ISP:n vastuullahan se olisi alunperin opettaa että salausta voi ja tulee käyttää. Sen jälkeen jos on verkko avoimena niin sitten on omaa tyhmyyttä..

edit.typo

OILgame7/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eekoo:

Miksi se olisi isp:n homma opettaa käyttämään ihmisiä wlania järkevästi?

nozie8/19

Ei varmaa ookkaan, mutta en oo kuullu ainakaan kenenkää saanneen tuomiota siitä, että joku käyttänyt luvatta toisen wlania waretukseen, eli tuskin tässäkään syypää se yhteyden omistaja.

Operaattoreiden täytyy myös noudattaa valvontaelimeltä tulevia käskyjä, ja jos operaattori ei lähetä asianmukaisia varoituksia luvattomille lataajille, tulee operaattorille maksettavaa 5 000 euroa per lähettämätön viesti. Sama 5 000 euron rangaistus on käytössä myös niissä tilanteissa, joissa operaattori ei sulje asiakkaansa internet-yhteyttä, vaikka tämä on saanut kolmannen varoituksen.

Mikähän mahtaa olla toi "valvontaelin" joku tekijänoikeusjärjestö joka kerää älyttömät rahat tolla?

Ja en tajuu miten teknisesti mahollista edes 0.01% tavarasta valvoa, että onko laitonta vai laillista saati sitten käytännössä.
Ainakaan niin, että tulisi ikinä tuottamaan voittoa toi kenellekkään

IhQnObO9/19

Hullua touhua. Elikkä 5000 euroa per lähettämätön kirje? Tulee aika kalliiksi.

Triaxis10/19

Lainaus:

-- Nämä kulut päätyvät todennäköisesti asiakkaiden maksettaviksi, jolloin paikallisten internet-yhteyksien hinnoissa saattaa näkyä uuden lain myötä pientä nousua. --

Asiakas joutuu siis maksamaan siitä, että häntä valvotaan ja hänen yhteytensä saatetaan katkaista. Ihan hyvä pakollinen - ja maksullinen - lisäpalvelu mihin tahansa internet yhteyteen :D

theval11/19

Elikkä jos lataa vaikka jonkin modin peliin taikka päivitykset torrenttina. Niin eikö se yleisen katsomuksen mukaan ole laitonta lataamista, koska eikös se nykyään ole "piireissä" torrent = ware

roari12/19

Lainaus:

Operaattoreiden täytyy myös noudattaa valvontaelimeltä tulevia käskyjä, ja jos operaattori ei lähetä asianmukaisia varoituksia luvattomille lataajille, tulee operaattorille maksettavaa 5 000 euroa per lähettämätön viesti. Sama 5 000 euron rangaistus on käytössä myös niissä tilanteissa, joissa operaattori ei sulje asiakkaansa internet-yhteyttä, vaikka tämä on saanut kolmannen varoituksen.

Ja luonnollisesti tälle "valvontaelimelle" koituu myös 5 000 euron sanktio kaikista aiheettomista varoituksista ja nettiyhteyksien katkomisista... TAI sitten ei...

jartar13/19

Myös zyxelin modeemeissa wlan oletuksena päällä ilman salausta eli näidenkin omistajilta löytyy paljon salaamattomia verkkoja.

Lisäksi kun monet liikkeet ja julkiset tilat käyttävät salaamattomia wlan yhteyksiä jotta ihmiset voivat niitä käyttää niin on kiva nähdä kuinka äkkiä ne saavat varoituskirjeitä ja liittymät vedetään poikki :)

Toisaalta wlanin olemassa olo mahdollistaa tuon lain kaatamisen alta-aika yksikön. Jokainen turhan kirjeen saanut avoimen wlan yhdeyden omistaja kun vie isp:n oikeuteen niin äkkiä ollaan siinä tilanteessa että oikeuslaitoksilla sellainen ruuhka että mitään juttuja ei voida käsitellä...

Kasavuori14/19

Niin se maailma muuttuu:

Vapaus, Veljeys, Tasa-arvo

muotoon:

Lataus, Valvonta, TO-mafia

Ysf15/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kasavuori:

Niin se maailma muuttuu:

Vapaus, Veljeys, Tasa-arvo

muotoon:

Lataus, Valvonta, TO-mafia

ei muutu ;-)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wikipedia:

Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus vuodelta 1789 määrittää vapauden: "vapaus on mahdollisuus tehdä kaikkea sitä, mikä ei vahingoita toisen oikeuksia". "Elää vapaana tai kuolla" oli eräs vallankumouksen keskeisiä tunnuksia.

Maximilien de Robespierreen (edit: ranskan vallankumouksen johtohahmo) hallituksen vallassaolon aikana vapaus oli tarkoitettu vain vallassaolijoille: "Ei vapautta vapauden vihollisille" oli terrorin aikakauden tunnuslause. Tämän periaatteen seurauksena Ranskassa on ollut tapana suhtautua erittäin vihamielisesti kaikkiin, jotka ovat suhtautuneet kielteisesti tai väheksyvästi erilaisten poliittisten vallanpitäjien tulkintaan vapaudesta

eekoo16/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OILgame:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eekoo:

Jep, ei oikeen voida puhua että wlanin salaamattomuus olisi omaa tyhmyyttä, kun näkyy ihan "peruskäyttäjilläkin" jäävän salaamatta. Ottakaapa läppäri tai kännykkä ja kokeilkaa missä tahansa kerrostalossa, ja varmasti löytyy vähintään yksi avoin verkko, yleensä enemmän. ISP:n vastuullahan se olisi alunperin opettaa että salausta voi ja tulee käyttää. Sen jälkeen jos on verkko avoimena niin sitten on omaa tyhmyyttä..

edit.typo

Miksi se olisi isp:n homma opettaa käyttämään ihmisiä wlania järkevästi?

Eihän se varsinaisesti ISP:n hommaa olekaan, mutta jos nyt puhutaan esim. ihmisistä jotka käyvät tilaamassa laajakaistan ja wlan- modeemin tarjouksena samasta paikasta, kyllä minun mielestä myyjän tulisi osata neuvoa laajakaistan suojaamisestakin. Varsinkin jos pakettiin otetaan vielä asennus. Jos kukaan ei koskaan opeta peruskäyttäjälle kuinka toimia, miten sitten voitaisiin sysätä laiton lataaminen tämän syyksi kun ei ole koskaan salaamisesta kuullutkaan? Onhan tietoturvasta valistaminenkin yritetty saada ISP:n tehtäväksi, mikä windows-maailmassa lienee hyvä ratkaisu.
Mutta tämä nyt sivuaa jo uutista senverran että saa riittää...

zipzap17/19

Poistettu

pxhza18/19

Mitenkähän tuossa muuten on toteutettu tiedostojen erottelu? Kun kaikki torrent liikenne ei kuitenkaan ole laitonta...

Jehabi19/19

Seuraavaksi ranskassa kielletään kannabis xD

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT