AfterDawn logo

The Pirate Bayn oikeudenkäynti päätettiin puolustuksen puheenvuoroilla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
35 kommenttia

Pari viikkoa jatkunut oikeudenkäynti The Pirate Bay -palvelun (TPB) ylläpitäjiä vastaan tuli tänään eräänlaiseen finaaliin, kun ylläpitäjien asianajajat pitivät omat loppuyhteenvetonsa.

Ensimmäisenä puheenvuoron piti Fredrik Neijin asianajaja Jonas Nilsson, joka sanoi TPB:n taustalla olevan tekniikan olevan laillista. Tämän lisäksi Nilsson vakuutti, ettei Neijin tarkoitus ollut koskaan rikkoa kenenkään tekijänoikeuksia. Neijin päällimmäinen kiinnostus TPB:ssä oli sen taustalla toimiva tekniikka, jonka toimivuudesta Neij on asianajajan mukaan huolehtinut.

Nilssonin mukaan kaikki syytteet ylläpitäjiä vastaan pitäisi hylätä, koska TPB itsessään on laillinen palvelu, jonka lisäksi jutun tutkinta ja oikeudenkäynti eivät ole tuoneet esiin mitään asioita, jotka osoittaisivat ylläpitäjien syyllisyyden. Neij ei ole myöskään Nilssonin mukaan yllyttänyt ketään tekijänoikeusrikoksiin, eikä hän ole ollut tietoinen palvelun avulla tehdyistä tekijänoikeusrikoksista.


Nilsson jatkoi seuraavaksi TPB:n toiminnasta. Nilsson sanoi palvelun olevan avoin kaikille ja palvelun käyttäjät voivat itse päättää mitä sisältöä he haluavat jakaa palvelun kautta, eivätkä ylläpitäjät tee päätöksiä jaettavasta materiaalista. Nilssonin mukaan kaikki maailman sivustot voivat jaella linkkejä tekijänoikeudella suojattuun materiaaliin, joten ongelma koskee koko internetiä eikä pelkästään TPB:tä.

Syyttäjä ei ole myöskään Nilssonin mielestä pystynyt osoittamaan sitä seikkaa, että ylläpitäjät olisivat tienanneet rahaa palvelun avulla. Nilssonin mukaan kaikki mainoksista tulleet rahat ovat menneet sivuston pyörittämisestä syntyneiden kustannusten maksamiseen.

Nilssonin seuraavat kommentit koskivat syyttäjien sanoja, joiden mukaan ylläpitäjillä olisi erilaisia asenneongelmia mm. tekijänoikeuksia kohtaan. Nilsson sanoi kaikilla olevan oikeus oman mielipiteensä ilmaisemiseen ja vaikka sivuston nimessä esiintyy sana Pirate, ei se tarkoita sivuston olevan laiton. Nilssonin mukaan TPB tarjoaa käyttäjille vain passiivisia hakuominaisuuksia.

Nilsson jatkoi seuraavaksi tekijänoikeuskorvauksista, joita mediajätit ja tekijänoikeusjärjestöt ovat vaatineet ylläpitäjiltä. Nilssonin mukaan korvauksien suuruuksille ei ole esitetty mitään puolueettomia perusteita, vaan summat ovat tulleet suoraan mediajättien ja tekijänoikeusjärjestöjen omista vaatimuksista. Koska Neij ei ole syyllistynyt mihinkään laittomaan, ei hänen tarvitse Nilssonin mukaan myöskään maksaa mitään korvauksia.

Nilssonin jälkeen vuoroon tuli Gottfrid Svartholmin asianajaja Ola Salomonsson. Myös Salomonssonin mukaan syyttäjän esittämät todisteet eivät osoita mitään rikollista toimintaa tapahtuneen. Syyttäjä ei esim. osoittanut lainkaan, että suurin osa TPB:n kautta jaettavasta materiaalista mahdollistaisi tekijänoikeusrikokset. Salomonssonin mielestä ainoat todisteet asiasta esitti Peter Sunde, jonka keräämien todisteiden mukaan 80 prosenttia TPB:n torrent-tiedostoista johtaa laillisten latausten pariin.


Salomonssonin mukaan syyttäjällä ei ole myöskään todisteita siitä, että TPB:n käyttäjät olisivat käyttäneet TPB:n trakkeria apunaan tekijänoikeusrikoksissa.

Seuraavaksi Salomonsson sanoi sivuston mainostulojen olevan lähempänä 700 000 kruunua kuin 10 miljoonaa kruunua. Salomonssonin mukaan oikeudessa aiemmin todisteena näytetty mainossopimus ei koskaan toteutunut, joten sitä ei pitäisi hyväksyä todisteeksi. Salomonsson sanoi TPB:llä olleen yhteensä neljä yhteistyökumppania mainosten osalta, eikä 64 kuten syyttäjä on väittänyt.

Vahingonkorvausvaatimukset ovat Salomonssonin mielestä aivan liian suuret, kuten Roger Wallisin viime viikolla antama todistajanlausunto osoitti. Salomonsson ei näe myöskään mitään järkeä siinä, että ylläpitäjille pitäisi antaa vankeusrangaistuksia.

Salomonssonin jälkeen oman puheensa aloitti Peter Sunden asianajaja Peter Althin, joka sanoi oikeudenkäynnin olevan hankala kaikille osapuolille. Althinin mukaan tekniikan kehittymisen seurauksena esiin tulee aina ongelmia, kun ihmiset vastustavat uuden tekniikan käyttöä.

Althin sanoi vaadittujen tekijänoikeuskorvausten olevan perusteettomia, koska missään ei ole osoitettu, että luvaton lataaminen vähentäisi myyntejä. Sunden ei ole Althinin mukaan syyllistynyt mihinkään laittomaan, koska hän on ainoastaan sivuston mediavastaava, joten häneltä ei voida myöskään vaatia tekijänoikeuskorvauksia.

Althinin mukaan neuvojen antaminen muille ylläpitäjille tai näiden tunteminen ei tee Sundenista rikollista. Althin sanoi, ettei hän olisi vastuussa Saabin ongelmista, vaikka hän soittaisi Saabille ja sanoisi, että maalatkaa autonne vihreiksi, jotta ne myisivät paremmin.

Althin ei myöskään pitänyt siitä, miten mediajättien ja tekijänoikeusjärjestöjen edustajat kohtelivat Wallisia, kun tämä oli todistamassa oikeudessa viime viikolla. Althin aikookin tehdä kaikkensa, jotta Wallisin kärsinyt maine saadaan korjattua.

Althinin mukaan Sunde ei ole vastuussa sivuston mainossopimuksista, vaan ne ovat Svartholmin ja Neijin tekemiä, eikä Sunde ole saanut mitään osuutta TPB:n mainostuloista.


Viimeisenä vuoroon tuli Carl Lundströmin asianajaja Per E Samuelson, joka vaatii syytteiden hylkäämistä, koska syyttäjä ei ole hänen mukaansa pystynyt osoittamaan mitään rikollista toimintaa ylläpitäjien osalta. Samuelsonin mukaan kaikki syyttäjän todisteet ovat koskeneet TPB:tä, vaikka paikallisen lain mukaan syyttäjän pitäisi osoittaa ylläpitäjien syyllisyys.

Samuelson sanoi TPB:n väärinkäytöksistä olevan vastuussa sivuston käyttäjät, eivätkä ylläpitäjät. Samuelsonin mukaan mediajätit ja tekijänoikeusjärjestöt eivät tässä kohdin erota metsää puilta. Samuelson vertasi asiaa autoteollisuuteen, jossa asia olisi sama, jos autoteollisuuden edustajat haastettaisiin oikeuteen autoilla tehdyistä rikoksista.

Samuelsonin mukaan syyttäjä ei ole jutun aikana esittänyt mitään todisteita rikoksista, jonka takia ylläpitäjiä ei voida myöskään rangaista mistään. Koska Euroopassa on myös muita vastaavia sivustoja, uskoo Samuelson asiasta tulevan tuomion muuttuvan Euroopan laajuiseksi ennakkopäätökseksi, jonka takia jutussa pitäisi kuulla EU-tuomioistuimen kanta.

Samuelson sanoi Lundströminin olevan joka tapauksessa syytön esitettyihin syytöksiin, koska hän ei ole ollut mukana TPB:n pyörittämisessä.

Oikeuslaitoksen mukaan TPB:n oikeusjuttu on nyt käsitelty todisteiden osalta. Oikeus antaa tapauksessa ratkaisunsa ensi kuun 17. päivä, jonka jälkeen odotettavissa on tuomiosta valittaminen seuraavaan oikeusasteeseen jommankumman osapuolen toimesta.

35 KOMMENTTIA

kawasaki71/35

Hyvältä näyttää TPB:n puolesta, joka on mielestäni hyvä juttu! ;D

Sendo_2/35

Jep jep. Lakiteknisesti TPB:n pitäisi olla voitolla reilusti. Poliittinen ja rahallinen painostus voi tuoda vielä ikävän lisän juttuun. Parasta toivotaan kuitenkin heille :)

jusunakki3/35

Lainaus:

eikä hän ole ollut tietoinen palvelun avulla tehdyistä tekijänoikeusrikoksista.


ei varmaan juu :P merirosvo aiheisia fanipiirrustuksia varmaan luuli siellä levitettävän

Oon siis tietenkin TPB:n puolella joka suhteessa tässä kuten jokainen muukin täysjärkinen ihminen, mutta huvittava kommentti silti.

juunas114/35

Aivan, hyvältä näyttää TPB:n puolesta.

somebodyy5/35

Käytännöllisesti katsoen Piratebay on jo voittanut jutun, on senverran reikiä syttäjien syytteissä. Onnea Piratebaylle! :D

Yesse6/35

Ainakin puolustus näyttää ammatimaisuutta puheessaan, toisinkuin syyttäjät näyttävät vain asenneongelmaansa piraatteja vastaan aivankun naapurin mummo.

zonezzz7/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti somebodyy:

Käytännöllisesti katsoen Piratebay on jo voittanut jutun, on senverran reikiä syttäjien syytteissä. Onnea Piratebaylle! :D

Väärin, kyllä Piratebaylle tulee niin kylmää kyytiä että alkaa hirvittämään, kun ajattelee minkälainen koneisto siellä on vastassa.

ei siellä paljon paina pari swedu spedeä ku on jenkki runkut asialla

berethiel8/35

Tässä se nyt nähdään, että ohjaillaanko eurooppaa jenkeistä käsin. Jos niin tapahtuu, niin en enää koskaan arvostele jenkkileffojen maailmanpelastamisia. Rupean jenkiksi.

Asiasta kolmanteen... Kun hyvä elokuva.. tai kiinnostava osuu kohdalle niin ostan sen vaikka maksaisi 20€. Tilasin nimittäin juuri netistä yhden elokuvan, koska en yksinkertaisesti jaksa odottaa edes sen ilmestymistä piratebayhin, enkä myöskään todellakaan ole kiinnostunut mistää webcam laatuisesta versiosta. Ja ennekaikkea haluan tukea elokuvan tekijöitä.. Nyt kaikkia kiinnostaa minkä elokuvan sitten tilasin.

No tilasin tietysti Suomalaisen elokuvan nimeltään Sauna! Sen laadusta en tiedä, mutta ei se voi hollywoodfilkkoja surkeampi olla.

Piratebaylle onnea oikeudenkäyntiin.

pain839/35

Nimikin sen jo kertoo ettei ollut tarkoitus rikkoa tekijänoikeuksia...

jehu8010/35

Lainaus:

Neij ei ole myöskään Nilssonin mukaan yllyttänyt ketään tekijänoikeusrikoksiin, eikä hän ole ollut tietoinen palvelun avulla tehdyistä tekijänoikeusrikoksista.

"Mitä! Saako träkkerimme kautta jotain tälläistä? Kamalaa!" :D

MattiMies11/35

jehu80: Ainahan posse yrittää kaunistella asioita.

directx12/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti berethiel:

Tässä se nyt nähdään, että ohjaillaanko eurooppaa jenkeistä käsin. Jos niin tapahtuu, niin en enää koskaan arvostele jenkkileffojen maailmanpelastamisia. Rupean jenkiksi.

Asiasta kolmanteen... Kun hyvä elokuva.. tai kiinnostava osuu kohdalle niin ostan sen vaikka maksaisi 20€. Tilasin nimittäin juuri netistä yhden elokuvan, koska en yksinkertaisesti jaksa odottaa edes sen ilmestymistä piratebayhin, enkä myöskään todellakaan ole kiinnostunut mistää webcam laatuisesta versiosta. Ja ennekaikkea haluan tukea elokuvan tekijöitä.. Nyt kaikkia kiinnostaa minkä elokuvan sitten tilasin.

No tilasin tietysti Suomalaisen elokuvan nimeltään Sauna! Sen laadusta en tiedä, mutta ei se voi hollywoodfilkkoja surkeampi olla.

Piratebaylle onnea oikeudenkäyntiin.

taitaa se tpb tulla paljon aikaisemmin ku kauppoihin se dvd

masa9213/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti berethiel:

Tässä se nyt nähdään, että ohjaillaanko eurooppaa jenkeistä käsin.

Pääsempäs taas pätemään ja jauhamaan paskaa. Nimittäin raha on se joka ratkaisee, ja Jenkeistähän sitä löytyy... vai löytyykö. Arvatkaapas kuka maksaa amerikan talouskriisin? Veronmaksajat?... millä rahoilla, kaikki on saanut juuri potkut... Yritykset?... Hyvä että raha rittää johtajien palkkoihin... Oikea vastaus on 中华人民共和国 eli Kiinan kansantasavalta. Jenkkien valtionvelka on huimia summia Kiinaa kohden.

Mutta kuten ruotsinopettajani sen sanoi: "Matti, älä jauha paskaa." joten nyt loppu. Eikös niillä ole oikeasti parempaa tekemistä kuin väitellä siitä, onko jokin palvelu laiton vai ei, kun maailmassa on todella moni muu asia päin hlvttiä. Mutta kun nuo perkeleet haluavat vai lisää kolikoitaan, jotta saavat sen uuden kultaisen humveen tai mitä nyt ikinä tarvitsevatkaan yli kaiken.

Minusta jokin sosialistinen järjestelmä tähän taiteeseen olisi sopiva. Eli jokainen saa toteuttaa itseään niinkuin haluaa, mutta tuotos sitten kuuluu koko kansalle. Babylonin systeemi ei kuitenkaan pysy näin toimimaan, vaan kun joku näkee pienenkin bisnesraon, niin siitä pitää lähteä heti nyhtämään niin paljon rahaa kuin vain irti saa. Ja jos joku tunkee omalle "plantaasille" niin vähintä mitä voi tehdä on kutsua tätä henkilöä rikolliseksi, ja vaatia korvauksia.

eekoo14/35

Lainaus:

Lainaus:

eikä hän ole ollut tietoinen palvelun avulla tehdyistä tekijänoikeusrikoksista.


ei varmaan juu :P merirosvo aiheisia fanipiirrustuksia varmaan luuli siellä levitettävän

Oon siis tietenkin TPB:n puolella joka suhteessa tässä kuten jokainen muukin täysjärkinen ihminen, mutta huvittava kommentti silti.

Joo, tuo hieman nauratti kanssa. Jos on syyttäjällä heikot todisteet ollut käytössä niin ei tuokaan argumentti kovin vakuuttava ole :D

mjk15/35

Varrotaas tohon 17 pv asti rauhassa....lakiteknisesti tpb on voittanut mutta mieleeni tulee taas että rahapuhuu ja painostukset jatkuvat tuomariin ja kumpp niin että päätös on tpb vastainen, tätä kun on nähty ennenkin.

Joten ihmetellään vain rauhassa. Oikeudellisesti katsottuna tpb on voittanut.

mjvpit16/35

Niin, mielenkiintoinen tilanne tosiaan. Verkossa uutisointi on mielestäni huomattavasti puolueellisempaa kuin painetussa mediassa - erityisesti Suomessa.

Itse asun Tukholmassa ja olen seurannut tapahtumaa tiiviisti eri tiedotusvälineistä. Ruotsissa asiantuntijat odottavat, yllättävää kyllä, hyvin todennäköistä tuomiota: vankeuteen ei juuri kukaan usko, mutta merkittävät rahalliset korvaukset ovat paikallisten asiantuntijoiden mukaan todennäköiset.

Pidetään kuitenkin peukkuja Pirate Baylle :-)

flyornot17/35

Kävi miten kävi.. Jos piratebay häviää, niin ihmiset alkavat käyttää toista träkkeriä..

temple6918/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti flyornot:

Kävi miten kävi.. Jos piratebay häviää, niin ihmiset alkavat käyttää toista träkkeriä..

Niiden on kyllä vaikea ymmärtää, että eivät siinä voita mitään jos se suljettaisiin. Sinä käy juuri noin. Ja kohta sitten bedetään sitä oikeuteen johon kaikki ovat siirtyneet.

TPB'n suhteen kuitenkin hyvältä näyttää! Syyttäjälle vain halko perseeseen ja lähetys Siperiaan.. Sitten on hyvä mieli :)

tkkaisla19/35

Jos noi sit sais sen piratismin kitkettyy pois niin ettei kukaan enää pysty/uskalla ladata, nii sit ihmettelee elokuva ja musiikki pomot ku tulos ei sit kuitenkaa muuttunukkaa sen mukana.

jartar20/35

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti somebodyy:

Käytännöllisesti katsoen Piratebay on jo voittanut jutun, on senverran reikiä syttäjien syytteissä. Onnea Piratebaylle! :D

Väärin, kyllä Piratebaylle tulee niin kylmää kyytiä että alkaa hirvittämään, kun ajattelee minkälainen koneisto siellä on vastassa.

ei siellä paljon paina pari swedu spedeä ku on jenkki runkut asialla


Ruotsissa pätee ruotsin lait ja vaikka jenkkikoneistot tekevät mitä niin asia ei muuksi muutu.

Eikä ruotsi ole mitenkään erityisen korruptoitunut maa joten periaatteessa sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä vaikka vastassa olisi kaikki levy-yhtiöt ja jenkkien rahat.

Oikeuden käyntiä on hyvin uutisoitu ja kun internet aikakautena tieto leviää tulipalon lailla niin lahjuksien ottajat ovat aika äkkiä kusessa jos yrittävät tehdä järjen vastaisia päätöksiä...

SandboX21/35

Sinne oikeuteen mentiin esittämään syytteitä ei arveluja eli Ruotsin lakien mukaan TPB ei saa yhtään mitään ,ja siellä ei tosiaan päde usan neekeri lait.

SandboX22/35

Ja eikös niiden ylimielisyys tullu esille hyvinki selvästi esim se jutsku epäili puolustuksen jäsenten kykyjä ( arvonimiä jne )ja muuta.

Japsu123/35

Lainaus:

usan neekeri lait


Lainaus:

se jutsku epäili


Täytyy vaan ihmetellä miten sivistyneitä kommentteja tässä hiekkalaatikkokeskustelussa ajoittain päästellään. No eipä täältä voi kummempaa odottaakaan... =)

SandboX24/35

Ei ehkä sivistyneitä ,mutta totta.

Japsu125/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SandboX:

mutta totta.


Niin mutta uskotko todella että on olemassa jokin ihmisten mielipiteistä riippumaon totuus, eli objektiivinen totuus kaikista asioista? Jos uskot, eikö se silloin vie pohjaa pois tuosta "totuudesta" koska se muuttuu uskonasiaksi? ;)

SandboX26/35

Siitä ei ole kyse ,jenkit vaan tuli tänne pohjoseen näyttämään miten pikku valtiot laitetaan kuriin,kuitenkaan siinä onnistumatta .Mieleeni tuli lähinnä vanha kunnon neuvostoliiton aikainen "suut kii ettei ryssät kuule" menttaliteetti.

SandboX27/35

Uskonasioista en jaksa ateistina puhua ,mutta uskon tosiaan että totuuskin on..esim taikatempuissa ,ne ovat uskonasioita,mutta niissä piilee aina totuuskin.Ei oikeudessa ollut kyse muuta kuin näyttää syytökset toteen ,sitä syyttäjät eivät onnistuneet tekemään ,joten se siitä.Siellä harvemmin uskonasioista puhutaan.

nuppi28/35

Vertaisverkkotekniikan osaaminen sinäänsä ei ole syy siihen, että Pirate Bay on maailman suurin mediajakelija. PB on ottanut vapaasti saatavissa olevan Bittorrent teknologian käyttöönsä ja pyörittää rikollista palveluaan sen avulla. Ei siinä sen suuremmasta "vertaisverkkotekniikan osaamisesta" ole kyse. Bittorrent on skaalautuvana protokollana todellinen neronleimaus, mutta Pirate Bayn väki ei ole sitä kehittänyt.

Syy Pirate Bayn suuruuteen on se, että Ruotsin hampaaton oikeusjärjestelmä ei ole pystynyt vuosikausiin puuttumaan PB:n törkeään ja kiistämättömään tekijänoikeusrikokseen, ja näin palvelu saanut pyöriä vuodesta toiseen ja on tullut tunnetuksi ympäri maailman. Koko oikeusprosessi tuntuu pyörivän teknisissä detaljeissa missä auttamattomasti vanhaa lakia yritetään soveltaa digitaaliseen ympäristöön. Tarkalleen PB syyllistyy avunantorikokseen helpottaen miljoonien tekijänoikeusrikkojien rikoksia. Ilman PB:tä he eivät pystyisi tekemään rikoksiaan nykyisessä mittakaavassa ilman vastaavan toisen palvelun apua.

Se, että on tosi kivaa ladata ilmaista laittomasti kopioitua musiikkia ja elokuvaa Pirate Baysta, ei tee siitä yhtään sen enempää laillista.

zya29/35

nuppi:

Paljonkos teosto maksaa sinulle palkkaa? Viimeksi kun asiaa tutkiskelin, Ruotsin laki ei taida tuntea rikosta nimikkeellä "Avunanto tekijänoikeusrikokseen"

Maailma muuttuu, niin sen piti C-kasettienkin romahduttaa musiikkibisnes..

Ja edelleen, jos ja kun sinun kaltaiset ihmiset tajuaisivat että onnistuu se torrenttien löytäminen googlellakin. Jos palveluntarjoaja todetaan syylliseksi, teleoperaattoreihin saattaa sattua samalla aika pahasti, jos kerran laki on sama kaikille. Googlesta nyt puhumattakaan.

Ei välttämättä ole viisasta nimittää palvelua rikolliseksi, jos oikeudenkäynti on vielä kesken. Se on totta, ettei TPB keksinyt torrent-tekniikkaa. Itse tekniikkaan syventyneenä en näe juurikaan eroa TPB:n ja Googlen toiminnan välillä. Kumpikin palvelu tarjoaa hakua muiden saataville laittamiin tiedostoihin. Eroina lähinä protokolla ja se, ovatko tiedostot "varsinaisilla" palvelimilla (saatavilla juuri tältä koneelta jatkuvasti) vai useilla käyttäjien työpöytäkoneilla, joita kutakin pidetään päällä vain osa vuorokaudesta.

Siis kukaanhan ei lataa laitonta tai laillista tavaraa piratebay:n palvelimilta vaan käyttäjät lataavat sitä toisiltaan.

Vaikka se sinua harmittaakin, niin itse näen asian siten että ne henkilöt jotka PB:n trackeriin laittavat laitonta tavaraa ovat siitä vastuussa. Muutoinhan esimerkiksi postilaitokset täytyisi sulkea. Vähän väliä tulee tietoa kuinka ihmiset postittavat täällä kiellettyjä substansseja toisilleen.

Seuraava vaihe laajamittaisessa piratismissa lienee täysin salatut p2p darknetit joita ei voida jäljittää millään helpolla konstilla.

Siksi kolmannekseen ainahan bittitavaraa on liikuteltu niin laittomasti kuin laillisesti. Esimerkiksi ohjelmistoteollisuus sekä kärsii että hyötyy piratismista. Millä ohjelmistoilla te luulette esimerkiksi 3D gurujen kehittyvän? Jostain syystä ns. köyhien lisenssitkin maksavat monilla taloilla satasia tai sitten ilmaiset tai lähes ilmaiset "lite" versiot ovat rampautettuja niin ettei niitä käytännössä kannata käyttää. Hyvät tulevaisuuden duunarit treenaavat piraattisoftilla.

Itse en kannata piratismia sinällään. Näkisin järkevämmäksi ratkaisuksi opiskelija / koti lisenssihinnoittelun laskemisen kymppien tasolle, niin ihmiset ostaisivat lisenssejä sen sijaan että hakisivat tavaransa esimerkiksi piratebaysta.

Sinänsä yhden musiikki kappaleen lataaminen ei ole piratismia ja monet artistit vaan hyötyy siitä ja monet artistit ja bändit ovat selkeästi vapaan levityksen kannalla.

MTV näyttää lähes koko päivän tositv sarjoja niin parhaat markkinointi kanavat on nykyään varmaan enemmän netin kautta (esim. Youtube, Myspace).

Toisaalta ei tuollainen hakukone synny tuosta vain olohuoneen nurkkaan vaan sen luotettavaan pyörimiseen miljoonille käyttäjille kyllä vaaditaan myös melkoista teknistä osaamista, ja palvelu ei olisi suosittu jos se ei toimisi käyttäjän kannalta helposti ja teknisesti luotettavasti ja nopeasti. Se, mitä sinä olet laillisuudesta ja teknologiasta mieltä ja täällä julistat on vain yksittäinen mielipide, jollaisella ei ole asian suhteen merkitystä.

Jokainen meistä pystyy rikkomaan Suomen lakia hyvin helposti Googlen avulla etsimällä ja lataamalla esim. lapsipornoa tai laittomia musiikkikappaleita. Kuitenkaan Googlea ei viedä oikeuteen. Asia ei ole mitenkään yksiselitteinen.

Kommenteissasi menee pahasti sekaisin se mikä on laillista ja mikä ei ja kenen toimesta. Suomessa laittomien kappaleiden kopiointi omalle koneelle on moitittavaa mutta ei tuomittavaa , esim. Ruotsissa käsittääkseni ei. Niiden jakelu puolestaan on molemmissa maissa rikollista ja tähän vertaisverkkotekniikan käyttäjän on yleensä - muttei välttämättä - syyllistyttävä. Teoriassa on myös mahdollista ettei kukaan lataa käyttäjältä mitään latauksen aikana, jolloin käyttäjänkään toimien laittomuus ei ole muissa maissa itsestäänselvyys vaikka ladattaisiin "laittomia kopioita".

Kolmas asia on se, ovatko Pirate Bayn ylläpitäjät rikkoneet lakia tarjoamalla hakukonealustan käyttäjille, tietäen, että valtaosa syyllistyy rikoksiin. Mikään hakukoneessa ei kuitenkaan toisaalta pakota muttei toisaalta estäkään yhtäkään käyttäjää tekemästä näitä rikoksia, vaan teoriassa käyttäjät voisivat hyvin käyttää hakukonetta 100% laillisiin tarkoituksiin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti gona:

Löydän netistä mielenkiintoisen eurooppalaisen bändin X levyn, en ole kuullut bändiä ennen, eikä kotisivuillakaan ole kuin yksi näyte-mp3. Löydän/lataan levyn netistä, totean sen huonoksi, poistan sen. Päätän olla ostamatta levyä kaupasta.

Missä vaiheessa muusikko/levy-yhtiö kärsi?


Ei! Katsos kun näin ei saa ajatella. Tämä olisi käytännöllisyyttä, ja se on kiellettyä, kuten usea kirjoittaja tässä jo meille ikäville, köyhille juhlijoille, jotka haluavat kaiken ilmaiseksi, on todentanut.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Kaikki mikä on laitonta, on väärin, ja siinä ei ole mitään jossiteltavaa



Mitään muita johtopäätöksiä ei saa tehdä ? Levy-yhtiöiden ongelmat eivät johdu niistä miljoonista joita pumpataan mainontaan ja keskinkertaisiin artisteihin, yliampuvasta hinnoittelusta ja ahneudesta, kyvyttömyydestä soveltaa nykyteknologioita, yleisön kyllästymisestä hinta-laatu -epäsuhtaan tms. EI!

Kaikki on piraattien vikaa, he ovat pilanneet koko jutun. Meidän on nyt kaduttava, että U2 ei myykään 40 miljoonaa levyä, vaan vain 20 mlijoonaa. Ja tietenkin kaikkien eniten tämä vaikuttaa niihin pieniin artisteihin, kuten aina.
Muistakaa se. Heitä tässä ajatellaan, se on selvä.

Niin, on täysin naurettavaa kuvitella että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana homma olisi lähtenyt hanskasta.
Isoa pitää olla ja kaikki kritiikki on väistämättä epärealististen vasemmistolaisopiskelijoiden höpöä.

On myös kiellettyä esittää, ettei itse käyttäisi penniäkään enempää musiikiin, oli vertaisverkkoja tai ei. Tai että netti on pullollaan musiikkia, mitä ei yksinkertaisesti löydä enää mistään. Tai että tekijänoikeudet ja niiden vartijat ovat suht uusi asia yhteiskunnassamme, ja tämä ilmiö vielä etsii muotoaan.

Tai että musiikkiteollisuus on mennyt radiosta asti jokaisen uuden tekniikan edessä paniikkiin. Tai että yleisö suhtautuu levy-yhtiöiden luomuksiin kuin narinkkatorin jakelijoiden arvottomaan näytekrääsään: ei tulisi mieleenkään tätä huttua ostaa, mutta ilmaiseksi voin maistaa.

Taidanpa lähteä kirjastoon lainaamaan levyjä. Ehkä nekin pitäisi kieltää?

nuppi30/35

Jos joku väittää kirkkain silmin, että Piratebayn tarkoitus palveluna ei ole edistää piratismia ja se ei suorastaan jopa kehota jakamaan ja lataamaan materiaalia, jonka tekijänoikeudet eivät tätä salli, niin jo on mennyt piraattihimo pahasti päähän.

Posti ei mainosta, että kuljetamme heroiinia ja haistatamme pitkät tullille tai poliisille, jos ne haluavat asiaa tutkia. Nimenomaan asissa tulisi tarkastella sitä, minkä takia palvelu on olemassa.

zya on entinen tekijänoikeusjärjestön työntekijä, joka itse erosi tehtävästään, koska hänen mielestään "tekijänoikeusjärjestelmä on mätä", eikä hän halunnut työskennellä enää tekijänoikeusjärjestöissä sen takia. Tuollainen puolen vaihtaja, joka siirtyy vihollisen puolelle on todellinen takinkääntäjä. Kertoo aika paljon henkilöstä. Se, että zya yrität nykyään auttaa ihmisiä esim. kertomalla mistä he voivat ostaa hyvitysmaksuttomia cd/dvd-levyjä ja säästää rahaa. Lisäksi miten suojautua tekijänoikeusjärjestöjen jäljittämiseltä. Nuo kaikki hidastavat ja vaikeuttavat meidän tekijänoikeusjärjestöissä työskentelevien työtä. Haaskaat kuitenkin vain omaa aikaasi, koska tekijänoikeusjärjestelmä ja tekijänoikeusjärjestöt tulevat kuitenkin voittamaan.

zya31/35

Niinpä niin nuppi.

Tekijänoikeusjärjestelmä ja lait mukaanlukien on suurimmaksi osaksi täysin läpimätä systeemi, niistä hyötyy vain ja ainoastaan suuret elokuva ja musiikki firmat. Kyseiset firmat haastavat omia asiakkaitaan oikeuteen, joka on vain yksi bisneksen muoto saada lisää rahaa. En halua olla mukana tuollaisessa toiminnassa enään.

Nuppi sinä itse, kun kirjoittelet tekijänoikeusjärjestön työntekijänä täällä niin tietysti kirjoittelet myönteisiä asioita työnantajastasi. Et siten voi olla mitenkään samaa mieltä kanssani mistään. Siksi keskustelu kanssasi on ajan hukkaa ja täysin turhaa meille molemmille, koska edustamme täysin päinvastaisia kantoja. Itse olen varma, että ei kaupallinen yksityinen kopiointi tullaan laillistamaan, jossain vaiheessa. Uskon myös, että tekijänoikeusjärjestöt ja järjestelmä tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Mätä systeemi kaatuu ja korvautuu paremmalla systeemillä. Tekijänoikeusjärjestöt ovat aina vastustaneet uutta tekniikkaa, mutta aina epäonnistuneet läpi historian. Siinä mielessä näen tekijänoikeusjärjestöjen toiminnan epätoivoisena, joka vain hidastaa väistämätöntä muutosta, joka tulee kuitenkin.

jusunakki32/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:


koska hänen mielestään "tekijänoikeusjärjestelmä on mätä"


No ei se kyllä mikään mielipideasia ole, vaan fakta...

Lainaus:

tekijänoikeusjärjestelmä tulee kuitenkin voittamaan.


Uskon että laki ja terve järki voittaa eikä tuollainen ahne TO-mafia

jartar33/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Kertoo aika paljon henkilöstä. Se, että zya yrität nykyään auttaa ihmisiä esim. kertomalla mistä he voivat ostaa hyvitysmaksuttomia cd/dvd-levyjä ja säästää rahaa.


Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä. Miksi on väärin tilata halvempia levyjä ulkomailta?

jusunakki34/35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Kertoo aika paljon henkilöstä. Se, että zya yrität nykyään auttaa ihmisiä esim. kertomalla mistä he voivat ostaa hyvitysmaksuttomia cd/dvd-levyjä ja säästää rahaa.


Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä. Miksi on väärin tilata halvempia levyjä ulkomailta?


Koska niistä ei mene mafialle hyvitysmaksuja. Ja nuppi on töissä kyseisessä organisaatiossa

SandboX35/35

Nuppi,sä oot vaan työntekijä ,mitä vittua sä täällä vaahtoat ku tajuat ,ettei ketään kiinosta tollanen jutsku meininki,saunan takana on vielä tilaa.Mä oon sitte vasta tyytyväinen ku tiedän että artisti saa ainakin 80 % kakun tekemisistään .

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT