Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

The Pirate Bay -asiantuntijan vaimolle tuhansilla euroilla lahjoja

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 27.2.2009 17:09 Kommentteja (16)

The Pirate Bay -asiantuntijan vaimolle tuhansilla euroilla lahjoja The Pirate Bay -oikeusjuttu saa yhä omituisempia käänteitä. Tällä kertaa saavana osapuolena on jutussa todistajana ollut ruotsalaisprofessori Roger Wallis ja hänen vaimonsa. Hän vastasi oikeudessa syyttäjän tulitukseen, joka kohdistui tämän tutkimuksiin. Wallis kiisti oikeudessa levymyynnin hiipumisen ja tiedostojaon yhteyden.

Kysyttäessä haluaisiko herra kulukorvauksia muun muassa matkoista, Wallis vastasi, että kukkia voi lähettää hänen vaimolleen, kertoo Expressen. Anteliaat piraatit, joita tekijänoikeuslobbarit kutsuvat varkaiksi, ottivat neuvosta vaarin. Paikalliset kukkakauppiaat saivatkin tilausryöpyn, kun useammasta liikkeestä tilattiin satoja kukkia samaa osoitteeseen. Kaikenkaikkiaan Roger Wallisin vaimolle saapui kukkia, suklaata ja muita lahjoja yhteensä yli 40000 kruunun eli 4000 euron edestä.

"Hän oli hyvin huolestunut ennen oikeudenkäyntiä. He epäilivät pätevyyttäni ja se sai vaimoni surulliseksi. Hän ei pystynyt nukkumaan kahteen päivään", kiitteli Roger Wallis lahjoista.

Wallis pitää jakamisen periaatetta yllä muutenkin kuin virtuaalisesti, sillä mies aikoi jakaa kukkia naapureilleen.

  DNA:lta uusia HD-kanavia R4 Revolution -laitteiden myynti kiellettiin Japanissa  

Jaa tämä

Kirjoita kommentti

16 kommenttia

Mies oli lahjottu, äkkiä poliisi, verottaja ja TOmafia, käykää kimppuun! ;)

#127.2.2009 17:13

Piraatit - hyvä hyvä.

IFPI ja tekijänoikeusjärjestöt - paha paha.

Tekijänoikeusjärjestöt pitäisi lailla kieltää.

Ehkä tekijänoikeusmonopolit vielä kielletäänkin, kunhan PIraattipuolue tuosta kasvaa.
http://www.piratpartiet.se/storlek

#227.2.2009 17:52

On tämä oikeusjuttu ollut melkoinen farssi, on tosi kiinnostava nähdä mitä tästä kaikesta seuraa vai seuraako mitään.

#327.2.2009 20:41

Tässä se nähdään. "Piraatit" ovat valmiita myös antamaan, mutta viihdeteollisuus vain ottamaan.

#427.2.2009 21:02

"Anteliaat piraatit..."

Kuulostaa mun mielestä vähän tyhmältä käyttää yleisnimitystä "piraatit". Eiks ne tyypit siellä Somalian rannikolla, jotka ryöstelee jotain asekuljetuksia ym. ole piraatteja! Parempi nimitys olisi ehkä esim. "Piratebayn kannattajat" tjtn.

#527.2.2009 21:02

Sääli että kukkia ei voi kopioida, muuten lähettäisin.

#627.2.2009 22:46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aunustico:
Tässä se nähdään. "Piraatit" ovat valmiita myös antamaan, mutta viihdeteollisuus vain ottamaan.
Eli kun viihdeteollisuus tarjoaa lahjoja, on se hirveää ja kauheaa lobbaamista ja lahjomista. Mutta jos piraatit tarjoavat lahjuksia, on se jaloa, kunnioitettavaa ja muutenkin eri reilua.. Right.

#728.2.2009 2:15

Lainaus:

Eikö ole vähän outoa jos jokin viihdeteollisuuden järjestö, jotka kaikki ovat yrityksiä jotka toimivat ainoastaan sillä keinolla, että tuottavat voittoa, rupeaisi yhtäkkiä käyttämään rahaa yksityishenkilön lahjoihin? Yksityishenkilö taas saa tehdä rahoilla ihan mitä haluaa ja toimia ilman taloudellista motiivia.

Kuhan kommentoin.

#828.2.2009 9:24

Lainaus:

Eli kun viihdeteollisuus tarjoaa lahjoja, on se hirveää ja kauheaa lobbaamista ja lahjomista. Mutta jos piraatit tarjoavat lahjuksia, on se jaloa, kunnioitettavaa ja muutenkin eri reilua.. Right.

Jaa se on sun mielestä lahjomista kun satunnaiset yksityishenkilöt lähettävät todistajan vaimolle JÄLKEENPÄIN kukkia?

#928.2.2009 10:09

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rmCowboy:
Sääli että kukkia ei voi kopioida, muuten lähettäisin.
Hahahaha

Mutta asiaan: yhteisö saa halutessaan aikaan paljon ja äkkiä (okei, ei kukkien lähettämistä 4000€ voi nyt vielä ihmeenä pitää). Mutta kiva nähdä yhteisöllisyyttä ja omien tukemista ihmisiltä joita pidetään ehkä välinpitämättöminä ja varkaina yms.

#1028.2.2009 10:42

Aikamoista mediasotaa. Näin niitä ihmisten mieliä muokataan, joista hyötyä keräävät nyt vain TBP ja mahdollisesti ihan oikeat rikolliset. Uutisointi halveeraa oikeuslaitosta, joten sieltä tuskin voittajia löytyy. Paras hetki on vielä tulossa, nimittäin oikeuden päätös ja valitukset.

#1128.2.2009 11:00

Lainaus:
Wallis pitää jakamisen periaatetta yllä muutenkin kuin virtuaalisesti, sillä mies aikoi jakaa kukkia naapureilleen.
Veikkaan, että tämä kukkien lahjoitus oli enemmänkin kuvaannollinen tapa ilmaista että jakamalla kaikilla olisi parempi olla :) tai jotain sinnepäin.. Jokatapauksessa päteviä todistajia puolustuksella on ja he puhuvat hyvin asiantuntevasti.

#122.3.2009 13:52

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rmCowboy:
Sääli että kukkia ei voi kopioida, muuten lähettäisin.

Eli et voi edes kukkia hakea kukkakaupasta? Eikö tämä kerro warettajista lähes kaiken, eli että mistään ei olla valmiita mitään maksamaan, jopa kukat pitäisi varmaan naapurin kukkapenkistä hakea...? =)

#132.3.2009 14:33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:
jopa kukat pitäisi varmaan naapurin kukkapenkistä hakea...? =)

Ei tietenkään varastaa saa, mutta voi napata ilmassa leijailevan siitepölyhiukkasen ja kasvatella siitä omat kukkansa. Kukaan ei häviä mitään!

HTPC
Antec Fusion Black | Asus P5E-VM HDMI mATX | Intel C2D e2200 @ 3.0GHz + Scythe Ninja Mini | EVGA 8800GT 512MB | Muistia vitusti | Vista Premium | Samsung 32" + ViewSonic 22" | Yamaha RX-V657 | Magnat Quantum 503

#142.3.2009 15:06

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aunustico:
Tässä se nähdään. "Piraatit" ovat valmiita myös antamaan, mutta viihdeteollisuus vain ottamaan.
Eli kun viihdeteollisuus tarjoaa lahjoja, on se hirveää ja kauheaa lobbaamista ja lahjomista. Mutta jos piraatit tarjoavat lahjuksia, on se jaloa, kunnioitettavaa ja muutenkin eri reilua.. Right.
Yleensä viihteestä maksetaan. Se ei tee hommaa lailliseksi että tekijänoikeuksin suojattua materiaalia ladataan pilvin pimein torrenttien kautta.

Piraatit ovat rikollisia jotka rikkovat lakia, koska ruotsissa olevat lait ovat vanhentuneita ja täysin hampaattomia.

Toisaalta Napster oli aikoinaan suurin P2P musiikkijakelukanava joka
laillisti myöhemmin toimintansa.

#1513.3.2009 12:46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rmCowboy:
Sääli että kukkia ei voi kopioida, muuten lähettäisin.

Koneet pois tommosilta.

#1613.3.2009 16:54

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto