AfterDawn logo

FBI ja salainen palvelu nappasivat elokuvien luvattomia jakelijoita

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
13 kommenttia

FBI ja Yhdysvaltain salainen palvelu ovat ottaneet Kaliforniassa kiinni kolme miestä, joiden epäilleen levittäneen luvattomia kopioita elokuvista.

Ensimmäisessä tapauksessa Jack Yatesin epäillään ottaneen työpaikaltaan viime kesänä luvatta (Los Angeles Duplication & Broadcasting) kopion The Love Guru -elokuvasta. Useilla Razzie-pysteillä palkittu elokuva päätyi Yatesin serkun ja tämän kavereiden kautta lopulta luvattomaan internet-levitykseen Mininova-sivuston kautta.

Yatesia syytetään elokuvan luvattoman levityksen lisäksi FBI-agenteille valehtelemisesta. Näistä rikoksista kovin mahdollinen tuomio on kuuden vuoden vankeusrangaistus ja mahdolliset sakot.


Toisessa tapauksessa Derek Hawthornen epäilleen levittäneen luvatta Oscareita voittanutta The Curious Case of Benjamin Button -elokuvaa (Benjamin Buttonin uskomaton elämä) Moviehogs-sivuston kautta ja Australia-elokuvaa Demonoid.com-sivuston kautta. Kovin tuomio näistä rikoksista on kolmen vuoden vankeusrangaistus ja 250 000 dollarin sakot.

Kolmannessa tapauksessa Owen Moodyn epäillään jaelleen luvatta Oscareita kahminutta Slumdog Millionaire -elokuvaa The Pirate Bay -sivuston avulla. Myös Moody voi saada teostaan pahimmassa tapauksessa kolmen vuoden vankeusrangaistuksen ja 250 000 dollarin sakot.

13 KOMMENTTIA

durmeli1/13

Menee ihan pikkasen yli ymmärryksen jos FBI: lla ei ole tarpeeksi hommaa kun on aikaa ratkaista tämäntyylisiä rikoksia... jos nyt vaikka ensin hoitaisi terroristit ja murhaajat yms. sen jälkeen voisi vaikka keskittyä warettajiin.

Vincent902/13

Varmaan hauskaa, kun on tullut oikein agentit hakemaan :D Mutta luulis niillä FBI:n miehillä nyt muutakin tekemistä olevan, kuten ensimmäisessä viestissä jo todettiin.

Xaboom3/13

Tyhmyydestä sakotetaan. FBI tekee varmasti pienempiäkin operaatioita ja ne tuskin on mistään pois. FBI:ssä on todellisuudessa enemmän ihmisiä tekemässä eri hommia, kuin tv-ohjelmat antavat ymmärtää.

Japsu14/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Xaboom:

Tyhmyydestä sakotetaan. FBI tekee varmasti pienempiäkin operaatioita


Tavallisen poliisin ja FBI:n tärkein ero on siinä että FBI tutkii osavaltioiden rajat ylittäviä rikoksia siinä kun tavallisella poliisilla on toimivaltaa vain omassa osavaltiossaan. Varsinkin hieman isommat talous- ja petosasiat jonka alle tekijänoikeusasiatkin mahtuvat kuuluvat FBI:n heiniin. Eli joutuvat kyllä tekemään hyvinkin tylsää toimistotyötäkin joista ei niin helposti saada raflaavia kuvauksia sarjaleffoihin.

DAMN3D5/13

No voi pojat ainakii lesoilla moille ku agentit oikeen tullu oveen kolkuttamaan :D Mut noissa rangaistuksissa taas ei oo mitään kehumista....

Sendo_6/13

Eihän maailmalla tai USA:ssa olekaan nyt muita ongelmia kuin jahdata elokuvan levittäjiä. Hyvä että mennään oikean pahan perään /sarcasm

Boppex7/13

Näin se rahan painava mono niittaa työläisiä.
No joo, laki on laki ja sen rikkojat ovat kaikki samaa sakkia. Raiskaajat, piraati ja ylinopeuden ajajat. Kaikki ovat lain silmissä yhtä pahoja. Tuhannen euron sakko per rike (rikkeellä ei väliä niin tienataan enemmän), ja jos ei ole varaa maksaa niin henkipois. Loppuupahan tämmöinen ihmeellinen rikollisuus.... ...huhhuh...

Edit: ja tämä piratismi on varmasti aiheuttanut elokuvan huonon menestyksen, viitaten razzie pysteihin.

Japsu18/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boppex:

Näin se rahan painava mono niittaa työläisiä.


Vitsi? Jos tarkoitat "työläisellä" pienituloista niin veikkaan että harvalla sellaisella on kallis tietokone ja kallis/nopea laajakaista jolla harrastaa ja warettaa.
Toisaalta "työläisellä" voi tarkoittaa myös varsin hyväpalkkaista ammattimiestä jolloin lausumasi menettää merkityksensä.

Joka tapauksessa kukaan ei köyhyyttään wareta vaan ahneuttaan. Joten miten warettaja sitten eroaa "ahneesta" tekijänoikeuden omistajalta? ;)

masa929/13

Lainaus:

Joka tapauksessa kukaan ei köyhyyttään wareta vaan ahneuttaan. Joten miten warettaja sitten eroaa "ahneesta" tekijänoikeuden omistajalta? ;)


Voi kuule... suurin osa juuri warettaa sen takia että ei oo rahaa ostaa kaikkea mitä haluaa, eli toisin sanoen sekä köyhyydestä, että ahneudesta.

Japsu110/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:

Voi kuule... suurin osa juuri warettaa sen takia että ei oo rahaa ostaa kaikkea mitä haluaa, eli toisin sanoen sekä köyhyydestä, että ahneudesta.


Niin, sillä "köyhyydellä" tarkoitat varmaan että tietokoneet ja laajakaistat on "pappa betalar"-rahoituksella...=)

Jos taas on niin pakonomainen kulutusvimma että on pakko ostella kaikkea "tarpeellista" vähittäismaksulla tai elää muuten yli varojensa luottokortilla ja harrastaa ns. jälkikäteensäästämistä niin se on sellaista "itseaiheutettua" köyhyyttä jota kohtaan en tunne kovin suurta myötätuntoa.

Vincent9011/13

No kyllä useimmilla ihmisillä nyt on sen verran rahaa, että pari levyä saisi ostettua. Ongelma nyt vaan usein piilee siinä, että kun ostat jonkun levyn ja se onkin uskomatonta pask** (lukuunottamatta sitä yhtä radiossa soitettua kappaletta), niin eipä tee mieli ostaa toiste. Sitten aloitetaankin käyttämään p2p-ohjelmia, jotta voitaisiin kuunnella, että mitkä levyt olisivat ostamisen arvoisia. Valitettavasti se saattaa jäädä tähän miettimisen tasolle ja näin henkilöstä X tulee warettaja.

Ja jos tämäkään nyt ei olisi se ongelma, niin usein ihmiset haluavat säästää sitä rahaa muuhunkin kuin pelkkiin kalliisiin levyihin ja leffoihin, jolloin henkilö X saattaa eksyä waretuksen poluille. Tällöin sitä rahaa säästyykin vaatteisiin, keikkoihin jne, joskin vaan "äänitealan" kustannuksella.

Yesse12/13

En kyllä olettanut, että tuollaisia sakkoja saisi netistä ilmaiseksi jakamisesta.Jos tekisit rahaa leffasta,niin varmasti kyllä saisit tuomion mutta perus wareeminen ei ehkä liian vakava juttu ole.
Miksi FBI edes tutkii tälläisiä kun maailmassa on vakavempiakin asioita meneillään?

WumWum13/13

Ei vaikuta mun p2p toimintaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT