Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

The Pirate Bayn tukija murtautui IFPI:n nettisivuille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.2.2009 15:00 Kommentteja (30)

The Pirate Bayn tukija murtautui IFPI:n nettisivuille Ruotsissa käynnissä oleva oikeustaistelu The Pirate Bay -palvelun (TPB) ylläpitäjiä vastaan on jatkunut myös oikeussalin ulkopuolella, kun The New Generation -nimimerkin taakse piiloutunut taho murtautui äänitealan etuja kansainvälisesti puolustavan IFPI:n (International Federation of the Phonographic Industry) ruotsinkieliselle nettisivustolle, jossa hän korvasi sivuston tarjonnan omalla viestillään.

Viestissä pyydettiin, että TPB:n jutussa syyttäjänä toimiva Håkan Roswall lopettaisi valehtelun. Viestin mukaan tekijänoikeusjärjestöjen ja mediajättien suorittama armoton ajojahti on johtanut nyt tilanteeseen, jossa neljää syytöntä miestä syytetään tekijänoikeusrikoksista.

The New Generation julisti viestissään sodan tekijänoikeusjärjestöjä ja mediajättejä vastaan. The New Generation kannusti viestissä myös muita ihmisiä boikotoimaan kyseisiä järjestöjä ja yrityksiä. Viestin mukaan IFPI:n sivustolle tehty isku on vasta alku suuremmille teoille, joita on tulossa myöhemmin lisää.

Viestin lopussa annetaan tunnustusta TPB:n ylläpitäjille (anakata, TiAMO ja brokep), mutta jostain syystä myös syytettynä olevaa Carl Lundströmiä ei mainita viestissä lainkaan.

Viesti ehti näkyä IFPI:n sivustolla noin tunnin verran, jonka jälkeen sivusto ajettiin hetkellisesti alas ylläpitotoimia varten ja samalla viesti poistettiin.

Kyseinen temppu ei ole kuitenkaan lämmittänyt kaikkien mieltä ja mm. brokep toivoi omassa blogissaan, ettei tällaisia iskuja enää tehtäisi. Ylläpitäjät eivät brokepin mukaan tarvitse tämänkaltaista tukea oikeustaistelussa.

  Nintendon DSi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin huhtikuussa TV.com ja Boxee eivät saa enää näyttää Hulun sisältöä  

Jaa tämä

Kirjoita kommentti

30 kommenttia

lol

#119.2.2009 15:05

Asiaa. Lisää tälläistä niin lukijatkin tykkää

#219.2.2009 15:20

Huh huh... Taisi jokin tämäntapainen tempaus olla odotettavissa.

Kyllä tämä huomiota saa, mutta antaa väärää kuvaa ihmisille.

#319.2.2009 15:50

Huomaa, kuinka lapsellisia ovat piraatit...

#419.2.2009 16:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Huomaa, kuinka lapsellisia ovat piraatit...
nii... mitä luulet piraattien ikä haitariks?.

alkaen siittä 14v->

URPO

#519.2.2009 16:21

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Huomaa, kuinka lapsellisia ovat piraatit...
nii... mitä luulet piraattien ikä haitariks?.

alkaen siittä 14v->

URPO
En tarkoittanutkaan fyysistä ikää, vaan käyttäytymisestä saamaani kuvaa heidän henkisestä ja mielesllisestä iästä.

URPO, Joka ei osaa lukea.

#619.2.2009 16:29

Ei pidä olla mikään kukkahattu setä/täti 4 Life tai vähä rajottunu niiku tosta edellisestä viestistä saa kuvan...

Oikee asenne ollu jannulla tossakin teossa, aina pitää käydä pikkasen pissaamassa toisen kintuille ^^

#719.2.2009 16:39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Huomaa, kuinka lapsellisia ovat piraatit...

mistä näitä kukkahattutätejä oikeesti sikiää?

#819.2.2009 16:51

Hauskaa taas kattoa kun tuo jusunakki käy henkilökohtaisuuksiin. Voinhan minäkin jäljittää IP:si ja polttaa vaikka talosi, koska täällä näin minua noin solvaat. Heti kun tänne laittaa kommentin, joka on vähänkin piratismia jne. vastaan, niin saa semmoista paskaa niskaansa että...

#919.2.2009 16:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Voinhan minäkin jäljittää IP:si ja polttaa vaikka talosi, koska täällä näin minua noin solvaat.

Huomaa, kuinka lapsellisia ovat kukkahattutädit...

#1019.2.2009 17:08

Onhan se toki huvittavaa, kuinka lapselliset ihmiset täällä vain käyttävät uutisten kommentointimahdollisuuden muiden käyttäkien solvaamiseen. Miksikö? Koska hänen mielipiteensä eivät miellytä toista. Aivan niin kuin suomi24.fi:ssä tai vastaavassa.

#1119.2.2009 17:12

Aina joku pilaa koko ryhmän maineen

#1219.2.2009 17:16

*TUPLA*

#1319.2.2009 17:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Onhan se toki huvittavaa, kuinka lapselliset ihmiset täällä vain käyttävät uutisten kommentointimahdollisuuden muiden käyttäkien solvaamiseen. Miksikö? Koska hänen mielipiteensä eivät miellytä toista. Aivan niin kuin suomi24.fi:ssä tai vastaavassa.

ironiaa parhaimmillaan....taisit unohtaa kuka aloitti toisten solvaamisen haukkumalla piraatteja lapsellisiksi, ja jatkoi vielä uhkaamalla polttaa mun talon jne...

#1419.2.2009 17:23

Niin no, en sanonutkaan ketään nimeltä, kun sanoin, että osa piraateista toimii lapsellisesti. Ja mitä tuohon talon polttamiseen tulee, sillä tarkoitinkin että jos seuraa sinun ideologiaasi äärimmäisyyksiin, tuokin olisi täysin laillista.

#1519.2.2009 17:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
jos seuraa sinun ideologiaasi äärimmäisyyksiin, tuokin olisi täysin laillista.

aha?

#1619.2.2009 17:34
Vincent90
Inactive

Lainaus:
mistä näitä kukkahattutätejä oikeesti sikiää?
Lainaus:
Hauskaa taas kattoa kun tuo jusunakki käy henkilökohtaisuuksiin. Voinhan minäkin jäljittää IP:si ja polttaa vaikka talosi, koska täällä näin minua noin solvaat. Heti kun tänne laittaa kommentin, joka on vähänkin piratismia jne. vastaan, niin saa semmoista paskaa niskaansa että...
Lainaus:
Ja mitä tuohon talon polttamiseen tulee, sillä tarkoitinkin että jos seuraa sinun ideologiaasi äärimmäisyyksiin, tuokin olisi täysin laillista.
Mistä ihmeen hatusta vetäiset ton jusunakin "ideologian"? Solvaaminen ja talon polttaminen sama asia? Hmmmm. Taitaa kyllä ihan oma ideologiasi olla vinksallaan...

Ja millä perusteella väität piraatteja lapsellisiksi, kun kuitenkaan uutisessa niitä piraatteja ei ollut kuin yksi (tai muutama?). Karuja yleistyksiä tunnut tekevän. Ja eipä edes tainnut olla piraatti vaan hakkeri...

#1719.2.2009 18:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Hauskaa taas kattoa kun tuo jusunakki käy henkilökohtaisuuksiin. Voinhan minäkin jäljittää IP:si ja polttaa vaikka talosi, koska täällä näin minua noin solvaat. Heti kun tänne laittaa kommentin, joka on vähänkin piratismia jne. vastaan, niin saa semmoista paskaa niskaansa että...
Sinähän menit henkilökohtaisuuksiin jo tuossa ensimmäisessä kommentissasi. The Pirate Bay itse vetosi hakkereiden lopettamiseen ja niin myös Ruotsin Piraattiliitto. Hakkerit ovat aivan oma lukunsa koko sopassa ja ilmaisevat asenteitaan ja mielipiteitään väärällä tavalla.

#1819.2.2009 18:14

Okei, myönnän että talon polttaminen oli paha ylilyönyi, mutta minua vain alkoi vituttamaan, se että aina kun sanon mielipiteeni, siitä että piratismi on väärin, niin heti jusunakki ( näin on käynyt aikaisemminkin) ym. alkavat joukolla kaatamaan sitä paskaa niskaan oiken urakalla, sanoen esim. ethän sinä mitään voi tietää, kun vielä noin nuori olet. Kiva tosiaan lukei tuollaista. Ja ainoa syy siihen on se, että mielestäni piraatit tekevät väärin...

#1919.2.2009 18:35

"ylläpitäjiä vastaan on jatkunut myös oikeussalin ulkopuolella, kun The New Generation -nimimerkin taakse piiloutunut taho murtautui äänitealan etuja kansainvälisesti puolustavan IFPI:n (International Federation of the Phonographic Industry) ruotsinkieliselle nettisivustolle, jossa hän korvasi sivuston tarjonnan omalla viestillään. "

Kenties pieni typo? Eihän tuossa tapauksessa ollut kyse taistelu ylläpitäjien puolesta...

#2019.2.2009 18:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lateksi1:

Kenties pieni typo? Eihän tuossa tapauksessa ollut kyse taistelu ylläpitäjien puolesta...

Kuulostaako "Ruotsissa käynnissä oleva oikeustaistelu The Pirate Bay -palvelun (TPB) ylläpitäjien puolesta" muka sitten paremmalta?

Kannattaa yleensä lukea koko lause

HTPC
Antec Fusion Black | Asus P5E-VM HDMI mATX | Intel C2D e2200 @ 3.0GHz + Scythe Ninja Mini | EVGA 8800GT 512MB | Muistia vitusti | Vista Premium | Samsung 32" + ViewSonic 22" | Yamaha RX-V657 | Magnat Quantum 503

#2119.2.2009 18:41

Totta, ei pitäisi mennä liiallisuuksiin ennen kuin pakon edestä jos silloinkaan.

Fyysiseksi ikähaitariksi sanoisin itse 6v ja siitä vanhemmat nykypäivänä.

Mediayhtiöt kyllä ajattelevat vähän turhan hitlermäisesti nettipiraateista, ei nyt sentään mitään juutalaisvainoja tarvita.

#2219.2.2009 18:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lateksi1:

Kenties pieni typo? Eihän tuossa tapauksessa ollut kyse taistelu ylläpitäjien puolesta...

Kuulostaako "Ruotsissa käynnissä oleva oikeustaistelu The Pirate Bay -palvelun (TPB) ylläpitäjien puolesta" muka sitten paremmalta?

Kannattaa yleensä lukea koko lause
No eipä oikeastaan, mutta ei tuo kyseinen tempaus kyllä niitä vastaankaan ollut. Jotenkin tuon olisi voinut muotoilla eri lauseisiin.

amd athlon 64x2 6000+ @3,0ghz | Geforce 8600GS 512mb |3gb ddr2 667mhz ram|Windows Vista 32bit| Samsung syncmaster 2032BW| Nokia 6670 symbian 2nd edition|Canon EOS 450D

#2319.2.2009 18:48

Saa täällä tunteensa näyttää, mutta henkilökohtaisuuksiin meno tuskin pönkittää kenenkään mielipidettä. Lapsenlapsille on luultavasti mukava turinoida 2000- luvun alun villistä netistä, jossa hirttosilmukan sai kaulaansa joskus syytönkin ihan vaan esimerkin vuoksi.

#2419.2.2009 19:24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Huomaa, kuinka lapsellisia ovat piraatit...
Taitoa vaativaa touhua kuitenkin Äkkisiltään murtautua tosta vain joten ..lapsellista? naiviutta voi lukea tietty monella tapaa.. (Näillä "Lapsillahan" on todennäköisesti jo maailma auki ja palkka sen mukainen) Juu ,niin sit kun ne tahtoo kasvaa aikuiseksi vai miten se nyt menikään..

#2619.2.2009 20:48

Taitoa vaativaa tai ei, niin pitäisi "kouluttaa" tämmöisiä ipanoita kuitenkin. Hieman kunnioitusta toisten omaisuuteen ( tässä tapauksessa nettisivut). Mikä prkl siinä on että tarkoitus menee sääntöjen edelle. Vaikka olisi kuinka maailma auki niin pitäisi hieman kunnioittaa muita.

Nykynuoriso muutenkin semmoista velliperse porukka että... Jos omaa omaisuutta olisi tärvelty niin pitäisin ihan oikean venakkomafian perään jotta oppisivat, oppisivatpahan stna pellet. Masa92:en kanssa samaa mieltä, keskenkasvuisia( lapsellisia) ipanoita nämä kyseiset piraatit.

#2720.2.2009 9:27

En kyllä sanois että piraatit on lapsellisia, ehkä jopa enemmän aikuisia kuin ne jotka väittävät tätä.

Mietitäänpä, eikös ihmisiä ennenkin ole tapettu, sotia sodittu, vihollinen kukistettu keinoja kaihtamatta?
Tätä voisi verrata jotenkin tuohon kukistamiseen/sotimiseen vaikka tappamisesta kyse ei olekkaan, ainakaan vielä.

Kyllä minäkin uhkailun kohteena/kohteena olevan asian kannattajana takaisin pistäisin, kuka nyt ei pistäisi?

Tyhmähän sitä pitäisi olla jos itsemurhan tekee heti uhkausten tullessa, varmasti pelaa yhtä likaista peliä nämä mediayhtiötkin ja tekijänoikeusjärjestöt.

#2820.2.2009 11:34

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:
Huomaa, kuinka lapsellisia ovat piraatit...
Taitoa vaativaa touhua kuitenkin Äkkisiltään murtautua tosta vain joten ..lapsellista? naiviutta voi lukea tietty monella tapaa.. (Näillä "Lapsillahan" on todennäköisesti jo maailma auki ja palkka sen mukainen) Juu ,niin sit kun ne tahtoo kasvaa aikuiseksi vai miten se nyt menikään..
Taitoa vaativaa tai ei, niin pitäisi "kouluttaa" tämmöisiä ipanoita kuitenkin. Hieman kunnioitusta toisten omaisuuteen ( tässä tapauksessa nettisivut). Mikä prkl siinä on että tarkoitus menee sääntöjen edelle. Vaikka olisi kuinka maailma auki niin pitäisi hieman kunnioittaa muita.

Nykynuoriso muutenkin semmoista velliperse porukka että... Jos omaa omaisuutta olisi tärvelty niin pitäisin ihan oikean venakkomafian perään jotta oppisivat, oppisivatpahan stna pellet. Masa92:en kanssa samaa mieltä, keskenkasvuisia( lapsellisia) ipanoita nämä kyseiset piraatit.

Kyllä kai pitäs erottaa sanat piraatti ja hakkeri toisistaan. mitä piraatilla nyt kukin haluaa ymmärtää itse olen suoraan sanottuna sitä mieltä jotta täytyy olla todella korkean moraalin omaava ja uida rahassa jos tosiaan väittää jotta ei ole ikinä syyllistynyt piratismiin millään tavalla jotta ei ole ikinä ladannut mitään.tai kopsannut kamulta jotain ohjelmia koneelleen ja sitä rataa.. siis toi homma on vaan tehty niin helvetin helpoksi nykyään.. ja vaikka oiskin rahaa ostaa ja kuluttaa, houkutus on helposti liian suuri. leffankin saa puolessa tunnissa jos tarvis.. nopeemmin kun pukee ja lähtee marssiin makuuniin..

#2920.2.2009 14:28

Onhan tuo tyhmää. Toimintaa mistä ei voi olla muuta kuin haittaa oikeudenkäynnissä.

Offtopiccina: taas täällä masa92 väittelee jotain turhan päivästä p*skaa muitten kommentaattoreiden kaa. Ei mielestäni ensimmäinen kerta kun nään saman kaverin samassa hommassa.

#3021.2.2009 13:10

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto