Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Oscar-piraattien leviäminen nettiin hidastui

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26.1.2009 16:48 Kommentteja (1)

Oscar-piraattien leviäminen nettiin hidastui Viime vuonna Waxy.org-sivusto julkaisi tietoja siitä, kuinka nopeasti Oscar-ehdokkuuden saaneet elokuvat leviävät luvattomaan nettijakeluun. Nyt Waxy.org on julkaissut päivitetyn listan, jossa mukana ovat uudet Oscar-ehdokkaat, ja tilastojen valossa luvattomien kopioiden ilmaantuminen hidastui uusien ehdokkaiden osalta.

Mediaaniarvo luvattoman kopion ilmaantumiseen venyi uusien Oscar-ehdokkaiden kohdalla 11 päivään, kun viime vuonna vastaava mediaani oli 5 päivää. Ainoa Oscar-ehdokas, josta ei ole levitetty luvatonta kopiota on listan mukaan Rachel Getting Married. Muista Oscar-ehdokkaista on Changeling-elokuvaa (Vaihdokas) lukuun ottamatta saatavilla ainakin DVD Screener -julkaisu, joten vaikka vauhti on hidastunut, ovat saatavissa olevat julkaisut edelleen kuvanlaadun osalta hyviä.

Listan koostaneen Andy Baion mukaan vauhdin hidastuminen johtui siitä, että tällä kertaa Oscar-ehdokkaina on paljon elokuvia, jotka eivät olleet varsinaisia kassamagneetteja, eivätkä ne täten kiinnosta luvattomia levittäjiä yhtä paljon. Tämän lisäksi elokuvateattereissa luvattomasti kuvattujen kopioiden määrässä tapahtui laskua, joka pidensi samalla ensimmäisten luvattomien kopioiden ilmaantumiseen kulunutta aikaa.

Tarkemmat tiedot vuosien 2003-2009 Oscar-ehdokkaiden ilmaantumisesta luvattomaan nettijakeluun voi tarkistaa Baion tekemästä taulukosta, jota pääsee katselemaan täältä.

Oscar-palkintojen saajat paljastetaan tänä vuonna helmikuun 22. päivä.

Aiheet: Nettivideo
  Laajakaistavero tulossa Britanniaan? Yle ottaa 5.1-äänen käyttöön  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

1 kommentti

Mielestäni pitäisi lailla säätää, että varsinkin Oscar ehdokkaiden pitäisi olla saatavilla nopeasti p2p-verkoista.

Ruotsin Piraatti puolue jos saisi valtaa EU vaaleissa kesällä....
http://www.piratpartiet.se/storlek

Kasvu on huikea:
http://www.piratpartiet.se/partiet/medlemsstatistik

#126.1.2009 17:01

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto