Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Apple poistatti Mac OS X:n asennusvideon Wiredin sivuilta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.1.2009 11:41 Kommentteja (7)

Apple poistatti Mac OS X:n asennusvideon Wiredin sivuilta Applen kehittämä Mac OS X -käyttöjärjestelmä on yrityksen mukaan tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan yrityksen myymien tietokoneiden kanssa. Mac OS X:n voi kuitenkin asentaa pienten muokkausten jälkeen moniin tavallisiin PC-koneisiin, ja kyseiseen operaatioon apua antoi myös Wired-verkkojulkaisun Gadget Lab -osio, jossa julkaistiin joulukuussa video ja ohjeet kyseisen operaation suorittamiseksi.

Apple ei kuitenkaan riemastunut Wiredin videosta, jossa Mac OS X asennettiin MSI:n Wind-miniläppärille, vaan Apple vaati tällä viikolla videon poistamista jakelusta. Wired toimikin ripeästi asian suhteen, ja asennusvideo on jo hävinneet Wiredin sivuilta. Asennusohjeet löytyvät kuitenkin edelleen sivuilta, vaikka ohjeessa ohjataan ihmisiä lataamaan Mac OS X The Pirate Bayn kautta.

Video ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan internetistä, vaan sen voi katsella esim. Gizmodo-verkkosivuston kautta. Vastaavia videoita löytyy myös muilta sivustoilta, ja MSI Wind-miniläppärin ohella Mac OS X:n asennusohjeita löytyy mm. Asuksen Eee PC 1000 -miniläppäriä varten.

Wiredin lisäksi Apple on poistattanut Mac OS X:n asennusvideoita mm. YouTubesta vetoamalla tekijänoikeuslakiin.

Viime vuonna Apple haastoi Psystar-nimisen yrityksen oikeuteen, koska Psystar myi kuluttajille tietokoneita, joissa oli valmiiksi asennettu Mac OS X -käyttöjärjestelmä. Applen mukaan tämä rikkoo Mac OS X -käyttöjärjestelmän käyttöehtoja, eikä kyseinen toiminta ole täten sallittua. Asian puinti oikeudessa on yhä kesken.

  YouTubessa kukaan ei kuule Warnerin musiikkia Philips tuo markkinoille 21:9-kuvasuhteen taulutelevision  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

Ainut firma maailmassa, jonka suosio näiden temppujen jälkeen ei kärsi käyttäjäkunnassa yhtään.

_Mikä_ tahansa muu putiikki tekisi tämän, niin käyttäjät olisivat pitkin seiniä.

Ei muuten varmasti Wiredin ja Applen välit tästä ainakaan parantuneet. Seuraava Nokian puhelinmalli taisi juuri tienata 5 tähteä ;)

#115.1.2009 12:18

Varmaan tosi kiva käyttää sitä ylikorkeaa dockia 600px pystyresolla. <3

#215.1.2009 14:59

Hyvin olisivat voineet vaihtaa videon linkkiin, jossa ko. video?

#315.1.2009 15:18

Miksi kukaan haluaisi mitään Applen tekemää koneelleen jos ei ole pakko?
Hyvä vain että mokoman sonnan levitys muille kuin Applen koneille estetään:D

#415.1.2009 22:41

eipä kyllä tulis ensimmäisenä mieleen osx:llä saastuttaa omaa puuceetäni

#516.1.2009 19:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti d_2ned:
Ainut firma maailmassa, jonka suosio näiden temppujen jälkeen ei kärsi käyttäjäkunnassa yhtään.

_Mikä_ tahansa muu putiikki tekisi tämän, niin käyttäjät olisivat pitkin seiniä.

Ei muuten varmasti Wiredin ja Applen välit tästä ainakaan parantuneet. Seuraava Nokian puhelinmalli taisi juuri tienata 5 tähteä ;)
Apple-faneja voi vaikka painaa veitsenterävällä Macbook Airilla poikittain sinne sielun sisimpään, ja he silti hinkuvat lisää Applea.
Kai se on se tietokonemaailman erilaisuus, saat erottua joukosta.
Computer world emos.

#616.1.2009 19:47

Saisivat tehdä tuosta applen käyttiksestä "universaalin" että saisi tohon Pc-koneeseenkin kunnon käyttiksen sisään.

#718.1.2009 10:32

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto