Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

The Pirate Bayn mediabussi valmiina oikeustaistelua varten

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13.1.2009 14:44 Kommentteja (5)

The Pirate Bayn mediabussi valmiina oikeustaistelua varten The Pirate Bay -sivustoa (TPB) pyörittävien ylläpitäjien ja syyttäjä Håkan Roswallin välinen oikeustaistelu tapahtunee nykyisten tietojen valossa helmi-maaliskuun välisenä aikana. Tekijänoikeuslakeja vastustava Piratbyrån on ilmoittanut, että järjestö toimittaa paikalle oman mediabussin, joka raportoi Tukholman suuresta jännitysnäytelmästä sen edetessä.

Bussin saamisessa paikalle on kuitenkin vielä yksi ongelma, sillä kyseinen ajoneuvo on tällä hetkellä Belgradissa, jonne se jäi viime vuonna tapahtuneen mediakiertueen jälkeen. Piratbyrån pyytääkin nyt ihmisiltä lahjoituksia, jotta bussi saataisiin Tukholmaan oikeudenkäyntiä varten.

Lahjoituksen tehneet henkilöt saavat halutessaan nimensä lahjoituslistalle, jonka lisäksi lahjoituksesta saa VIP-kutsun bussin paluuta juhlistavaan tapahtumaan.

Oikeudenkäynnin aikana mediabussi toimii TPB:n ja Piratbyrånin lehdistökeskuksena, jonka kautta tiedotetaan oikeudenkäynnin kulusta ja järjestöjen omista näkemyksistä. Bussin ympärillä on tarkoitus nähdä lehdistön ja median edustajien lisäksi myös TPB:n tukijoita ja muita asiasta kiinnostuneita henkilöitä.

Tukholman käräjäoikeudessa työskentelevä Anita Thimberg arvioi viime syksynä oikeudenkäynnin kestävän 6-10 päivää. Todennäköisesti käräjäoikeuden päätöksestä valitetaan jomman kumman osapuolen toimesta, jolloin mediabussia tarvittaneen myös hovioikeuden käsittelyn aikana.

  Disney laittaa Blu-ray- ja DVD-elokuvat samaan pakettiin TV-maksujen maksajat vähenevät entisestään  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

5 kommenttia

TPB:kin alkaa ryhtyä ahneeksi kun lahjoituksia kinuavat, tienaavat sillä sivustolla kyllä sen verran ettei tarvitsisi :)

#113.1.2009 16:12

Lievemmän lain periaate:

Ruotsissa samanlainen pykälä:
2 § (13.6.2003/515)
Ajallinen soveltuvuus

Rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin.

Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

---------

Hovioikeus ja korkein oikeus käsittelyyn mennee ainakin 3 vuotta. Vaalit on välissä....Eiköhän Ruotsissa seuraavien vaalien jälkeen laillisteta p2p. Lievemmän lain periaatteen mukaan tällöin sovelletaan uutta lakia, eikä Pirate baytä siten lopuksi tuomita rikoksesta. Eri asia vahingonkorvaukset....

#213.1.2009 16:39

@yizzie82

Kyseessä on Pirabyrån, ei The Pirate Bay.

#313.1.2009 17:21

Luulisi että pairatebyroo saisi edes hiukkasen rahaa piraattilahdelta. Edes sen verran että yksi bussi saadaan pois Belgradista.

#413.1.2009 23:16

"Luulisi että pairatebyroo saisi edes hiukkasen rahaa piraattilahdelta. Edes sen verran että yksi bussi saadaan pois Belgradista. "

mitäs mainosarvoa tuolla olisi jos noin tekisivät...

"TPB:kin alkaa ryhtyä ahneeksi kun lahjoituksia kinuavat"
eihän TPB lahjoituksia pyydä vaan Piratbyrån.. ;o)

#514.1.2009 13:48

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Oikeusjutut ja Lainsäädäntö Suomen eduskunta sensuroi The Pirate Bayn

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto