AfterDawn logo

RIAA-jutun oikeuskäsittelyyn liittyvät videot halutaan nettiin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
16 kommenttia

Ääniteteollisuuden etuja Yhdysvalloissa puolustavalle RIAA:lle (Recording Industry Association of America) on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, kun tekijänoikeusjärjestö on haastanut paikallisia kuluttajia oikeuteen tekijänoikeudella suojattujen musiikkikappaleiden luvattomasta lataamisesta tai jakamisesta.

Nyt RIAA:n käynnistämässä oikeustaistelussa nähdään jälleen erikoinen käänne, kun luvattomasta tiedostonjaosta epäillyn Joel Tenenbaumin asianajajana toimiva oikeustieteen professori Charles Nesson jätti oikeudelle pyynnön, jossa haluttaisiin näyttää oikeudenkäsittely internetissä videona.

Normaalisti Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen tapahtumia ei ole nähtävillä videomuodossa internetissä, mutta Nessonin mukaan tässä tapauksessa kannattaisi tehdä poikkeus, sillä tapaus kiinnostaa useita eri osapuolia, jonka lisäksi video voisi toimi jatkossa opetusmateriaalina niille tahoille, jotka ovat kiinnostuneita tällaisista oikeuskäsittelyistä.


RIAA syyttää Tenenbaumia seitsemän tekijänoikeudella suojatun musiikkikappaleen luvattomasta jakamisesta, ja tekijänoikeusjärjestö vaatii oikeusteitse syytetyltä 1 050 000 dollarin eli noin 750 000 euron korvauksia. Tenenbaum oli epäiltyjen rikosten tekohetkellä 17-vuotias.

RIAA ei kuitenkaan todennäköisesti halua videoita kaiken kansan nähtäville, sillä yli miljoonan dollarin vaatiminen muutaman musiikkikappaleen jakamisesta ei välttämättä anna parasta mahdollista julkisuuskuvaa järjestön toiminnasta.

Ennen joulua RIAA ilmoitti vähentävänsä oikeusjuttujen määrää, mutta samalla se ilmoitti, ettei aiemmin käynnistettyjen oikeusjuttujen käsittelyä lopeteta muutoksen johdosta.

16 KOMMENTTIA

CodecDude1/16

Lainaus:

RIAA syyttää Tenenbaumia seitsemän tekijänoikeudella suojatun musiikkikappaleen luvattomasta jakamisesta, ja tekijänoikeusjärjestö vaatii oikeusteitse syytetyltä 1 050 000 dollarin eli noin 750 000 euron korvauksia. Tenenbaum oli epäiltyjen rikosten tekohetkellä 17-vuotias.

Tästä taas huomaa että ahneudella ei ole mitään rahaa. Ei tässä taaskaan puolusteta tekijänoikeuksia, RIAAn vain lihottaa lompakkoaan.
Ei voi ymmärtää miten voidaan saada moinen summa 7 musiikki kappaleen jaosta, korvaus vaade ylittää reilusti aiheutuneen "vahingon" kulut. Taas on jonkin nuoren elämä tuhottu mikäli "oikeus" määrää maksamaan nuo korvaukset.

IsoJorma52/16

Suomessa:
Yksityiset pysäköintivirhemaksut eivät ole Suomessa sallittuja, koska niissä on sanktioluonnetta.
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2008...imaksuista.html

Sanktioiden antaminen on Suomessa poliisilla ja muilla viranomaisilla.

Mutta näyttää siltä, että myös tekijänoikeuskorvausvaatimuksien "kohtuullisissa hyvitysmaksuissa" on sanktioluonne. Siksi niihinkin pitäisi mielestäni suhtautua samalla tavalla kuin yksityiseen parkkisakkoon.

---------

KKO:2007:63:
Hyvityksen kohtuullista määrää on oikeuskäytännössä arvioitu tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Silloin, kun suojatun teoksen luvalliselle käytölle on voitu määritellä käyttökorvaus tai vastike, hyvityksen määrän osalta lähtökohtana on ollut mainitun korvauksen tai vastikkeen määrä. Hyvityksen kohtuullista määrää harkittaessa on huomiota kiinnitetty myös luvattoman käytön tarkoitukseen ja laajuuteen sekä tapahtuneen loukkauksen laatuun ja vahingollisuuteen (esim. KKO 1989:151, 1999:115, 2001:42 ja 2002:101).

http://www.kko.fi/39732.htm
------
KKO 2002:101 viittaa selvästi kohtuullisen hyvityksen sanktioluonteeseen:

Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2002:101:

Kohtuullinen hyvitys takavarikoiduista CD-levyistä

Takavarikoitujen CD-levyjen osalta on otettava huomioon, ettei tekijänoikeuksien ja äänitetuottajien oikeuksien loukkaus ole vielä muodostunut niin vakavaksi kuin myytyjen levyjen kohdalla. Tässä kohden merkitystä on annettava myös sille seikalle, ettei A:n myyntitoiminta ole ollut ammattimaista ja laajamittaista, vaan pikemminkin satunnaista

---

KKO ratkaisuja, josta selvii kohtuullisen hyvityksen sanktioleonne: KKO 1989:151, 1999:115, 2001:42 ja 2002:101, KKO:2007:63

Kyseisessä Usa jutussa vedotaan saman tyyppiseen argumenttiin:

Mr. Nesson argues that the Digital Theft Deterrence and Copyright Damages Improvement Act of 1999 is unconstitutional because it effectively lets a private group - the Recording Industry Association of America, or RIAA - carry out civil enforcement of a criminal law.

http://washingtontimes.com/news/2008/dec...constitutional/

EFFI: Lakivaliokunta luovuttamassa poliisin valtuuksia viihdeteollisuudelle
http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet...2005-04-18.html

"Valtaosa suorittaa korvaukset, vain muutamassa tapauksessa on viety oikeusprosessia eteenpäin", Kotilainen toteaa. Tänä vuonna TTVK on pyytänyt käräjäoikeudelta noin 60 ip-osoitteen tiedot.

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?sposti=1&juttu=770118

Joensuun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen katsoo, että yksityinen sakotus on rikollista toimintaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812038691817_uu.shtml

Yksityinen pysäköintivirhe maksun katsotaan perustuvan "sopimukseen":
"Yksityisalue

Pysäköinti sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille

Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan valvontamaksu 40 €

Pysäköimällä hyväksyt ehdot"

--------

Kohtuullisien hyvitysmaksujen kohdalla ei ole mitään kyseisenlaista "kylttiä", johon maksu perustuisi.

ALIS1233/16

Näyttääpi siltä että RIAA idiootit ajattelee että jokanen jaettu biisi lisää yhen nollan korvaussummaan... Kehtaavat vielä sanoa että korvauksia vaativat, tuolla korvaa about miljoona netistä laillisesti ladattua biisiä...

shinkai4/16

jepsistä. ahneita?

OneMember5/16

Lainaus:

RIAA ei kuitenkaan todennäköisesti halua videoita kaiken kansan nähtäville, sillä yli miljoonan dollarin vaatiminen muutaman musiikkikappaleen jakamisesta ei välttämättä anna parasta mahdollista julkisuuskuvaa järjestön toiminnasta.

Julkisuuskuvaa??? Eihän RIAA:lla ole ollut positiivista julkisuuskuvaa moneen vuoteen, joten turha sitä nyt enää on miettiä.

Shadown6/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti IsoJorma5:


Mutta näyttää siltä, että myös tekijänoikeuskorvausvaatimuksien "kohtuullisissa hyvitysmaksuissa" on sanktioluonne. Siksi niihinkin pitäisi mielestäni suhtautua samalla tavalla kuin yksityiseen parkkisakkoon.

Ottamati kantaa korvauksen suuruuteen tai pienuuteen (miten vain), niin kyllä Suomessakin korvaukset ovat sanktioita aika pitkälle, joissa on jotain viittausta todellisiin menoihin.

Suurimmaksi osaksi "kipuihin ja särkyihin" ei ole mitään perusteita, ainakaan siinä mittakaavassa mitä niitä tuomitaan maksuun. Kaikenlisäksi osassa syytteissä (asianomistajarikoksissa) on "minivaatimuksena" vaatia edes jotain korvausta, vaikkei edes itse tunne sille perusteita.

wipe20007/16

Ei kyllä kannata sotkea jenkkien ja Suomen oikeusjärjestelmää ja niiden rangaistuksia ja vahingonkorvauksia toisiinsa. Suomessahan esim. sakot saa valtio ja vastapuolelle korvataan vain todelliset vahingot, mutta jenkeissä käsittääkseni kaikki maksut (siis myös rangaistuksena maksettava summa) menevät yleensä vastapuolelle.

Mutta ihan vahingonkorvauksenakin, jos joku jakaisi biisiä, jonka sitten miljoona ihmistä lataisi, vahngon voisi kai laskea olevan jopa miljoonaluokkaa.
Jos taas ajatellaan, että aivan ensimmäisenä biisin jakanut olisi vastuussa myös seuraavan polven jakajien toimista, miljoonaluokkaan voisi päästä helpostikin..

Mutta oikeushan juuri päättää, kuinka korvaukset määräytyvät, ja mistä jakaja on vastuussa. Vastapuoli tietysti yritää vaatia niin paljon kuin mahdollista (ahne kun on) ja "syyllinen" taas tietysti yrittää saada oikeuden minimoimaan korvaukset.
RIAA tosin tuntuu haluavan saada aikaan mahdollisiman pelottavia esimerkkejä määrätyistä korvauksista, ilmeisesti pelotellakseen muita jakajia.

Shadown8/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Ei kyllä kannata sotkea jenkkien ja Suomen oikeusjärjestelmää ja niiden rangaistuksia ja vahingonkorvauksia toisiinsa. Suomessahan esim. sakot saa valtio ja vastapuolelle korvataan vain todelliset vahingot, mutta jenkeissä käsittääkseni kaikki maksut (siis myös rangaistuksena maksettava summa) menevät yleensä vastapuolelle.

Mitähän käytännön merkitystä on sillä, kelle ne rahat menee? Tai onhan sillä, mutta eikö juuri ole fiksumpaa ettei sakkojen edunsaaja olekkaan valtio, jolle tuomarismiehet tekee töitä?

somebodyy9/16

Saalistaja on juuri huomannut olevansa saalistettava

zipzap10/16

poistettu

zya11/16

zipzap

Lainaus:

Tuo 750 000 euroa mennee lyhentämättömänä artistille, sillä siitä ei ole ollut levy-yhtiölle levityskuluja.

Väärin, RIAA:n mukaan koko summa menee levy-yhtiöille RIAA:n kautta ja artisti ei saa siitä yhtään mitään. Sama homma Suomessa, kun TTVK voittaa oikeudessa rahat menevät levy-yhtöille ja artistit eivät saa yhtään mitään. Kannattaa perehtyä faktoihin ennen kuin menee mutulla heittämään vastauksia. RIAA,TTVK ja muut vastaavat järjestöt eivät puolusta artistien etuja vaan ainoastaan levy-yhtiöiden etuja. Yleensä levy-yhtiöt omistavat artistin ja kaikki oikeudet hänen töihinsä. Joten on luonnollista, että rahat menevät sinne minne ne kuuluvat eli levy-yhtiöille. Levy-yhtiöt myös rahoittavat täysin RIAA, TTVK kaltaisten järjestöjen toimintaa.

sumppi1212/16

7 musiikikappaletta, 750 000€ = n.107 000 erkkiä per kipale. Kallista tuo musiikki nykyään.

6volttia13/16

-

kolmis14/16

Ahneitahan ne on mutta ei näköjään kukaan ole paljoakaan asialle pystynyt tekemään.

Kaukaa haettua juttua tuntuu olevan mutta jos kerta ei ole muuta järjellistä juttua johon verrata näin järjettömiä vaatimuksia niin kyllä tuo napsahtaa ihan kohdilleenkin.


Niin tota eikös se ollu että jaettu ilo on paras ilo?

zipzap15/16

poistettu

IsoJorma516/16

Ihmeen vähän äänitemyynti laskenut, vain 20%. Jos Nokia uhkaisi oikeudella 20 000 asiakastaan ja vaatisi älyttömiä korvauksia, niin varmasti laskisi myynti enemmän.

------

Vuosi 2008 on ollut USA:n ääniteteollisuuden kotomarkkinoiden osalta odotetusti pettymys. Fyysisten CD-albumien myynti putosi vuoteen 2007 verrattuna peräti 20 prosenttia eli 450,5 miljoonasta 362,6 miljoonaan siivuun.

http://elisa.net/uutiset/viihde/?id=33867

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT