Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

RIAA lopettaa peruslataajien haastamisen ja siirtyy sähköpostivaroituksiin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.12.2008 22:03 Kommentteja (10)

RIAA lopettaa peruslataajien haastamisen ja siirtyy sähköpostivaroituksiin Yhdysvalloissa asuvat musiikkitiedostojen luvatonta jakelua harrastavat kuluttajat ovat saamassa mieluisan joululahjan ääniteteollisuuden etuja puolustavalta RIAA:lta (Recording Industry Association of America,), kun järjestö ilmoitti, ettei se tule enää haastamaan muutamia musiikkikappaleita luvattomasti jakavia kuluttajia oikeuteen, vaan jatkossa kohteeksi tullaan ottamaan henkilöitä, jotka jakavat luvatta tuhansia musiikkikappaleita.

RIAA:n päätös ei ole yksin järjestön tuotos, vaan New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä Andrew Cuomo kannusti tekijänoikeusjärjestöä uusiin toimiin, koska nykyinen oikeusjuttujen kasaaminen ei tunnu jarruttavan luvatonta nettilataamista.

Cuomon tekemä sopimus takaa sen, ettei RIAA lipsu jatkossa lupauksestaan. RIAA:n ja epäiltyjen väliset nykyiset oikeusjutut jatkuvat kuitenkin normaalisti, joten helpotusta ei ole luvassa niille tahoille, jotka ovat joutuneet oikeuteen tekijänoikeudella suojatun musiikin luvattomasta nettijakelusta.

RIAA aikoo jatkossa turvautua internet-operaattoreiden apuun, jotka tulevat välittämään RIAA:n sähköposteja niille asiakkaille, jotka harrastavat tekijänoikeudella suojatun musiikin luvatonta nettijakelua. Vastaava järjestelmä on käytössä myös Briteissä, jossa tietyt internet-operaattorit lähettävät asiakkailleen huomautuksia, jos näiden internet-yhteyden avulla harrastetaan luvatonta nettijakelua.

RIAA ei ole kuitenkaan vielä paljastanut mitkä internet-operaattorit tulevat avustamaan järjestön toimintaa, mutta ennakkotietojen mukaan mukana olisi useita suuria Yhdysvalloissa toimivia internet-operaattoreita.

Asiakkaiden saamissa sähköposteissa kerrotaan mm. mitä tiedostoa on jaettu luvatta, millä aikavälillä, minkä IP-osoitteen kautta ja minkä protokollan avulla luvaton jakelu on tapahtunut. Näiden tietojen avulla internet-liittymän omistaja voi tarvittaessa yrittää selvittää, että kuka yhteyttä käyttävä henkilö on rikkonut lakia toimillaan. RIAA ei saa tietoonsa kyseisen internet-liittymän omistavan tahon nimeä, joten myös tältä osin käytäntö vastaa esim. Briteissä käytössä olevaa toimintapolitiikkaa.

Jos operaattorin asiakas saa useamman varoituksen, voidaan tämän internet-yhteyden nopeutta hidastaa tai tarvittaessa liittymä voidaan sulkea kokonaan, jos varoituksia tulee runsaasti.

Tämä seikka on aiemminkin huolestuttanut monia yksityisyyttä ja kansalaisoikeuksia suojelevia tahoja, sillä kuluttajan internet-liittymän sulkeminen saattaa tapahtua pelkästään RIAA:n lähettämien sähköpostien nojalla, jolloin pahimmassa tapauksessa täysin syytön henkilö saattaa menettää internet-yhteytensä parin ilmoituksen takia. Asiasta erityisen huolissaan on kuluttajien oikeuksia internet-aikakaudella puolustava EFF (Electronic Frontier Foundation), jonka lakivastaava Cindy Cohn on huolissaan siitä, että levy-yhtiöt voivat luoda keskenään mustan listan, jolla saatetaan estää ihmisten pääsy internetiin.

Keskustelu asian ympärillä jatkunee todennäköisesti vielä pitkään ja muutoksen varsinaisia tuloksia nähtäneen ensi vuoden puolella, kun operaattorit aloittavat asiakkaiden varoittamisen.

  Tutkimus: Ruotsissa lähes 700 000 lataa laittomasti Ensimmäinen Blu-ray+DVD-hybridi julkaistu  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

10 kommenttia

Onko joku miettinyt sitä, että onko yksityisella parkkisakolla ja tällä TTVK korvausvaatimuksilla muuta eroa kuin se, että TTVK vaatimuksissa taitaa olla nolla tai pari enemmän perässä ja sen nimi on "kohtuullinen hyvitysmaksu" ?

Lakia säädettäessä unohtu kysyä oikeusoppineilta mielipidettä, oli niin kova kiire, että kysyttiin vain tekijänoikeusjärjestöiltä:

EFFI: Lakivaliokunta luovuttamassa poliisin valtuuksia viihdeteollisuudelle:
http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet...2005-04-18.html

Oikeustieteen proffan mielipiteitä pysäköintimaksuista:
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2008...imaksuista.html

Noh pohditaas...

-----

Kohta 3:

Pysäköinnin salliva maapohjan omistaja (tai vastaava taho) ei ilman lainsäätäjän toimenpiteitä voi yksipuolisesti määrätä pysäköijän sanktioluontoisesta maksuvelvollisuudesta."

http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2008...imaksuista.html

------

Eli sanktioluontoista maksua yksityinen ei voi määrätä.

Onko kohtuullinen hyvitys sanktioluontoinen ?

-------
6. Hyvityksen tarkoituksena on osaltaan tehokkaasti ehkäistä tekijänoikeuksien loukkaamista ja suojattujen teosten lainvastaista käyttöä.

8. Hyvityksen kohtuullista määrää on oikeuskäytännössä arvioitu tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Silloin, kun suojatun teoksen luvalliselle käytölle on voitu määritellä käyttökorvaus tai vastike, hyvityksen määrän osalta lähtökohtana on ollut mainitun korvauksen tai vastikkeen määrä. Hyvityksen kohtuullista määrää harkittaessa on huomiota kiinnitetty myös luvattoman käytön tarkoitukseen ja laajuuteen sekä tapahtuneen loukkauksen laatuun ja vahingollisuuteen (esim. KKO 1989:151, 1999:115, 2001:42 ja 2002:101).

http://74.125.77.132/search?q=cache:86FX...lient=firefox-a

--------

Tämä ainakin viittaisi myös sanktio luonteeseen:

Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2002:101:
Kohtuullinen hyvitys takavarikoiduista CD-levyistä

Takavarikoitujen CD-levyjen osalta on otettava huomioon, ettei tekijänoikeuksien ja äänitetuottajien oikeuksien loukkaus ole vielä muodostunut niin vakavaksi kuin myytyjen levyjen kohdalla. Tässä kohden merkitystä on annettava myös sille seikalle, ettei A:n myyntitoiminta ole ollut ammattimaista ja laajamittaista, vaan pikemminkin satunnaista

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2...pika]=2001%3A42

Näyttäisi KKO 2002:101 ratkaisun nojalla siltä, että kohtuullinen hyvitys sisältää sanktioluonnetta. Siksi se on verrattavissa yksityiseen pysäköintimaksuun.

Huomioon on otettava lisäksi laintulkinnassa epäselvyyssääntö. Jos laki on epäselvä, niin sitä on tulkittava heikomman osapuolen eduksi eli tässä tapauksessa "syytetyn". Tämä on vähintää epäselvä.

Jos tämä tulkinta on oikea, niin kaikki muut kuin poliisin "määräämät" kohtuulliset hyvitysmaksut on "vääriä" ja kaikki ne tuomiot pitäisi purkaa. Vain poliisi ja muut viranomaiset, jolle sellainen valta on lailla säädetty esim. parkkiliisat, voivat määrätä sanktioluonteisia maksuja Suomessa.

#119.12.2008 22:14

Noo eihän niillä oikeastaan ole. Enemmänkin naurattaa että RIAAn pelleily ja noitajahti sai näinkin kauan jatkua nykyisessä muodossaan.

#219.12.2008 22:28

Joka kerta kun tulee uutinen, jossa mainitaan tämä sähköpostin kautta lähetettävä varoitus: mistä nettioperaattori tietää minne se sähköposti lähetetään? Esim. itsellä on Soneran liittymä, mutta en ole koskaan käyttänyt laajakaistan mukana tullutta sähköpostia. Minun sähköpostit menee ihan eri osoitteisiin =/

#320.12.2008 3:35

Enemmän minun mieltäni painaa se, että henkilöiden internetin käyttöä valvotaan. Tässä Ruotsikin on hieman ylimitoittanut toimintaansa pitämällä kaikesta tietoliikenteestä kirjaa.

trooper78 sanoi myös hyvin tähän asiaan. Miten operaattori voi tietää mihin sähköpostiin tulee postia. Itsellänikään ei ole käytössä Soneran sähköpostia.

IsoJorma5:n parkkimaksuista olikin jo jossain välissä heitetty lokaa. Muistaakseni jossain Iltalehden sivuilta luin, että yksityisellä yrityksellä ei ole maanomistajan luvallakaan valtuuksia antaa parkkisakkoja, koska sakkojen antaminen on viranomaisten tehtävä. Kyseisestä asiasta oltiin menty raastupaan, kun pari tälläista parkkisakkoa saanut ei suostunut maksamaan. Jälkimainintana jutussa oli odotettava vyöry takaisin maksua periviltä "sakotetuilta". Oma mielipiteeni oli, että kyseiset parkkipaikkoja valvovat yhtiöt menevät konkurssiin, kun heidän elantonsa on lain mukaan kiellettyä.

Sitten taas takaisin asiaan. Miten RIAA alkaa näitä sitten laskemaan? Pääjakajat kuriin- vai massiivi käyttäjät kuriin-menetelmällä?

#420.12.2008 5:18

Oli asiasta mitä mieltä tahansa, jostain kumman syystä tämä naurattaa aina:
http://naurunappula.com/450154/208reject1.gif

#520.12.2008 6:15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:
Joka kerta kun tulee uutinen, jossa mainitaan tämä sähköpostin kautta lähetettävä varoitus: mistä nettioperaattori tietää minne se sähköposti lähetetään? Esim. itsellä on Soneran liittymä, mutta en ole koskaan käyttänyt laajakaistan mukana tullutta sähköpostia. Minun sähköpostit menee ihan eri osoitteisiin =/

Aivan, minäkään en ole käyttänyt operaatorin s-postia. Ja kas kas tuo riaa on tainnut saada vähän selkäänsä muutamista jutuista kun tuollai tekevät. Kuolleen mummon, hp pritin jne haastaminen taisi olla kova tehtävä :-p

#620.12.2008 8:44

Jaahas..p**kapuhettahan tämä oli. RIAA on lähetellyt haasteita. RIAA on yhtä luotettava kuin käytettyjen autojen myyjä.

#720.12.2008 17:09

Lainaus:
Cindy Cohn on huolissaan siitä, että levy-yhtiöt voivat luoda keskenään mustan listan, jolla saatetaan estää ihmisten pääsy internetiin.
jonkun ihmisen netin käyttöä ei voi lopettaa niin kauan kuin netti ko maassa toimii se huomattii jo viime vuoden Olympialaisissa joista inokkaimat käyttivät prepaid 3G liittymää joll anäkivät BBC ym uutis kanavat känykästä

ei se koti netti ole ainoa jopa suomessa Wlan toimii on netti kahviloita ym paikkoja ja esim R-kioskilta ostettu prepaid liitymästä ei jää mitään jälkeä tosin suomessa 3G on hidas ja prepaid kallis

#820.12.2008 23:35

Artikkeli eräästä yksityispoliisi-jutusta:

Ministeriö: Vartija ei saa puuttua meteliin naapurisi asunnossa

Sisäministeriön mukaan ovikellon soittaminen olisi tällaisessa tilanteessa laitonta. Vartijalla ei ole oikeutta yleisen turvallisuuden ylläpitämiseen niin kuin esimerkiksi poliisilla on, ja asukas voisi saada väärän käsityksen vartijan toimivallasta.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Minis...a/1135242241215

#921.12.2008 17:00

Lainaus:
Vartijalla ei ole oikeutta yleisen turvallisuuden ylläpitämiseen niin kuin esimerkiksi poliisilla on
olet oikeassa mut vartialla on joka miehen oikeudet kuten sinullakin

perus ihminen saa tehdä siviili pidätyksen tai jos naapuri metelöi niin siitä saa mennä hakaamaan ovea ja sanoo turpa kiini se on on sitten eri asia tehooko se

“Vartijan oikeudet perustuvat käytännössä kokonaisuudessaan samoihin jokamiehen oikeuksiin jotka on määritelty Pakkokeinolaissa (30.4.1987/450). Eli täysin samoihin oikeuksiin kuin kenellä tahansa suomen kansalaisella on. Meillä kaikilla on oikeus ottaa varas kiinni verekseltään. Vartijan toimintaa säätelevät myös Valtioneuvoston asetus yksityisistä turvallisuuspalveluista (19.6.2002/534) sekä laki Yksityisistä turvallisuuspalveluista (12.4.2002/282). Vartijan oikeudet ja velvollisuudet löytyvät edellämainitun lain 28§ alamomenteista”

#1021.12.2008 17:43

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (2)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (12)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto