Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Dark Knightin Blu-ray- ja DVD-julkaisut käyvät kaupaksi

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13.12.2008 17:14 Kommentteja (2)

Dark Knightin Blu-ray- ja DVD-julkaisut käyvät kaupaksi Dark Knight -elokuvan (Yön ritari) myynti on sujunut ennakko-odotusten mukaisesti sekä Blu-ray- että DVD-versioina. Elokuvaa myytiin Yhdysvalloissa ensimmäisen päivän aikana yli kolme miljoonaa kappaletta, joista Blu-ray-versioita oli 600 000 kappaletta. Täten ensimmäisen päivän myynneistä noin 20 prosenttia koostui Blu-ray-versioiden kaupasta.

Yleensä Blu-ray-versioiden myynti uusien elokuvien julkaisuista on alle kymmenen prosentin luokkaa, joten Dark Knight tuntuu vetoavan erityisesti Blu-ray-soittimien omistajiin.

Elokuvastudio Warnerin tekemien arvioiden mukaan Blu-ray-version myynti rikkonee miljoonan myydyn levyn rajapyykin vielä ensimmäisen myyntiviikon aikana. Nykyisten arvioiden mukaan Yhdysvalloissa on noin kaksi miljoonaa Blu-ray-soitinta, jos Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoleita ei lasketa mukaan, joten tilastoja vääristämällä tilanne voi pian näyttää siltä, että Dark Knightin Blu-ray-julkaisuja on myyty enemmän kuin Yhdysvalloissa on Blu-ray-soittimia.

Aiemmin vastaava tilastovääristymä koettiin DVD-aikakauden alussa, kun Matrix-elokuvan DVD-julkaisun myyntimäärä saavutti hetkellisesti Yhdysvalloista löytyneiden DVD-soittimien määrän. Tuolloinkaan laskuissa eivät kuitenkaan olleet mukana esim. tietokoneiden DVD-asemat, joten kyseessä on lähinnä elokuvastudioiden tapa paukutella henkseleitään.

Dark Knight -elokuvalla on siis nyt hallussaan Blu-ray-elokuvien yhden päivän myyntiennätys ja ensi tiistaina elokuva saa haltuunsa myös ensimmäisen viikon myyntiennätyksen. Aiempia ennätyksiä piti hallussaan Iron Man -elokuva, jonka Blu-ray-versiota myytiin ensimmäisen päivän aikana noin 260 000 kappaletta ja ensimmäisen viikon aikana yli 500 000 kappaletta.

Aiheet: Blu-ray
  Hollannissa suljettiin 75 torrent-sivustoa BD+-suojaus peittosi murtajansa ainakin hetkellisesti  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

2 kommenttia

Pikku hiljaa, pikku hiljaa...

#113.12.2008 17:27

Lainaus:
Dark Knightin Blu-ray- ja DVD-julkaisut käyvät kaupaksi
No tottakai ku ne on niin hyvät leffat! Ensiksi ladataan ja katsotaan onko hyvä vai ei, sitte jos on hyvä nii ostetaan ;) joten onnea vaan tekijälle onnistuneesta tuotoksesta!

#213.12.2008 19:32

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto