Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Nintendo vaikeutti jälleen Wiin modaamista

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10.12.2008 23:12 Kommentteja (10)

Nintendo vaikeutti jälleen Wiin modaamista Pelikonsoleihin laitettavat mod-piirit mahdollistavat mm. varmuuskopioitujen pelien ja kotikutoisten ohjelmien ajamisen konsoleilla. Konsolivalmistajat eivät kuitenkaan ole suhtautuneet suopeasti mod-piireihin, ja varsinkin Nintendo on yrittänyt estää mod-piirien käyttöä Wii-konsolissa tekemällä laitteeseen jatkuvasti pieniä muutoksia, jotka hankaloittavat mod-piirien asennusta.

Nyt Nintendo on jälleen iskenyt modaajia vastaan, kun se toi Australiassa myyntiin uusilla sisuskaluilla varustetun Wiin, johon nykyiset mod-piirit eivät näytä kelpaavan. Nintendon tekemän rautauudistuksen myötä aiempien mallien kaksi DVD-asemaa ohjaavaa piiriä on uudessa mallissa yhdistetty samaksi piiriksi, jonka vuoksi nykyiset mod-piirit eivät näytä enää kelpaavan konsolin modaamiseen.

Modaajat eivät ole kuitenkaan antaneet periksi, vaan Wiikey-nimisen mod-piirin kehittäjät ovat parhaillaan selvittämässä sitä, miten uuden rautaversion modaaminen onnistuisi parhaiten.

Toistaiseksi rautauudistuksen kokeneita Wii-konsoleita on näkynyt ainoastaan Australiassa, mutta todennäköisesti samaiset laitteet tulevat myyntiin myös muille markkina-alueille lähitulevaisuudessa.

Aiheet: Pelikonsolit
  DS:lle julkaistaan e-kirjoja Blu-ray-tallentimet ohittivat DVD-tallentimet Japanissa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

10 kommenttia

Mikä siinä modaamisessa on nyt niin pahaa?Nintendo kyllä ylittää rajan.

#110.12.2008 23:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yesse:
Mikä siinä modaamisessa on nyt niin pahaa?Nintendo kyllä ylittää rajan.

Kyllä ne joku päivä saattaa antaa periks, kuten Intel teki, aluks se ei sallinu oikein ylikellottamista, mutta nykyään se on niille okei, tai emmätiedä, moi.

#211.12.2008 0:22

Ylikellottaminen on hieman eri asia, kun waren pyörittäminen. Konsolit vielä tuottavat jonkun verran. Kasselin gigantin mainosta. Yksi sivu xboxille, yksi ps3:lle, 0 pc:lle. Kerran näin sivullisen pc pelejä, tosin siinä oli vain wowi ja pari lisäosaa isolla :<.

#311.12.2008 0:30

Konsolivalmistajat saa rojalteja myydyistä peleistä ja siksi niille on tärkeää, että pelejä ostetaan eikä warereta, mutta homebrew softien estämistä en ymmärrä. Tuskin kukaan mitään EA tms. pelitaloa on haastamassa freeware softalla.

#411.12.2008 1:18

Keskittyisivät mielummin tekemään kunnon pelejä niin joku voisi ostaakin niitä. En näe mitään järkeä ostaa modaamatonta wii:tä tuolla pelitarjonalla.

#511.12.2008 10:04

Nintendo on itse suuri pelijulkaisia omalla konsolillaan, joten heiltä se on pois, jos omat pelit ei omalle konsolille myy.

#611.12.2008 10:05

Konsolien ja miksei myös PC:n suurin ongelma on minun nähdäkseni juuri pelien ja softien hinnoittelu. Yli 60€ pelistä on yksinkertaisesti liikaa, puhumattakaan siitä mitä ohjelmistot maksavat. Sellasta 10-15€ voisin maksella noista "huippu-uutuuksista". näillä hinnoilla lataan verkosta.

#711.12.2008 12:01

Aivan hinnat alas ja kauppa kävisi kuin häkä.Suurin osa peleistä on silkkaa sitä itseään.

#811.12.2008 12:06

Epäilen, ettei tällä ole paljoakaan tekemistä modaamisen kanssa; yksi piiri on halvempi kuin kaksi. Tottakai modaajien ahdinko on positiivinen lisävaikutus, mutta uskon Nintendon tietävän, että siinä vaiheessa, kun tuo uusi versio on levinnyt joka paikkaan, viimeiseltäkin aktiiviselta modpiirivalmistajalta on jo saatavilla uudet versiot piireistään tai firmwareistaan.

Edellisetkin "modaamattomiksi" julistetut versiot on kukistettu viikkojen sisällä niiden ensiesiintymisestä.

Se mitä tuolla uhoamisella voitetaan on pelikehittäjien usko piratismittömään tulevaisuuteen.

#911.12.2008 22:10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Raattis:
Epäilen, ettei tällä ole paljoakaan tekemistä modaamisen kanssa; yksi piiri on halvempi kuin kaksi. Tottakai modaajien ahdinko on positiivinen lisävaikutus, mutta uskon Nintendon tietävän, että siinä vaiheessa, kun tuo uusi versio on levinnyt joka paikkaan, viimeiseltäkin aktiiviselta modpiirivalmistajalta on jo saatavilla uudet versiot piireistään tai firmwareistaan.

Edellisetkin "modaamattomiksi" julistetut versiot on kukistettu viikkojen sisällä niiden ensiesiintymisestä.

Se mitä tuolla uhoamisella voitetaan on pelikehittäjien usko piratismittömään tulevaisuuteen.
haista sinä vittu ku et taas mitään ymmärrä, kyllä ne vitun pc:kin voi modata jos vaan on xp käyttis, idiootti

#1027.2.2009 23:53

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto