*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

IPTV-laajakaistavero suututtaa (päivitetty)

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 18.11.2008 11:01 Kommentteja (22)

IPTV-laajakaistavero suututtaa (päivitetty) Suunnitteilla oleva tv-palveluita koskeva laajakaistavero on herättänyt IPTV-toimija TVkaistan taistelemaan vastaan. Kopiosto ry on ehdottanut kaapelitariffia laajakaistan välityksellä jaettaviin tv-palveluihin vapaasti vastaanotettavia kanavien osalta. Näihin kanaviin lukeutuvat YLE TV1, TV2, FST, Teeman, MTV3, Sub, Nelonen, Jim, Urheilukanava ja The Voice. Ehdotuksessa ei kuitenkaan ole esitetty vastaavaa menettelyä muille jakelutavoille.
TVkaistan toimitusjohtaja Fredrik Husberg esittääkin kärkeviä vastalauseita esitystä kohtaan, "Kopioston esitys on syrjivä, innovaatiovastainen ja kaikkea muuta kun teknologianeutraali". Pyyhkeitä saa erityisesti tekninen aspekti, "Esitys suosii vakiintuneita toimijoita, jotka käyttävät perinteistä tv-lähetystekniikkaa, uusien toimijoiden kustannuksella".

Tariffi tarkoittaisi ensi vuonna 16,33 euron maksua per tilaaja. Vuonna 2010 maksu kaksinkertaistuisi ja vuonna 2011 maksu kolminkertaistuisi.

Yritys pelkää myös, että mahdollista veroa voitaisiin soveltaa kaikkiin laajakaistaliittymiin ainoastaan sen takia, että niillä kaikilla on mahdollista vastaanottaa televisiolähetyksiä. Tämä tarkoittaisi sitä, että vuonna 2011 Kopiosto ry keräisi noin 100 miljoonaa euroa joka vastaa Kopiosto ry:n neljän vuoden nykyisiä korvaustuottoja.

Kopiosto ry:n esitys käsitellään Ficom ry:n sopimusryhmän ja Kopiosto ry:n neuvotteluissa torstaina 20.11.

Päivitys: Kopiosto ry on kertonut Tietoviikolle, että väitteet 100 miljoonan korvauksista ovat virheellisiä. "Tässä on nyt puututtu keskeneräisiin neuvotteluihin", kertoo Kopioston toimitusjohtaja Pekka Rislakki haastattelussa. Kopiosto on valmistelemassa tiedotetta asiasta, josta selvinnee paremmin mistä on kyse.

Edellinen Seuraava  

22 kommenttia

118.11.2008 11:58

Ihan älytöntä.
Mutta noh, maksetaahan CD:stäkin "kasettimaksu" vain sen takia, että niille voidaan tallentaa ääntä CD Digital Audio -formaatissa.

218.11.2008 12:04

Tekijänoikeusmafian ahneudella ei ole mittaa, ei määrää.

318.11.2008 12:59

Suurboikotti jouluksi.

Aiheellista olisi pistää tekijänoikeusjärjestöt takaisin ruotuun, samoin opetusministeriö. Ehdotan suurboikottia jouluksi, kukaan ei osta mitään, missä on tekijänoikeusjärjestömaksu, jos on ostettava, niin ostaa ulkomailta esim. Virosta.

Boikotin onnistumista voitaisiin seurata täältä tilastoista:
http://www.ifpi.fi/tilastot/tilastot.html

Samalla voisi kansaa valistaa muutenkin tekijänoikeusjärjestöjen ja opetusministeriön "touhuista"

Nyt alkaa riittämään!

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.11.2008 @ 13:03

418.11.2008 13:07

jouluboikottia parempi mielenosoitus voisi olla uudenvuodenlupaus :)

518.11.2008 13:38

Tekijänoikeusmafia riehuu kun lopun ajat ovat käsillä.

Surullisinta on että teknologiaa ymmärtämättömät päättäjät katsovat toimintaa sormien lävitse ja antavat lobbareiden riehua vapaasti - kansantalouden ja kehityksen kustannuksella.

Ps. Kasettimaksuttomat mediat ulkomailta

618.11.2008 13:51

Varmaan aika hyvät tsänssit mennä läpi palveluntarjoajien Ficomin kautta. Tietty "neuvotteluiden" jälkeen voivat mennä itkemään ministeriöön että ei ne leiki meidän kanssa...

718.11.2008 14:04
jarppa151
Inactive

Ite oon harrastanut tätä boikotointia jo pitkään eli oon ostanu lähes kaiken tavaran mikä sisältää tekijäinoikeusmaksuja ,ulkomailta.

818.11.2008 14:07

Ei helv....siis kopiosto ry ! tienaisi 100 milj.ekee, nyt jo mennään yli hilseen ja pahasti. Tuollainen "vero" on aika mafiamaista tyyliä maksa tai kupsahda. No itse olen tilannut melkein kaikki cd/dvd-levyt ulkomailta, myös pc-tavaraa olen tilannut ja hyvin esim. takuu on toiminut. Esim. näytönohj. posahti ja sain suomen maahantuojalta (kuitti kun olis saksalaisfirmalta tallessa) takuu vaihtona 9 pv...joten suomen tekijän oikeusmaksuille kiss my ass !. Tosin täytyyhän tekijän korvaus saada mutta kuinka suuri, minun kohdaltani se on mahdollisimman pieni joten EU-kaupat täältä tullaan taas kesällä...

918.11.2008 14:12

Joutuisivatkohan kaikki Saunalahden ADSL-liittymän omistajat maksamaan laajakaistaveron Nettivision vuoksi? Ja entä sellaiset Saunalahden asiakkaat, joilla on käytössä TVkaista. Tuplavero?

1018.11.2008 14:22

millonkas ostin viiemksi cd:n... tais olla vuonne -97, eikun sekin oli venäjän puolelta....eli hyvin kannatan tätä boikottia.

1118.11.2008 15:12

http://www.minedu.fi/OPM/Palaute_virtuaa...palaute?lang=fi

Tuonne joukolla palautetta virkamiehille ettei tästä Suomesta tule tekijänoikeuksien diktatuurivaltio. Vielä voidaan vaikuttaa ennen kuin tekijänoikeusyhdistykset yksipuolisesti vaativat uudet suojelurahavaateet. Tulen boikotoimaan Teosto ry:n ja Kopiosto ry:n hyvitysmaksuja vastaan. Tilaan tarvittaessa tuotteet ulkomailta.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.11.2008 @ 15:16

1218.11.2008 15:52

Milloinkas ostin cd -levyn viimeksi?, hmm.. en ole ostanut cd levyä! Kirjastossa on niitä riittämiin. Kannatan boikottia jouluna, en aio ostaa mitään levyjä enkä haluakkaan mitään tollaisia lahjoja.. Pistetääs juttu kiertämään... :) Elokuvat sama juttu, meni kiinnostus Blu-raystakin kun niitä kopiosuojauksia alkoi ilmestymään niihin.. Juu, lopetan tähän viestin 'sopivaan' aikaan :D

Lainaus:
Päivitys: Kopiosto ry on kertonut Tietoviikolle, että väitteet 100 miljoonan kovauksista ovat virheellisiä. "Tässä on nyt puututtu keskeneräisiin neuvotteluihin", kertoo Kopioston toimitusjohtaja Pekka Rislakki haastattelussa. Kopiosto on valmistelemassa tiedotetta asiasta, josta selvinnee paremmin mistä on kyse.
Just.. Kyllä ne jotain suurempaa kaavailee ihan varmasti

1318.11.2008 16:46

Itsellä ei tuo linkki toiminut. Noh, aika turhaahan se on vikistä, kun kerran suomen kansa on valinnut nämä ihmiset eduskuntaan, se vain täytyy kestää, että he sattuvat olemaan mafiayhdistysten tossun alla.
Luultavasti se on ihan yksi ja sama, kuka siellä istuu, kun raha se on mikä maailmaa pyörittää ja "köyhälle" edustajalle on ihan hyvä saada bonusta ulkopuolisilta lähteiltä.

Melko monessa asiassa laki sotii täysin yleistä moraalikäsitystä vastaan ja niin kauan kun hallitus ja eduskunta juoksevat vain rahan perässä, ei laitkaan voi mihinkään muuttua. Tämä tietenkin mahdollistaa tällaisen laillisen ihmisten riiston. Mikäli joku, joka puoltaa TO-mafian toimia eduskunnassa ilman lahjuksia, on joko tietämätön nykyajan elämästä tai jokin julkkis, jolla ei ole mitään kiinnostustakaan muuttaa asioita, pääasia että palkka juoksee.

Mitä luultavimmin juurikin kunnallisvaalien tulokset mm. perussuomalaisten hyväksi voidaan selittää ihmisten muutoshalulla. Suurimmat puolueet kun vain sattumoisin pitävät tietyt ihmiset ehdolla, joiden tiedetään olevan maitopoikia/tyttöjä ilman omaa järkeä.

Itse kyllä mielelläni hoitaisin ihmisten asioita parhaimpaan suuntaan, mutta luultavasti TO-mafioson lykättyä setelinipun kouraani, en epäröisi äänestää yleistä/omaa katsomusta vastaan. Minkähän ihmeen takia päättäjien pitäisi tehdä mitään, kun heidän palkkansa ei voi ikinä laskea ja kun seuraavaa äänestystä ennen voi tehdä Halmeet.

1418.11.2008 17:48

ei muuta kuin kunnon waretusta tämänkin "uutisen" takii...

1518.11.2008 18:07

jospa ne suunnittelee vain 99 miljoonan verotusta

1619.11.2008 13:25

RANKASTI OT

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mice27:
Itsellä ei tuo linkki toiminut. Noh, aika turhaahan se on vikistä, kun kerran suomen kansa on valinnut nämä ihmiset eduskuntaan, se vain täytyy kestää, että he sattuvat olemaan mafiayhdistysten tossun alla.
Luultavasti se on ihan yksi ja sama, kuka siellä istuu, kun raha se on mikä maailmaa pyörittää ja "köyhälle" edustajalle on ihan hyvä saada bonusta ulkopuolisilta lähteiltä.
Turha valittaa jos et äänestänyt, olet suomen kansa.
Jos äänestit, valita edustajallesi että valittaa eduskuntaryhmälleen että valittavat eduskunnassa että sinua jurppii tämä asia.
Homma hoidettu, olettaen ettet äänestänyt mafian tossun alla olevaa?

Köyhät edustajat ovat köyhiä juuri siksi koska ovat rehellisiä, ja heitä eivät mafiat lähesty sillä joutuisivat otsikoihin.

Lainaus:
Melko monessa asiassa laki sotii täysin yleistä moraalikäsitystä vastaan ja niin kauan kun hallitus ja eduskunta juoksevat vain rahan perässä, ei laitkaan voi mihinkään muuttua. Tämä tietenkin mahdollistaa tällaisen laillisen ihmisten riiston. Mikäli joku, joka puoltaa TO-mafian toimia eduskunnassa ilman lahjuksia, on joko tietämätön nykyajan elämästä tai jokin julkkis, jolla ei ole mitään kiinnostustakaan muuttaa asioita, pääasia että palkka juoksee.
Kuka ei juokse rahan perässä? Kissa. Koska se elää kiitoksella.

Jos eduskunta säätäisi esimerkiksi CO2-lain jolloin jokainen kansalainen joutuisi maksamaan uloshengittämästään hiilidioksidista keskimäärin 1000€ vuodessa tuloista ja iästä riippumatta, eli vauvat vähemmän, urheilijat enemmän:
Maksaisitko ja valittaisit tsätissä?
Vai kieltäytyisitkö ja nousisit barrikadeille valtaa vaihtamaan?

Käytä yleistä moraalikäsitystä lauseessa kun kirjoitat edustajallesi, se tehoaa myös paatuneimpiinkin edustajiin eduskunnassa.
Ja se johtuu siitä että nämä kansanedustajat pelkäävät kansaa, sillä palkka ja mahdolliset lahjukset tulevat vain jos kansa valitsee seuraavallekin kaudelle.

Lainaus:
Mitä luultavimmin juurikin kunnallisvaalien tulokset mm. perussuomalaisten hyväksi voidaan selittää ihmisten muutoshalulla. Suurimmat puolueet kun vain sattumoisin pitävät tietyt ihmiset ehdolla, joiden tiedetään olevan maitopoikia/tyttöjä ilman omaa järkeä.
http://www.perussuomalaiset.fi/ohjelmat/kunnallisvaaliohjelma2008

Hetkinen, ihan samat plörinät kuin kaikilla muillakin puolueilla!
Terveyspalvelut..soopaa, sosiaalipalvelyt...soopaa, nyt on muutosta ilmassa, joo todellakin!

Ainoa ero on että ehdokkaiksi puolueelle on etsitty enimmäkseen näitä kyseisten palvelujen suurkuluttajia jotka pummattuaan joltain kympin tappelevat alkon kulmalla siitä kuka juo ekanä ja päätyvät sairaalaan.

Siinä ammattilaisia hoitamaan asioihin muutosta ;-)

Lainaus:
Itse kyllä mielelläni hoitaisin ihmisten asioita parhaimpaan suuntaan, mutta luultavasti TO-mafioson lykättyä setelinipun kouraani, en epäröisi äänestää yleistä/omaa katsomusta vastaan. Minkähän ihmeen takia päättäjien pitäisi tehdä mitään, kun heidän palkkansa ei voi ikinä laskea ja kun seuraavaa äänestystä ennen voi tehdä Halmeet.
Jos tahdot hoitaa ihmisten asioita niin liity puolueeseen, asetu ehdolle, tee markkinointikampanja, jaa esitettäsi kaduilla vesisateessa, käytä kaikki rahasi mainoksiin, syö makaroonia kuukausi, tule valituksi, nosta palkkaa, puhu asiaa, kerää kannatusta asiallesi, lobbaa, tee diilejä, tee aloite, tee tuhat ja yksi asiaa, äänestä, ja hep!

Teostomaksut on korvattu kehittämälläsi uudella järjestelmällä johon kaikki ovat tyytyväisiä ja jota kukaan ei kritisoi afterdawnin uutisten kommenteissa poliittisena shaissena.
Siirry seuraavaan sinua jurppivaan asiaa, ellei vaalit ole jo taas ovella.

Jos et luota oman rehellisyytesi/oikeudentajusi säilyvän kapitalismin edessä niin perusta rehellisten puolue rp, ja ei varmasti tule mafiosot nippuineen ovellesi.

Päättäjät tekevät vain sen mikä on tämän maan parhaaksi, koska asuvat ja elävät tässä maassa.

Tarkoitat nyt Halmeiden tekemisellä varmaankin sitä että vastustetaan palkankorotuksia.
Etkä sitä yleisempää, eli että mennään eduskuntaan ja ollaan tekemättä mitään, ja sitten sairaslomalla vuosia tekemättä mitään? ;-)

Kun omalla työpaikallasi tulee palkankorotusten aika, vastusta niitä, siis jos aiot kuitenkin olla sairaslomalla ja nauttia korvauksia.

Varmasti jos Halme olisi halunnut ohjata korotukset sotaveteraanien sijasta nörttien kuntoutukseen tai itsensä kuntoutukseen olisi joku toinenkin saattanut häntä säälistä kannattaa. :D

TOPIC
Tämähän korvannee sitten myös TV-luvan?

Mielestäni olisi parasta hoitaa koko roska kaikkine kasettimaksuineen yms. verotuksen kautta jolloin Kopiostot sun muut voisivat asioida suoraan hallituksen kanssa.
Ja hallitukseltahan on helppo lypsää rahaa mihin tahansa? Vastaus on tunnetusti, "budjetissa ei ole tilaa ja nyt ei ole veronkorotusten aika".
Homma hoidettu.

1719.11.2008 15:14

Olenkos minä nyt ymmärtänyt tämän asian ihan väärin? Eikös nämä kasettimaksut yms. siis tarkoitakaan sitä, että saan ihan laillisesti imuttaa musiikkia ja leffoja t-kaupasta, kunhan vain tallennan ne medialle, jossa on mukana maksu. Eihän nyt kukaan järjellinen olento voi kuvitella, että jostain pitäisi maksaa kaksi kertaa...

8-)))

1820.11.2008 5:05

Kasettimaksut eivät kata waretusta vaan äänitteiden laillisesta yksityisestä kopioinnista.

Lainaus:
Teoston ahneus ja sen kyseenalaisin perustein keräämät tallennusmedioiden hyvitysmaksut ovat herättäneet jo pitkään pahaa verta niin kansalaisten kuin yritystenkin keskuudessa. Näitä veroluonteisia maksuja kerätään virallisesti korvaukseksi äänitteiden laillisesta yksityisestä kopioinnista, mutta Lex Karpelan myötä voimaantullut ns. laillisen lähteen vaatimus on johtanut siihen, että laillisesti kopioitavaa kotimaista musiikkia - käytännössä kirjastoista ja tuttavilta lainattuja CD-levyjä - on tarjolla täysin mitätön määrä kuluttajien ostamiin tallennusmedioiden määriin verrattuna.


http://www.piraattiliitto.org/uutiset/20...-muistitikuista

Jos oikeasti haluaa vaikuttaa tähän sairaaseen to-mafian toimintaan kannattaa auttaa ja äänestää

http://www.piraattipuolue.fi/

Ja Gramex kerää vielä paljon enemmän korvauksia, kuin mikään muu kymmenestä to-mafian järjestöistä. Katso listaa ja hämmästy http://www.gramex.fi/?mid=478
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.11.2008 @ 05:07

1921.11.2008 11:29

Lainaus:
http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2008/11/oi-ahneus-teosto-haluaa-hyvitysmaksuja-k%C3%A4nnyk%C3%B6ist%C3%A4-ja-muistitikuista

Jos oikeasti haluaa vaikuttaa tähän sairaaseen to-mafian toimintaan kannattaa auttaa ja äänestää

http://www.piraattipuolue.fi/

Ja Gramex kerää vielä paljon enemmän korvauksia, kuin mikään muu kymmenestä to-mafian järjestöistä. Katso listaa ja hämmästy http://www.gramex.fi/?mid=478


Ei taida auttaa piraattipuolueenkaan äänestäminen tässä asiassa jos koko puoluetta ei edes pysty äänestämään.

Sillä puolue on äänikelpoinen vasta kun sillä on 5000 kannattajaa, eikä mikään pika-adressi auta siinä asiassa vaan se on annettava kaikki henkilötiedot virallisella kortilla ja ne tarkistetaan.

Ikää pitää löytyä se 18 ja kun soittavat tai laittavat kirjeen tarkastuslautakunnasta niin sitten on vielä osattava vastata.

Tässä kohtaa menee aina kyllä piraattipojilta pissit housuun kun pitää pahalle valtio-isoveljelle tunnustaa olevansa piraatti ja liittää mukaan tarkat yhteystiedot! ;-)

Eli käy kuten kävi esim. Tietoyhteiskuntapuolueelle, ei tule korttia, edes jouluna. Pari tuhatta rohkeaa löytyy aina, mutta kynnys on asetettu juuri sopivan korkalle ettei riitä.

Jos tahtoo vaikuttaa näihin asioihin niin menee sitten sisälle jonkin ISON tai KESKISUUREN puolueen toimintaan ja muuttaa systeemiä sisältäpäin.

Näin pääsee sitten myös ratsastamaan eduskuntaan esim. Tanja Karpela-Saarela-Vienosen tms. äänillä, hähäh!

Sitten vain Lex Piraatti vetämään ja tomafiat on lakkautettu Suomesta.

2023.11.2008 12:37

Jos tuo nyt lopulta menee läpi , niin mitä se tarkoittaa jatkossa ?
Tuleehan tietsikallekkin tavaraa youtuben kautta . Onko wlan jatkossa verovapaa , ja kiinteät yhteydet verollisia ? Sitäpaitsi jos katsoo vain teostovapaita amatöörivideoita .
Myös digilautasantenni olis kai verovapaa ? Kovaa vauhtia ne on kuitua vetämässä , mutta tarvitseeko sitä pian kukaan ? Osallistuuko Kopiosto valokaapelin asennuskustannuksiin ? Hyödyn on ainakin ottamassa .

Kun antaa pikkusormen .....

2123.11.2008 17:51

Moneenko kertaan tekijänoikeusmafia meinaa kansalaisia ryöstää?
Älkäämme unohtako uutisointia suojelusrahastuksen eli "hyvitysmaksujen" laajentamisesta mm. muistitikkuihin ja kännyköihin.

Piraattipuoluetta voi avittaa puoluerekisteriin kannattajakortilla...
http://www.piraattipuolue.fi/ajankohtais...minen-aloitettu

Tietoyhteiskuntapuolue taisi kompastua kaikenmaailman hörhöilyihin vähemmistön vähemmistöjen puolesta yms. niin että potentiaalisillakin kannattajaehdokkailla nousi niskakarvat pystyyn.

Toivottavasti Piraattipuolue keskittyy yksinomaan vain tekijänoikeustotalitarismin torjuntaan. Silloin on edes jonkinmoiset mahdollisuudet kerätä kannattajia yli puoluerajojenkin. Olisihan se jo eurovaaleissakin mediavoitto päästä edes valistamaan tekijänoikeusfasismin mädännäisyyksistä...

223.6.2011 16:32
KMGwuHfwCgh
Vahvistamaton

YouÂ’ve got it in one. ColudnÂ’t have put it better.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto