AfterDawn logo

World of Goo -pelin pelaajista suurin osa pelaa luvatonta kopiota

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
24 kommenttia

PC-pelejä kehittävät tahot ovat saaneet jälleen negatiivisia uutisia luvattomien pelikopioiden suosiosta, kun DRM-vapaan World of Goo -pelin kehittänyt 2D Boy -parivaljakko julkaisi tietoja World of Goon suosiosta luvattomien lataajien keskuudessa.

2D Boyn tekemien laskemien mukaan noin 82 prosenttia peliä pelaavista tahoista pelaa luvattomasti ladattua kopiota pelistä. 2D Boyn tekemissä laskelmissa hyödynnettiin pelin internetissä toimivaa tuloslistaa, jonne pelaajat voivat lähettää huipputuloksiaan. Tuloslistalle tulleiden lähetysten uniikkien IP-osoitteiden määrää verrattiin myytyjen pelien määrään, jonka jälkeen pelien tehneelle parivaljakolle selvisi ikävä totuus pelin luvattoman jakelun suosiosta.

Kyseinen laskelma ei kerro kuitenkaan absoluuttista totuutta luvattomien pelikopioiden osuudesta, sillä lukua kasvattavat mm. dynaamisesti vaihtuvat IP-osoitteet ja se seikka, että monet henkilöt pelaavat ostamaan peliä useammalla koneella. Vastaavasti lukua pienentävät esim. yrityksissä ja oppilaitoksissa käytettävät palomuuri/NAT-ratkaisut, joiden seurauksena kaikki kyseisessä verkossa luvatta pelaavat näkyvät yhtenä ainoana luvattomana pelaajana. Pelaajien ei ole myöskään pakko lähettää tuloksiaan tuloslistalle, joten aivan kaikkien pelaajien tiedot eivät ole kirjautuneet ylös.


2D Boy -parivaljakko selvitti kuitenkin laskemiaan varten dynaamisten IP-osoitteiden määrän keskivertopelaajan osalta laskemalla kuinka monen eri IP-osoitteen takaa yhden pelaajatunnisteen tulokset olivat tulleet, ja selvityksen mukaan keskivertopelaaja oli lähettänyt tuloslistalle tuloksia 1,3:n eri IP-osoitteen kautta. 76 prosenttia pelaajista oli lähettänyt tuloksiaan ainoastaan yhden IP-osoitteen takaa ja yli kuutta eri IP-osoitetta käyttävien pelaajien osuus oli noin prosentin luokkaa.

DRM-vapauden ohella peli koettaa tavoittaa mahdollisimman suurta yleisöä jakamalla pelistä versioita sekä Windowsille, Mac OS X:lle että Linuxille, joista tosin Linux-versio on vielä beta-testauksessa. Pelin hinta ei myöskään ole kovin suuri, sillä peli maksaa kuluttajalle 20 dollaria eli noin 16 euroa. Pelistä on saatavilla myös demo-versiot pelin testaamista varten.

24 KOMMENTTIA

Kitsun31/24

jos peli on ok se myy, jos pelissä on paska kuluttajaa häiritsevä drm suojaus kuten securom 7 tai rent a game periaate kuten EA julkaisemissa peleissä on. on olettettavaa että ihmiset warettavat pelinsä kun niitä ei saa edes laillisina versioina toimimaan oikein, drm on haittaa vain kuluttajille jotka maksavat peleistään ei piraateille!!

yizzie822/24

Ei pidä täysin paikkaansa. DRM tyyliset suojaukset ovat huonoja asioita
kuluttajille mutta eivät ole suurin syy warettamiseen, ihmiset vain
käyttävät niitä tekosyinä. PC on kuoleva pelialusta koska siihen on
helppo saada kopioituja pelejä, pelintekijät ovat jo nyt alkaneet hylätä
PC-puolta ja siirtyä konsolipuolelle ja siihen tuskin tulee muutosta.

mutta ihan vapaasti saa syyttää DRM:ää ja muita meidän elämäämme
hankaloittavia kopiointisuojia, ehkä kannattaisi miettiä miksi ne on
keksitty alunperinkin ... vai voitko väittää et aloit imuroimaan vasta
DRM:än jälkeen? =)

Kitsun33/24

7 viimeisntä peliä minkä olen ostanut olen joutunut lataamaan koska kaupasta ostettu peli ei toimi drm syistä(securom 7), koneella ei saisi olla polttoohjelmia virtuaaliasemia tai mitään hyödyllistä samoin securom vinkuu ettei dvd asemani ole tuettu ja ei anna asentaa loppuun alkaa mennä kiinnostavaksi kyllä tämä pc puoli, ja kyllä olen joutunut warettamaan drm takia lähinnä kun ei tykkää kauppa hyväksyä avattua pakkausta takaisin ja omasta laillisesta pelistä ei saa ottaa varmuuskopiotakaan ;D , lähiinnä tarvinnu kaikenmaailman crack ja daemon tools että on saanu toimimaan, ja hankalaa on jos koneella ei saa edes polttaa kun tarvitsee muutnekin ottaa paljon varmuuskopioita grafiikka töistä ja video editoinnista..

0tto4/24

kitsun3 jos kaupan pelit ei toimi ni sit perkele et niitä pelaa. Typerää tekosyynetsintää tommonen ku "joutu" lataamaan ku ei muuten toimi.

Thor19935/24

No mitä ideaa olis eka maksaa montakymppiä pelistä jota todella haluis pelata ja sit ei toimikkaan jonkun tyhmän suojaksen takia?!
Kyllä oon sitä mieltä, että jos eka ostaa pelin ni kyllä sen saman pelin saa warettaa jos ei muuten toimi.

Petrick6/24

Harmi homma kun noiden pikkufirmojenkin pelejä varastetaan niin ahkerasti, heille jokainen saatu euro/dollari on niin elintärkeä.

lettas7/24

1. Drm estää muutamaa hassua teiniä lainaamasta levyä kavereille, seurauksena turhautumista ja vähemmän asiakkaita tulevaisuudessa peliteollisuudelle.

2. Drm huonontaa mahdollisesti sitä torrenteista löytyvää versiota pelistä, seurauksena yleinen mielipide pelistä heikkenee.

3. Drm lisää pelin esiintymistä internetmediassa, huonokin julkisuus on joskus positiivista.

Bonees8/24

Kyllä olen Thor1993:sen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että kun ostaa ensin 50e pelin, joka ei toimi niin on se mielestäni ihan oikeutettua ladata se toimiva versio sitten netistä..

Divisor9/24

DRM on per*eestä. Eikä kukaan vähempi järkinenkään osta huonoja pelejä..

muhku10/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Petrick:

Harmi homma kun noiden pikkufirmojenkin pelejä varastetaan niin ahkerasti, heille jokainen saatu euro/dollari on niin elintärkeä.

Rautalangasta väännettynä:

http://mutantti.blogspot.com/2008/02/kop...rastamista.html

Sinänsä olen kyllä muuten samaa mieltä kanssasi. Jospa peli ei ole tarpeeksi hyvä, että siitä viitsii maksaa? Itse en ole koskaan kuullutkaan. Vois kokeilla.

Osku12311/24

Ihmettelen kyllä tuota drm:stä, hinnoista ja huonoista peleistä inisemistä -varsinkin tämän uutisen kohdalla.

1. Ko. pelissä ei käytetä drm-suojauksia.
2. Hinta on alhainen (16e).
3. Pelin metacritic keskiarvo 91/100 ja käyttäjäarvosteluissa 9,6/10.

Eli eivätpä taida ne perinteiset syyt, joilla piratismista yritetään tehdä hyväksyttävää, toimia tämän pelin kohdalla... Tällä kertaa kun ei edes ole kyseessä mikään vihattu suuryhtiö.

Kimmoman12/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Divisor:

DRM on per*eestä. Eikä kukaan vähempi järkinenkään osta huonoja pelejä..

Eikä kukaan vähempi järkinen lataakkaan ja käytä aikaansa niihin "huonoihin peleihin"..oh, wait. Käyttäähän suurin osa warettajista.

"Kyllä oon sitä mieltä, että jos eka ostaa pelin ni kyllä sen saman pelin saa warettaa jos ei muuten toimi."

Tottakai saa. Mutta asiahan nyt on vaan niin, että ensin se peli waretetaan, sitten sitä pelataan. Sitten waretetaan seuraava peli ja skipataan se ostamis osuus :). Muutenhan pc:lle tulisi samat pelit, kun konsoleillekin. Jos se kääntäminen olisi siis kannattavaa. Nykyisinhän pelimäärä vähenee ja vähenee. Kohta jäljellä on kk maksupelit ja pelit joita pelataan vain netissä (niissäkin on ongelma privaservujen kanssa, ei tosin aivan niin iso).

muhku13/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Osku123:

Ihmettelen kyllä tuota drm:stä, hinnoista ja huonoista peleistä inisemistä -varsinkin tämän uutisen kohdalla.

1. Ko. pelissä ei käytetä drm-suojauksia.
2. Hinta on alhainen (16e).
3. Pelin metacritic keskiarvo 91/100 ja käyttäjäarvosteluissa 9,6/10.

Eli eivätpä taida ne perinteiset syyt, joilla piratismista yritetään tehdä hyväksyttävää, toimia tämän pelin kohdalla... Tällä kertaa kun ei edes ole kyseessä mikään vihattu suuryhtiö.

Hyvä Osku123,

luitko laittamani linkin? Jos et, niin lue toki, hanki lisää tietoa ja avarra mieltäsi. Ainakin kohdat 1, 2, 6, ja varsinkin 4 ovat voimassa myös tämän teoksen kohdalla.

recoil14/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 0tto:

kitsun3 jos kaupan pelit ei toimi ni sit perkele et niitä pelaa. Typerää tekosyynetsintää tommonen ku "joutu" lataamaan ku ei muuten toimi.

Maksat 40€-50€ pelistä ..ei toimi ja sit et pelaa sitä?? taidat olla vähän asswipe-jätkä!! herää ny pahvi mitä kirjoittelet!!

muhku15/24

Olikohan tämän uutisen tarkoitus nyt sitten viestittää ihmisille, että DRM kannattaa? Jos ei, niin miksi tässä ei ole sitten mainittu 2D Boyn omaa mielipidettä asiasta?

Kannattaa tosiaan lukea läpi tuo jutussakin ollut linkki:
http://2dboy.com/2008/11/13/90/

Pojathan sanovat nimittäin esimerkiksi että:
"...this is in line with a previous estimate by russell carroll (director of marketing at reflexive) for the game ricochet infinity. russell estimated a 92% piracy rate and i found his analysis quite interesting (check it out here if you’re curious). one thing that really jumped out at me was his estimate that preventing 1000 piracy attempts results in only a single additional sale. this supports our intuitive assessment that people who pirate our game aren’t people who would have purchased it had they not been able to get it without paying.

in our case, we might have even converted more than 1 in a 1000 pirates into legit purchases. either way, ricochet shipped with DRM, world of goo shipped without it, and there seems to be no difference in the outcomes. we can’t draw any conclusions based on two data points, but i’m hoping that others will release information about piracy rates so that everyone could see if DRM is the waste of time and money that we think it is."

6volttia16/24

-

Kimmoman17/24

Lainaus:


Käykö se warettaminen tosiaankin noin pahasti omalletunnolle, että täytyy selitellä ummet lammet ja jaaritella jonnin joutavia?.

Ei toki. Itsekin waretan, mutta samalla kritisoin warettamista mikä saattaa kuulostaa sähköaitaan pissimiseltä :p. Tiedän toki, että teen väärin. Mutta se on helppoa, halpaa ja riskitöntä. Seuraamukset ovat naurettavia (ajan myöskin ylinopeutta, ajaisin sitä enemmänkin, ellei hommaa valvottaisi ollenkaan). Elämä on..

mice2718/24

Joo, onhan se ikävää, että pienemmät firmat kärsii warettamisesta, mutta nykyäänhän lähes joka ikinen julkaistava peli sisältää jotain "haittaohjelmia". Näin ollen tuskin kovin moni tämän pelin ladannut on viitsinyt ottaa selvää, onko peli rampautettu vai ei. Helpoimmalla pääsee, kun lataa vaan.

Mitä varmimmin tuo %-määrä olisi vieläkin suurempi, mikäli pelissä olisi DRM. Nykyyäänhän pelien uudelleenpeluuarvo on lähellä nollaa, jolloin harva maksaa pelistä 50€, että jotain päivän kaksi siitä nauttisi. Firmat vaan kuseksii omiin nilkkoinhinsa julkaisemalla bugisia/mitättömiä pelejä varustettuna tietokoneen peruskäyttöä haittaavilla ohjelmilla.

Ei paljon turhempaa ole, kuin pistää kopionsuojausta peliin, en tiedä yhtään ainutta peliä, jonka suojausta ei olisi lähes saman tien ohitettu. Ajatella vielä kuinka paljon pelin hinnasta menee juurikin noiden DRM:n "kehittämiseen".

Supo19/24

Kanattaa julkaista pelejä vain jos niissä on pelin mukana tuleva lisäohjain tai muu härpäke.Ja mitä muuta voi odottaa kun maailmaan on saatu tekniikka ,missä kuka vain voi missä tahansa saada käsiinsä minkä pelin,musiikin,ohjelman tai elokuvan tahansa.Ja ainakin Suomessa maksetaan hyvitysmaksuja ,joten kai sille pitää jotain vastinetta saada.No joka tapauksessa yhtälö on vaikea ja eihän asioissa ole pelkästään kielteisiä puolia.Ehkä asiasta tulevaisuudessa huomataan jokin positiivinen asia kuten jonkinlainen yleinen älykkyyden kasvaminen(BB kyllä antaa odottaa toisenlaista tulevaisuutta).

muhku20/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:

Hyvin oli kirjoittaja miettinyt perusteluja warettamiselle, mutta kun perusteluja kyseenalaistettiin niin lopputulos oli tässä. Ei ollut tosielämästä mitään hajua vaan elettiin jossain kuplassa... ja plops.

Käykö se warettaminen tosiaankin noin pahasti omalletunnolle, että täytyy selitellä ummet lammet ja jaaritella jonnin joutavia?.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

jip221/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yizzie82:

Ei pidä täysin paikkaansa. DRM tyyliset suojaukset ovat huonoja asioita
kuluttajille mutta eivät ole suurin syy warettamiseen, ihmiset vain
käyttävät niitä tekosyinä. PC on kuoleva pelialusta koska siihen on
helppo saada kopioituja pelejä, pelintekijät ovat jo nyt alkaneet hylätä
PC-puolta ja siirtyä konsolipuolelle ja siihen tuskin tulee muutosta.

Joo o, ehkä PC:n hylkäämistä on ennustettu jo vuositolkulla. PC:lle silti vaan tulee uusia ja uusia pelejä: Redalert 3, Fallout 3 jne... Lisäksi PC:llä saadaan paremmat graffat käyttöön. Fallout 3 xbox versiokin tuli jakoon ennen kuin peli edes julkaistiin :D Kyllä se waretus on kaikille laitteille yhtä helppoa.

Mitkä merkitsevät pelintekijät ovat hylänneet PC:n?

kolmis22/24

Itse otin netistä tuon World of Goo:n kun windows vielä oli koneella, nyt odottelen linux versioa innolla ja se kyllä on varma ostos.

Konsolit ovat myös melestäni huvittava vaihtoehto pelaamiselle sillä niillä vielä toistaiseksi pelit toimivatkin ilman hirveitä softapohjaisia kopiosuojaus virityksiä ja arvatkaapa alkaako ps3:llekkin kohta olla modpiirejä kun kysyntääkin alkaa olla pc-pelien vähentymisen vastapainoksi.

ExogenBoy23/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muhku:

Olikohan tämän uutisen tarkoitus nyt sitten viestittää ihmisille, että DRM kannattaa? Jos ei, niin miksi tässä ei ole sitten mainittu 2D Boyn omaa mielipidettä asiasta?

Kannattaa tosiaan lukea läpi tuo jutussakin ollut linkki:
http://2dboy.com/2008/11/13/90/

Pojathan sanovat nimittäin esimerkiksi että:
"[...]

in our case, we might have even converted more than 1 in a 1000 pirates into legit purchases. either way, ricochet shipped with DRM, world of goo shipped without it, and there seems to be no difference in the outcomes. we can’t draw any conclusions based on two data points, but i’m hoping that others will release information about piracy rates so that everyone could see if DRM is the waste of time and money that we think it is."

+1! Ei nuo 2d-pojat nyt niin pettyneiltä vaikuta, päinvastoin!

Oikea otsikko olisi ollut vaikkapa "DRM-suojauksen käytöllä ei vaikutusta pelipiratismiin".

kolmis24/24

Ei vaikutusta pelipiratismiin?

Itse sanoisin että todellakin on.

Itse en ainakaan osta DRM-suojattuja pelejä mielelläni, ottaa sitten vaikka netistä tai jättää ostamatta.

Mitenkäs tämmöinen otsikko "DRM suojauksilla vaikutuksia pelien myyntilukuihin"?

konsolit ovat modattuina jopa helpompia piraattipelien/netistä ladattujen pelien pelaamiseen, ei tarvitse edes cräkkiä itse laitella vaan menee tyyliä "lataa -> polta -> pelaa" joten veikkaan että pelien siirtyminen konsoleille ei todellisuudessa vaikuta yhtään lopputulokseen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT