AfterDawn logo

Nokian Vietnamin osasto ongelmissa musiikin tekijänoikeuksien takia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Vietnamissa musiikkiteollisuuden etuja puolustava Recording Association of Vietnam (RIAV) on haastanut matkapuhelinjätti Nokian ja paikallisen teleoperaattori FPT Telecomin oikeuteen tekijänoikeusrikosten takia.

RIAV:in mukaan FPT Telecom on jaellut internet-sivujensa kautta asiakkailleen musiikkia ilman tekijänoikeudenomistajien suostumusta. FPT Telecom avasi aiemmin asiakkailleen oman musiikkisivuston, jonka kautta yrityksen asiakkaat voivat ladata itselleen monien paikallisten artistien ja yhtyeiden musiikkia. FPT Telecom ei kuitenkaan neuvotellut levitysoikeuksia kuntoon kaikkien levy-yhtiöiden kanssa, jonka takia yritys on jaellut tiettyjen levy-yhtiöiden musiikkia luvatta asiakkailleen.

FPT Telecom pyörittämän Nhacso-palveluun pääsivät käsiksi myös tiettyjä Nokian matkapuhelimia ostaneet asiakkaat, jotka saivat kaupanpäällisiksi ilmaisia musiikkilatauksia. Tämän takia RIAV vaatii korvauksia myös Nokialta.


Nokian mukaan ongelmista on vastuussa yksin FPT Telecom, joka oli kertonut Nokialle aiemmin, että yritys on neuvotellut tarvittavat jakelusopimukset levy-yhtiöiden kanssa. Myöhemmin FPT Telecom paljasti kuitenkin Nokialle, etteivät sopimusasiat ole kunnossa.

Epämääräisten huhujen mukaan Nokian edustajat olisivat yrittäneet lahjoa RIAV:in työntekijöitä paikallisten tapojen mukaan, jotta asia unohdettaisiin.

Tekijänoikeuskorvauksiin liittyvät kädenväännöt ovat yleisiä Vietnamissa, sillä kaikki tahot eivät ole halukkaita maksamaan tekijänoikeuskorvauksia, vaikka vuonna 2006 uudistunut tekijänoikeuslaki tätä vaatiikin.

Monia on mietityttänyt asian osalta se seikka, miksi Nokia ei ole lisensoinut kappaleita suoraan levy-yhtiöiltä, vaan se on turvautunut ulkopuoliseen tahoon musiikin lisensoinnissa, vaikka yrityksen Comes with Music -palvelun kautta tehtyjen sopimusten ja saadun kokemuksen myötä Nokialla olisi ollut hyvät mahdollisuudet neuvotella sopimukset suoraan paikallisten levy-yhtiöiden kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT