*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Kiina esti pääsyn torrent-sivustoille

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 11.11.2008 08:22

Kiina esti pääsyn torrent-sivustoille Vaikka Kiinassa on jo totuttu internetin sensurointiin, ei maassa ole tähän mennessä estetty kertaakaan pääsyä BitTorrent-sivustoille. Nyt syystä tai toisesta näinkin on päässyt käymään, kertoo TorrentFreak.
Ainakin Pekingissä raportoitujen uudelleenohjauksien kohteeksi joutuivat muun muassa torrent-sivustot The Pirate Bay, Mininova ja isoHunt. Sivustoille yrittäjät ohjattiin suoraan Baiduun, suositulle kiinalaiselle hakukonesivustolle. Seurantapalvelimille ei päässyt kaupungin alueelta yli kahteen päivään.

Viime kuun lopussa Kiina aloitti kymmenen videosivuston suodatuksen ja antoi lisäksi varoituksen 17 muulle vastaavalle sivustolle. Estot eivät kuitenkaan perustuneet viranomaisten mukaan piratismiin, vaan muuhun epäkorrektiin sisältöön. Varoituksen sai muun muassa kiinalaisten suosima eDonkey-sivusto VeryCD, joka kuitenkin joutui jonkin ajan kuluttua estolistalle torrent-sivustojen kanssa.

"Meillä oli kyseenalainen kunnia liittyä Wikipedian ja YouTuben kanssa (jossain vaiheessa) suodatettujen internet-sivustojen listalle. Onneksi asiasta päättävät tekivät kuitenkin oikean päätöksen ja ymmärsivät, ettei Mininovan kaltaisen hakukoneen suodatus ollut niinkään hyvä idea", kommentoi hollantilaisen Mininovan taustalla toimiva nimimerkki Niek.

"Olen mielissäni siitä, että estot on nyt purettu. Olisi kuitenkin mukava jutella päätöksen tehneiden tahojen kanssa, jotta voisimme ymmärtää heidän motiivinsa", Niek lisäsi.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto