Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Suomessa jo 13 täysin digitaalista elokuvasalia

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 5.11.2008 08:22 Kommentteja (4)

Suomessa jo 13 täysin digitaalista elokuvasalia Ensimmäinen digitaalisella videoprojektorilla varustettu elokuvateatteri avattiin Suomessa joulukuussa 2006, kun Finnkino aloitti trendin uusitulla salillaan Helsingin Tennispalatsissa. Elokuvateattereiden digitaalinen vallankumous on jatkunut kovalla tahdilla, ja tällä hetkellä Suomesta löytyykin yhteensä 13 täysin digitaalista elokuvasalia, Mediaviikko kertoo.

Ensimmäisenä Suomessa 3D-elokuvien maailmaan katsojat tutustutti kuitenkin Bio Rex, kun Hämeenlinnan Verkatehtaalla pyöräytettiin ensimmäiset näytökset käyntiin tämän vuoden kesäkuussa. Kolmestatoista digitaalisesta Suomen elokuvateatterisalista 3D-elokuvien näyttämisen mahdollistaa tällä hetkellä jopa yhdeksän.

Vaikka digitaalinen elokuvakalusto puuttuu vielä esimerkiksi Oulusta, Tampereelta, Turusta ja Jyväskylästä, on 13 täysin digitalisoitua salia jo tavallaan saavutus -- naapurimaassamme Ruotsissa on tällä hetkellä teattereissa digiprojektoreita vasta viisi kappaletta.

Valtaosa Suomen digitaalisista elokuvasaleista on otettu käyttöön tänä vuonna, sillä Mediaviikon mukaan viime vuonna saleja oli avattu vasta kaksi kappaletta. Tällä hetkellä digitaalisesti tykitettävistä elokuvista voi nauttia Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Seinäjoella, Joensuussa, Vantaalla ja Espoossa.

Aiheet: HDTV, Kotiteatteri
  Suomi jälkijunassa TV- ja radio-ohjelmien arkistoinnissa Britit kehittivät uuden logon MP3-yhteensopivuudelle  

Jaa tämä

Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Lainaus:
Vaikka digitaalinen elokuvakalusto puuttuu vielä esimerkiksi Oulusta, Tampereelta, Turusta ja Jyväskylästä, on 13 täysin digitalisoitua salia jo tavallaan saavutus -- naapurimaassamme Ruotsissa on tällä hetkellä teattereissa digiprojektoreita vasta viisi kappaletta.
Se on aina riemuvoitto Suomelle, jos ollaan jossain asiassa Ruotsia edellä.

#15.11.2008 9:52

Varmaankin kaikista maailman maista Suomella on Ruotsin kanssa parhaat välit. Hehän ovat oikeasti ystäviämme ja kulttuurinsa on melko lailla samantyylinen! :)

#25.11.2008 10:07
hentriz
Inactive

Lainaus:
Varmaankin kaikista maailman maista Suomella on Ruotsin kanssa parhaat välit. Hehän ovat oikeasti ystäviämme ja kulttuurinsa on melko lailla samantyylinen! :)

Se on aika hauskaa, että aina kilpaillaan, välillä vähän rajumminkin, mutta silti ollaan suhteellisen läheisiä ja kultuurillisesti aika lähekkäin, tosin tämän selittää osittain yhteinen historia :-)
Vaikka ns. pakkoruotsia vastusteaan kaiketi aika laajaltikin, niin uskon silti, että ihmiset valitsevat mielummin Ruotsin kun Venäjän. Tosin ei Venäjässäkään mitään vikaa ole.

#35.11.2008 16:01
Nanoxen
Inactive

Hienoa! Vielä kun tulis meillekkin nämä 3D teatterit niin ai että.... :D

#48.11.2008 4:05

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto