Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Radioheadin In Rainbows -albumista julkaistu virallisia myyntilukuja

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.10.2008 11:49

Radioheadin In Rainbows -albumista julkaistu virallisia myyntilukuja Huhut Radioheadin viime vuonna julkaiseman In Rainbows -albumin taloudellisen kannattavuuden ympärillä ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta onneksi levyn julkaisusta vastannut Warner Chappellin liiketoimintaa johtava Jane Dyball on nyt liiskannut osan näistä huhuista paljastamalla levyn virallisia myyntilukuja.

You Are in Control -konferenssissa puhunut Dyball kertoi useita kohtia, joiden valossa In Rainbows näyttää ainakin taloudellisesti kannattavalta tuotokselta sekä yhtyeelle että levyn julkaisusta vastanneelle Warner Chappellille. Dyballin mukaan pelkästään In Rainbowsin digitaaliset myynnit yhtyeen kotisivujen kautta tuottivat enemmän rahaa kuin yhtyeen edellinen Hail To the Thief -albumi tuotti kaikki myynnit yhteenlaskettuna. Yhteensä In Rainbowsia on myyty kolme miljoonaa kappaletta, joista 1,75 miljoona on myyty fyysisinä äänitteinä. 40 punnan hintaista erikoispakettia myytiin Dyballin mukaan yhtyeen kotisivujen kautta noin 100 000 kappaletta.

Dyball ei kuitenkaan kertonut kuinka paljon ihmiset maksoivat yhtyeen kotisivujen kautta hankituista albumeista, jotka kuluttajat saivat hinnoitella oman mielensä mukaan. Dyball sanoi kuitenkin, että keskimääräistä hintaa vahdittiin jatkuvasti, ja jos se olisi pudonnut nopeasti liian alas, olisi albumin jakelu keskeytetty välittömästi. Dyball mukaan keskimääräinen hinta alkoi laskea sen jälkeen, kun kaikki yhtyeen musiikista todella paljon pitävät tahot olivat jo hankkineet oman albuminsa.

Virallisten jakelukanavien ohella albumi oli suosittu myös BitTorrent-jakelussa, jonka kautta albumia ladattiin enemmän kuin yhtyeen omien kotisivujen kautta. Dyballin mukaan tätä osattiin kuitenkin odottaa. Yhtenä syynä BitTorrentin suosioon monet tahot pitivät anonyymia toimintaa, sillä Radioheadin sivujen kautta tapahtunut jakelu vaatii sähköpostin käyttöä. Dyball sanoi kuitenkin, ettei näitä kerättyjä sähköpostiosoitteita myydä ulkopuolisille tahoille, eikä sähköpostiosoitteisiin lähetetä muuta postia kuin yhtyeeseen liittyviä tietoja tai tarjouksia.

  SanDisk tuo myyntiin slotMusic-soittimen HD-kanavia haussa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto