AfterDawn logo

Yhdysvaltojen tekijänoikeusvalvonta tiukentuu

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
10 kommenttia

Tekijänoikeuksia rikkovien tahojen elämä on käymässä entistä hankalammaksi Yhdysvalloissa, sillä presidentti George W. Bush on hyväksyi eilen The Prioritizing Resources and Organization for Intellectual Property Act -ehdotuksen (Pro-IP), jonka myötä tekijänoikeusrikoksien rangaistukset kovenevat, oikeusministeriö (DOJ) saa enemmän taloudellista tukea taistelussa tekijäoikeusrikoksia ja piratismia vastaan sekä maahan nimetään jatkossa tekijänoikeustaistelun johtohenkilö, jonka tehtävä on organisoida eri valtion virastoja taistelussa tekijänoikeusrikoksia ja piratismia vastaan.

Pro-IP sai aluksi osakseen runsaasti vastustusta, sillä alkuperäisen ehdotuksen mukaan DOJ olisi voinut haastaa tekijänoikeusrikkojia siviilioikeuteen. Tämä kohta kuitenkin poistettiin ehdotuksesta, jonka jälkeen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti senaatissa ja selvällä enemmistöllä edustajainhuoneessa.


Pro-IP on saanut tukea erityisesti tekijänoikeusjärjestöjen, mediajättien ja Yhdysvaltain kauppakamarin suunnalta. Tukijoiden mukaan tekijänoikeuksien suojelemisella on tärkeä rooli Yhdysvaltojen taloudellisen tilanteen parantamisessa. Musiikkiteollisuuden etuja puolustava RIAA (Recording Industry Association of America) on tukenut Pro-IP-ehdotusta alusta alkaen, koska se helpottaa järjestön työtä huomattavasti, kun osa järjestön työstä voidaan jatkossa sysätä DOJ:in syliin.

Myös elokuvateollisuuden etuja puolustavan MPAA:n (Motion Picture Association of America) johtohahmo Dan Glickman ilmaisi kiitoksensa Pro-IP:n hyväksymisestä. Glickmanin mukaan elokuvateollisuus työllistää Yhdysvalloissa 1,5 miljoonaa ihmistä, joten Pro-IP:n hyväksyminen valaa uskoa työntekijöihin heidän työnsä tärkeydestä. NBC Universalin varajohtaja Rick Cotton oli Glickmanin kanssa samoilla linjoilla. Cotton sanoi, että Pro-IP on erittäin tärkeä keksintöjen, innovaatioiden ja luovuuden suojelemiseksi.

Pro-IP sai vastustusta erityisesti kuluttajien oikeuksia ja sananvapautta puolustavan EFF:in (Electronic Frontier Foundation) osalta. Järjestön mukaan Pro-IP tekee tekijänoikeusjärjestöjen ja mediajättien tekijänoikeusnäkemystä ainoan laillisen lähtökohdan, joka ei ole hyväksi kuluttajille. Muidenkin vastustajien mukaan Pro-IP auttaa lähinnä tekijänoikeusjärjestöjä ja mediajättejä, eikä artisteja, näyttelijöitä tai muita taiteilijoita.

10 KOMMENTTIA

ALIS1231/10

Just joo, menee jenkkien oikeudet aika hyvin ton Pro-IP mukana roskikseen. Luin joskus mitä tohon pro-ip esitykseen kuulu ja voin kyllä sanoa että en haluais asua maassa missä toi on voimassa.

"Tukijoiden mukaan tekijänoikeuksien suojelemisella on tärkeä rooli Yhdysvaltojen taloudellisen tilanteen parantamisessa." Tuosta taas näkee millä perusteella koko paska on läpi menny, jenkit on nii tyhmiä että kuvittelevat että tuon mukana tulee rahaa. Luultavasti talous lähtee kovempaa alamäkeen.

Demus2/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ALIS123:

"Tukijoiden mukaan tekijänoikeuksien suojelemisella on tärkeä rooli Yhdysvaltojen taloudellisen tilanteen parantamisessa." Tuosta taas näkee millä perusteella koko paska on läpi menny, jenkit on nii tyhmiä että kuvittelevat että tuon mukana tulee rahaa. Luultavasti talous lähtee kovempaa alamäkeen.

Itseänikin lähinnä huvitti tämä, koska voin kuvitella kuinka siellä joku mediajättien lobbari piirteli sateenkaaria taivaalle ja lupas kaikille paikan paratiisista. Luultavasti syytti piratismia pankkikriisin synnyttämisestä ja USA:n talouden romahtamisestakin? Merirosmoillahan on myös tunnetusti yhteyksiä Al-Quaidaan.

Todellisuudessa elokuvateollisuus, musiikkiteollisuus, ohjelmistokehitys jne. on vain murto-osa Yhdysvaltojen BKT:n rakentumisesta. Ja ehkä sitä taloutta pitäisi lähteä elvyyttämään jostain muualta?

...mutta onneksi senaatti ehti paneutua näinkin tärkeeseen asiaan samalla kun ne siellä pyrkii estämään talouden romahtamisen ja taistelevat terrorismiä vastaan!

Aunustico3/10

Vähän itseänikin ihmetyttää, kuinka moinen kohentaa Yhdysvaltojen taloutta. Kysehän on mahdollisuudesta antaa enemmän ja kovempia tekijänoikeustuomioita Yhdysvaltojen sisällä Yhdysvaltojen kansalaisille. Ongelmia varmaan tulee kuitenkin, kun tapausten käsittelystä kuitenkin kertyy kovasti kuluja, eikä kenelläkään liene maksaa älyttömiä satojentuhansien dollareiden korvauksia, jolloin budjettiin iskostuu entistä suurempi lovi.

Tuskimpa Jenkkien vientitulotkaan sen koommin kasvavat viihdeteollisuuden osalta, vaikka kuinka jakelisivat rangaistuksiaan tekijänoikeusrikkeistä maansa sisällä.

Jossain määrin tästä jää lisäksi sellainen maku suuhun, että kuluttajan oikeuksia tullaan tallomaan ja varmaan amerikkalaiseen tyyliin tuomitaan vaikka viattomia, kunhan tuomiota saadaan.

Mynthon4/10

Siellä taas TO-mafiat taputtelevat toisiaan selkään hyvin tehdyn lobbauksen johdosta.

Bani6665/10

Talouden parantamisessa?
johan on olemassa tyhmiä ihmisiä...

a)taloudellinen tilanne siellä johtuu et ne ostaa öljyy ja myy tappiolla kuluttajille, eli suoraan sanottuna yrittää saada tilanteen näyttämään paremmalta kuin se oikeasti on. Huijaa ihmisiä, sitä ne tekee.

b)Mitä *******iä tavalliselle toopelle on hyötyä että joku ihme warner bros saa korvauksia waretuksesta. Elokuva- tai joku muu viihdeteollisuus ei kyllä mitenkään auta jotain työtöntä.

paskapuheet menee läpi yhdysvalloissa näin katsokaas:

Halutaan oikeudet tarkkailla ihmisten puheluita, nettiyhteyttä sekä muuta mediaa. Tekosyy: TERRORISMI (meni melkein läpi kunnes joku selkesi hetkeksi humalasta)

Halutaan karkottaa meksikolaiset maasta laman aikana, koska sitä ennen oli tuotu niitä paljon ja laman aikaan ei ollut tarpeeksi työpaikkoja VALKOISILLE. Tekosyy: MARIHUANA. Se oli hyvä lääke-aine, ja sitä kaytettiin pariterapiassakin, meksikolaiset viljelivät ja myivät sitä.

Nyt hieno ja uusi juttu: oikeudet rajoittaa ihmisiä lataamasta ja täyttää vankilat (vangit on loppumassa?) sekä kerätä vähän massia valtiollekin, ei hollywood tuottajan laatusikaritkaan ihan euron kamaa ole.
Tekosyy: TEKIJÄNOIKEUKSIEN RIKKOMINEN

Oikeudet hyökätä lähi-itään öljyn perässä.
Tekosyy: TERRORISMI

Ysf6/10

missähän vaiheessa tarpeeksi iso joukko kuluttajia kyllästyy tähän touhuun ja ottavat itsensä pois tuosta "tuottajat - kuluttajat" pelistä.

Kuluttaja voi tehdä ratkaisun: kuluttaja olla noteeramatta näiden "mediamafian" tuotteita, ei ladata, ei osteta, ei käydä konserteissa, ei elokuvateattereissa - ei kiinnitetä niihin mitään huomiota.

Tuon ratkaisun hankaluus piilee siinä, että nämä tuotteet joita mediamafia kauppaa on yksi iso osa nuoren identiteetin rakentamisessa. Mitä jos musiikkia ei kuunnella, mitä jos jotain tiettyjä leffoja ei katsella, mitä jos en pukeudu johonkin bändipaitaan, mitäs jos en pidä tietynmerkkisiä tuotteita? Ihmiset luulevat tai tietätävät (kukin saa valita itselleen sopivan verbin), että jos ei ole identiteettiä niin ei olla olemassa tai ollaan vähintäänkin kelvottomia, arvottomia ja mitättömiä - käytännössä kuolleita. Esim. tiettyyn musiikkityyliin voi samaistua ja sen mukana voi samaistua muihin samasta tyylistä pitäviin henkilöihin: tiettyyn ryhmään kuuluminen tarkoitaa sitä, että muut ryhmään kuuluvat tunnistavat ihmisen, kuten myös ulkopuoliset - kun ihminen tunnistetaan, hän on olemassa.

Voitteko luopua identiteettinne rakennuspalikoista: "minun musiikkityylistä", "minun mielestä hyvistä leffoista" tai "vaatteista jotka ilmaisevat minua"? Kun tätä mietitte, niin kannattaa samalla pitää mielessä kysymys: kuka hallitsee ja ketä, jos hallintaa yleensäkään on?

zonezzz7/10

niin joo, no mutta PIRATISMI ON RIKOS vai menikö mulla jotain ohi?
Sitten täällä asiantuntiat joiden ikä tai ajatusmaailma on 15 vuotiaan tasolla pätevät viiltävillä analyyseillään. Rattijuopumus, lapsiinsekaantuminen, huumeet , etc... on rikoksia, miten muka piratismi ei eroaisi tästä?

Demus8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zonezzz:

niin joo, no mutta PIRATISMI ON RIKOS vai menikö mulla jotain ohi?
Sitten täällä asiantuntiat joiden ikä tai ajatusmaailma on 15 vuotiaan tasolla pätevät viiltävillä analyyseillään. Rattijuopumus, lapsiinsekaantuminen, huumeet , etc... on rikoksia, miten muka piratismi ei eroaisi tästä?

Piratismi ei ole rikos vaan rikkomus... mikäli et tätä tiedä tai et huomaa näitten kahden asian välistä eroa olet ehkä väärä henkilö kommentoimaan kommenttien lähettäjien ikää?

Piratismi vahingoittaa vähemmän luovan toiminnan tuottajia kuin TO-mafian ja sitä kautta esim. levy-yhtiöiden toimet. Levy-yhtiöt ovat jääneet tarpeettomaksi gate keeperiksi uusien teknologioiden ansiosta ja nyt ne pyrkivät kaikein keinoin säilyttää asemansa samalla vahingoittaen koko alaa.

...turhaan minä kylläkin tässä näitä asioita jauhan ku ne on jauhettu jo 1001 kertaa (voi käyttää vaikkapa sitä "haku"-toimintoa, jos asia kiinnostaa) ja kommenttini Afterdawnissa ei vaikuta oikeastaan mihinkään konkreettisesti. Joten yllä on vain lyhyesti ilman sen kummempia perusteluja.

Peace!

zipzap9/10

poistettu

tkkaisla10/10

"Pro-IP on erittäin tärkeä keksintöjen, innovaatioiden ja luovuuden suojelemiseksi." Tolle kyllä repeilin... En nimittäin tajua että miten leffastudioiden isojen pomojen osinkojen suuruus vaikuttaa innovaatioon ja luovuuteen sillä tuloksen parantamiseen tolla pyritään eikä mihinkään muuhun.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT