Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

MySpace Musicin kautta kuunneltiin muutamassa päivässä miljardi musiikkikappaletta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6.10.2008 19:42

MySpace Musicin kautta kuunneltiin muutamassa päivässä miljardi musiikkikappaletta MySpace Music uusittiin viime kuussa, jonka myötä Yhdysvalloissa asuvat kuluttajat pystyvät kuuntelemaan MySpacen kautta ilmaiseksi musiikkia kaikkien suurten levy-yhtiöiden valikoimista.

Nyt MySpace on ilmoittanut, että uuden palvelun kautta on kuunneltu jo yli miljardi musiikkikappaletta, joten palvelu näyttää olevan erittäin suosittu Atlantin toisella puolen. MySpace ei ole vielä kertonut kuinka kauan miljardin kuuntelun rajapyykin rikkominen kesti, mutta uusittu MySpace Music on ainakin kiinnostanut kuluttajia enemmän kuin muut ilmaista musiikkia tarjoavat palvelut. Epävirallisten tietojen mukaan rajapyykki rikkoutui viime keskiviikkona, joten miljardin kuuntelun raja rikottiin noin viikossa.

MySpacen tiedotteessa tosin myönnetään, että kuunteluiden suuri määrä johtunee todennäköisesti uudistuksen hyvästä mainonnasta. MySpace on luvannut kertoa myöhemmin tarkempia tilastotietoja, kuten kuinka monta uniikkia käyttäjää MySpace Music on houkutellut kuuntelemaan ilmaista musiikkia.

MySpacen ohella uutinen on loistava mukana oleville levy-yhtiöille, sillä nämä saavat jokaisesta kuuntelusta rahallisen korvauksen. MySpace rahoittaa kuuntelut palvelussa näkyvillä mainoksilla, mutta osapuolet eivät ole toistaiseksi paljastaneet kuinka suuren osuuden mainostuloista MySpace tilittää levy-yhtiöille.

  Viasat laajentaa HD-valikoimaa Canalilta BBC teräväpiirtona  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto