Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Huippusuositun Iron Man -elokuvan Blu-ray-julkaisu jumitti Paramountin palvelimet

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.10.2008 14:58 Kommentteja (7)

Huippusuositun Iron Man -elokuvan Blu-ray-julkaisu jumitti Paramountin palvelimet Kesällä elokuvateattereissa hyvin menestynyt Iron Man -elokuva tuli myyntiin DVD- ja Blu-ray-versioina tällä viikolla. Elokuvastudio Paramount Pictures ei osannut kuitenkaan varautua tarpeeksi hyvin elokuvan Blu-ray-version hyviin myyntilukuihin, vaan Blu-ray-julkaisun ostaneiden kuluttajien ryntäys elokuvan BD-Live-sisältöä tarjoaville palvelimille jumitti lähes kokonaan kyseiset palvelimet. Täten monet kuluttajat eivät päässeet katsomaan BD-Live-sisältöä välittömästi, vaan heidän oli odotettava päivän verran, jotta Paramount sai lisättyä palvelinkapasiteettiaan.

Elokuvan ohjannut Jon Favreau kertoi Howard Stern Show -radio-ohjelmassa, että elokuvan Blu-ray-versio nousi kahdessa päivässä kaikkien aikojen myydyimmäksi Blu-ray-julkaisuksi.

Paramountin kokemat ongelmat olisi ollut mahdollista kiertää P2P-jakelua hyödyntäen, mutta BD-Live ei sisällä tukea P2P-jakelulle, jonka seurauksena elokuvastudioiden on hankittava runsaasti palvelimia ja tiedonsiirtokapasiteettia, jotta suosituimpien elokuvien kohdalla kuluttajien ostoryntäys ei tukkisi BD-Live-ominaisuuksien käyttöä.

Seuraavaksi vastaavia ongelmia voivat kokea joulukuussa myyntiin tulevan Dark Knight -elokuvan (Yön ritari) Blu-ray-version ostajat, sillä Dark Knightin Blu-ray-version uskotaan nousevan lähes välittömästi kaikkien aikojen myydyimmäksi Blu-ray-julkaisuksi.

Aiheet: Blu-ray
  Kaikki suuret levy-yhtiöt mukana Nokian Comes With Musicissa Brittimuusikot perustivat eturyhmän suojelemaan tekijänoikeuksia  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

Lainaus:

Elokuvan ohjannut Jon Favreau kertoi Howard Stern Show -radio-ohjelmassa, että elokuvan Blu-ray-versio nousi kahdessa päivässä kaikkien aikojen myydyimmäksi Blu-ray-julkaisuksi.

Eiköhän se kerro enemmänkin blurayn heikosta menestyksestä, eikä Iron Manin hyvästä menestyksestä.

#15.10.2008 16:52

ei pidä olla noin pessimisti ;)

#25.10.2008 17:34

Myyntimiesten puheista on turha hakea faktoja.
Asiat voidaan helposti kääntää päälaelleen.

Pienissä luvuissa nousut on prosentuaalisesti suuria 1->2=100% nousu.
Tiedättehän "vale, emävale, tilasto"

Samaan tapaan alimitoitettujen resussien loppumisesta on nyt saatu aikaan hienosti myyvä uutinen.

#35.10.2008 18:22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zack2k:
Myyntimiesten puheista on turha hakea faktoja.
Pienissä luvuissa nousut on prosentuaalisesti suuria 1->2=100% nousu.

Jos yhtään muistan matikantunneilta niin eiköhän 1->2 ole 200 % nousu?

#45.10.2008 18:42

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zack2k:
Myyntimiesten puheista on turha hakea faktoja.
Pienissä luvuissa nousut on prosentuaalisesti suuria 1->2=100% nousu.

Jos yhtään muistan matikantunneilta niin eiköhän 1->2 ole 200 % nousu?

Et muista yhtään, kyllä kyseessä on 100% kasvu ;)

edit:: typo

#55.10.2008 18:49

Mites muuten nuo BD-Live sisällöt toimivat vaikka 5 tai 10 vuoden päästä? Vai toimivatko... Sinänsä mielenkiintoinen uutinen, joka todella kertoo systeemin ongelmista...

#65.10.2008 18:57

Taitavat toimia....kuten muillakin nettipalveluilla on tapana. Toimii tai sitten serverit ajettu nurin aikoja sitten ja sinne meni drm-suojatut musakappaleet, nettifoorumit, videopalvelut etc...

Tuskin kovin moni niiden perään enää itkee viiden vuoden kuluttua, koska elokuva ja levyn sisäiset extrat toimivat edelleen.

#76.10.2008 10:42

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (6)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (5)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto