Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Nettiradiot pelastumassa Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2.10.2008 10:45

Nettiradiot pelastumassa Yhdysvalloissa Viime vuonna alkanut taistelu Yhdysvalloissa toimivien nettiradioiden maksamista tekijänoikeuskorvauksista on päättymässä lopulta hyvin nettiradioiden osalta, sillä senaatti hyväksyi myöhään tiistai-iltana HR7084-nimellä kulkeneen ehdotuksen, jonka myötä nettiradiot saavat itse neuvotella tekijänoikeuskorvaukset erinäisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, eikä nettiradioita täten määrätä suoraan maksamaan jättimäisiä tekijänoikeuskorvauksia.

HR7084:n runnominen läpi ei ollut kuitenkaan mutkatonta, vaan ehdotuksen tukijat kokivat aluksi kovaa vastarintaa tavallisia radioasemia edustavan NAB:in (National Association of Broadcasters) suunnalta. Huhujen mukaan NAB olisi halunnut jyrätä ehdotuksen, koska tämän jälkeen nettiradioiden pyörittäminen olisi ollut hankalampaa suurien tekijänoikeuskorvauksien takia, jolloin tavalliset radioasemat kokisivat vähemmän uhkaa internetin suunnalta.

HR7084:n myötä nettiradioilla on helmikuun 15. päivään asti aikaa neuvotella tarvittavat tekijänoikeussopimukset tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Pandora-nettiradion luonut Tim Westergren oli iloinen siitä, että niin monet ihmiset ilmaisivat tukensa asian puolesta. Westergren uskoo, että ainakin Pandora pääsee sopuun tekijänoikeuskorvauksista.

Neuvottelut uusista sopimuksista jatkunevat heti, kun presidentti George W. Bush hyväksyy ehdotuksen. Osapuolten välisissä neuvotteluissa sovittelijana toimii kongressiedustaja Howard Berman, joka on jo aiemmin yrittänyt saada osapuolia yhteisymmärrykseen tekijänoikeuskorvauksista.

  Nintendo esitteli DSi-konsolin (PÄIVITETTYv2) Radio Rock avasi musiikkikauppansa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto