Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PlayStation Video Store sallii vain kaksi latauskertaa per ostettu elokuva

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23.9.2008 09:59 Kommentteja (2)

PlayStation Video Store sallii vain kaksi latauskertaa per ostettu elokuva Sony avasi PlayStation 3 -pelikonsolilla toimivan videokaupan Yhdysvalloissa heinäkuussa. PlayStation Video Store sallii kuluttajien sekä ostaa että vuokrata elokuvia ja TV-sarjojen jaksoja.

Kuluttajien harmiksi ostettujen videoiden lataaminen onnistuu ainoastaan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran jälkeen kuluttajan on vieläpä erikseen otettava yhteyttä Sonyn asiakaspalveluun, jotta hänelle voidaan myöntää toinen latauskerta.

Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä onko rajoituksella tarkoitus kannustaa kuluttajia ostamaan elokuvansa DVD- ja Blu-ray-levyillä vai onko latausrajoituksen tarkoitus hillitä elokuvien jakelua kaveripiirin kesken. Erikoiseksi latausrajoituksen tekee se seikka, että PlayStation Networkin kautta hankittuja pelejä voi tarvittaessa ladata uudestaan jopa viidelle eri konsolille.

Elokuvien latausrajoitus on ikävä varsinkin siinä tilanteessa, jos konsoli tai sen kiintolevy hajoaa käytössä. Toinen mahdollinen ongelma voi ilmaantua huhutun Slim-mallisen konsolin saapuessa markkinoille, jolloin uuteen konsolimalliin vaihtavien kuluttajien on nähtävä ylimääräistä vaivaa, jotta he voivat siirtää ostamansa elokuvat uudelle konsolille, sillä konsolin varmuuskopiointitoiminnon avulla ei voi siirtää ostettuja elokuvia toiselle konsolille.

Sonyn johto on lupaillut konsolille aiemmin kymmenen vuoden elinkaarta, johon suhteutettuna kahden latauksen rajoitus tuntuu ankaralta kuluttajia kohtaan.

  Crysis Warheadin DRM-suojaukset haittaavat rautasivustojen testauksia Yhdysvalloissa päästiin osittain sopuun nettiradioiden tekijänoikeusmaksuista  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

2 kommenttia

Tuskimpa ostaisin leffaa, on se leffa hienompi dvd hyllyssä kuin kiintolevyllä. Vuokrata tietysti vois :P

#123.9.2008 11:09

Itsehän en osta leffoja ennen, kun se on helpompaa kuin warettaminen.

#223.9.2008 17:15

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto