Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

OiNK-ylläpitäjää syytetään petoksen suunnittelusta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11.9.2008 09:29 Kommentteja (2)

OiNK-ylläpitäjää syytetään petoksen suunnittelusta Viime vuonna suljetun OiNK-sivuston laillisuuteen liittyvä esitutkinta on nyt saatu päätökseen useiden viivästymisien jälkeen. Sivustoa pyörittänyt Alan Ellis on syyttäjän mukaan syyllistynyt petoksen suunnitteluun.

Sivustoa käyttäneiden neljän muun tahon osalta syytekohtina ovat tekijänoikeusrikokset. Kaikkia neljää henkilöä syytetään ainoastaan yhden CD-levyn luvattomasta jakelusta, joten syyttäjän tarkoituksena lienee testata tekijänoikeuslain voimaa Isossa-Britanniassa ja samalla tehdä kyseisistä henkilöistä esimerkki sille, että yksittäisen levyn jakelukin voi johtaa tuomioon.

Ellisin ja neljän muun henkilön saamien syytteiden perusteluita ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen. Myöskään Isossa-Britanniassa musiikkiteollisuuden etuja puolustava BPI (British Phonographic Industry) tai musiikkialan etuja kansainvälisesti puolustava IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) eivät ole toistaiseksi suostuneet kommentoimaan tapausta, joten tapauksen yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa.

Pahimmillaan syytetyillä voi olla edessään vankeusrangaistus ja sakkoja. BPI ei ole toistaiseksi paljastanut, aikooko se vaatia syytetyiltä vahingonkorvauksia. Lisää tietoja tapauksesta paljastunee viimeistään tämän kuun 24. päivä, jolloin tapauksen käsittely alkaa oikeudessa.

  Microsoft julkaisi uudistetut Zunet Epävirallinen Harry Potter -hakuteos rikkoo tekijänoikeuksia  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

2 kommenttia

BPI (British Pornographic Industry) ;)

Aika omituista syyttää vain yhden cd:n jakamisesta jos selvästi on tiedossa että ovat jakaneet enemmänkin. Kuulostaisi hassulta jos pankkiryöstäjää syytettäisiin vain esim. laittoman aseen hallussapidosta eikä ryöstöstä.

Muttamutta, kuukauden päästä tulee sitten se uutinen missä kerrotaan, että kaikki on kumottu ja herrat päästetty vapaiksi..

#111.9.2008 13:36

...Ja kuinka kalliiksi tämä tuleekaan! Voivoi, oikeudenkäynnin jälkeen voikin kysyä; "Kannattiko?" :D


HP a6230.sc | IntelCeleron 420 @1,6GHz | 2*1GbDDR2 SDRAM(alunperin 2*512Mb) | HPw1907v | HP Deskjet F4190 | A-Link rr24(i) | näppis ja rotta HP | Vista32bit Home Basic SP1 | Elisa 2M/512k ADSL + Ellun Tietoturva 7.03 (F-Secure) ...eipä tällä ihan Kuuhun asti mennä mutta toimii ihan jees!

Ennen postaamista; Keskustelualueen säännöt! Foorumin epävirallinen opas!

#212.9.2008 1:35

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Avoimen WLAN-tukiaseman omistajalle tekijänoikeuslaskua 8 000 puntaa Avoimen WLAN-tukiaseman omistajalle tekijänoikeuslaskua 8 000 puntaa (29.11.2009 15:07)
Monissa maissa kiristyvien tekijänoikeuslakien myötä kuluttajien keskuudessa on herännyt pelko WLAN-yhteyksien väärinkäytöistä, kun luvatonta lataamista harrastavat tahot käyttävätkin tekijänoikeuslou....
Kommentteja (9)
Toshiban työntekijä myi kopiointisuojauksien kierto-ohjelmaa Toshiban työntekijä myi kopiointisuojauksien kierto-ohjelmaa (27.11.2009 12:07)
Tietyissä maissa kopiointisuojauksien kiertoon tarkoitettujen työkalujen myynti ei ole laillista, ja tämän seikan huomasi myös 39-vuotias Tetsuya Masumura, joka pidätettiin keskiviikkona Ehimen ....
Kommentteja (1)
Mininova poisti suurimman osan torrent-tiedostoista Mininova poisti suurimman osan torrent-tiedostoista (27.11.2009 10:15)
Kävijämäärien mukaan mitattuna Mininova on maailman suosituin torrent-sivusto, mutta tämä asia saattaa pian muuttua, sillä sivuston ylläpitäjät poistivat eilen suurimman osan jaossa olleista ....
Kommentteja (23)
Euroopassa jälleen ilmainen Xbox LIVE Gold -viikonloppu Euroopassa jälleen ilmainen Xbox LIVE Gold -viikonloppu (26.11.2009 10:03)
Microsoftin Xbox 360 -konsolin normaalisti maksullinen nettipelaaminen on jälleen tänä viikonloppuna ilmaista Euroopassa, kun Xtival-tapahtuman myötä kaikki Silver-tilit muuttuvat Gold-tileiksi. ....
Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (6)

Uutisarkisto