AfterDawn logo

Comcastin tiedonsiirtoraja on jatkossa 250 gigatavua kuukaudessa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
17 kommenttia

BitTorrent-rajoitusten takia vihaista palautetta saanut internet-operaattori Comcast aikoo rajoittaa lokakuusta alkaen asiakkaidensa kuukausittaisen tiedonsiirtomäärän 250 gigatavuun.

Comcastin mukaan 250 gigatavun kuukausittainen tiedonsiirtopaketti on tarpeeksi useimmille asiakkaille. Tilastojen valossa yli puolet Comcastin asiakkaista siirtää kuukauden aikana dataa alle 3 gigatavua, joten muutos haitannee toistaiseksi lähinnä niitä asiakkaita, jotka käyttävät ahkerasti P2P-verkkoja tai pyörittävät omia tiedostojenjakopalveluita kotiyhteytensä avulla.

Comcastin mukaan vastaava rajoitus on ollut käytössä myös aiemmin, mutta nyt yritys aikoo tehdä tämän rajoituksen selväksi asiakkailleen, koska rajoitusten kertomatta jättäminen on suututtanut sekä kuluttajia että Yhdysvaltain telehallintovirastoa eli Federal Communications Commissionia (FCC).


Jos asiakas ylittää 250 gigatavun kuukausittaisen tiedonsiirtorajan, informoi Comcast asiakasta tilanteesta ja samalla asiakasta pyydetään hillitsemään liikennöintiään. Comcastin mukaan suurin osa rajan rikkoneista asiakkaista on suostunut jarruttamaan liikennöintiään. Jos asiakas rikkoo 250 gigatavun siirtorajan kahdesti puolen vuoden aikana, voidaan hänen internet-liittymänsä irtisanoa vuodeksi.

Comcast ei ole kuitenkaan maininnut milloin kuukausittaista tiedonsiirtorajaa aiotaan kasvattaa. 250 gigatavun raja riittäneet ainakin toistaiseksi hyvin kuluttajille, mutta jos esimerkiksi teräväpiirtovideota tarjoavat videopalvelut tai IPTV-ratkaisut yleistyvät, tulee 250 gigatavun raja nopeasti ongelmalliseksi.

17 KOMMENTTIA

teme5651/17

No onhan tuo raja näin suomalaisen näkökulmasta (ottaen huomioon meidän huikeat nettiyhteydet) ihan ok, mutta tavallaan se on silti väärin. Operaattori myy kiinteähintaista nettiliittymää ja kuitenkin rajoittaa liikennemääriä. Kannattaisi ko. operaattorin varmaan vetää vähän lisää kuitua, että riittäisi kapasiteetti.

neverlife2/17

Tossa ei oo sitten mitään oikeudenmukaista. Ottaen huomioon kuinka paljon jotku ihmiset käyttää mesee, youtubee, online pelaa vaikka wowia, irccaa, lataa ohjelma päivitykset, selailee sälä kuvia kuten jylppy ja naurunappula, lukee jotain arvosteluita sivuilta missä on mainoksia.

Itse vaihtaisin jo ihan perjaatteellisista syistä palveluntarjoajaa tossa vaiheessa, vois noiki olla alistumatta Warner Brossin tahtoon ja lopettaa ton onnettaman räpyttelyn vapaata tiedostonjakoa vastaan.

muuli593/17

Kyllä irtisanoisin moisen liittymän heti jos rupeisi rajoittamaan liikennettä mistä vielä pitäisi maksaa. Mutta hyvä että edes ilmottavat asiasta asiakkaille.

Ahx14/17

Miten niin toi ei oo oikeudenmukasta? Jos haluavat myydä liittymää, jolla saa 250 gigaa kuussa siirtää tiedostoja ja pyytää siitä hintaa sen verran kun haluaa, niin eikö asiakas tee ostoksen näiden tietojen mukaan.

Monille varmaan täällä härmässäkin riittäisi liittymä millä saisi surffata netissä muutaman gigan verran kuusssa. Ei tarvitsisi maksaa liittymästä, jossa voi ladata vaikka juuri tuon 250 gigan verran. 250 gigaa tulee kuukaudessa megasella liittymällä koko ajan täysillä ladattaessa.

Ottaisitteko mielummin megasen liittymän vai 24 megasen, jolla voisi ladata 250 gigaa kuussa, jos hinta olisi sama?

paavo225/17

Itse ainakin vaihtaisin heti operaattoria. Eihän tuo 250gt riitä mitenkään.

wipe20006/17

Tavallaanhan tuollainen "sama hinta kaikille" tarkoittaa sitä, että muut käyttäjät maksavat osan paljon siirtävien operaattorille aihettamista kuluista.

Eli joltain kantilta katsoen olisi ihan reilua, että vaikkapa sitten tuon mainitun rajan ylittäviltä perittäisiin sopivaa lisämaksua. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi (uutisen mukaan) mieluummin lähtisivät irtisanomaan tälläisen hyvän asiakkaan sopimusta tai rajoittaisivat väkisin datamäärää.

RoCraft7/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti paavo22:

Itse ainakin vaihtaisin heti operaattoria. Eihän tuo 250gt riitä mitenkään.

Kyllä muuten riittää, ellei sitten tosiaan ole niin himowarettaja, että 500Gb kovalevyt täyttyvät parissa viikossa ja uusia pitäisi olla jatkuvasti ostamassa. 250Gb kuukaudessa on kuitenkin paljon ruhtinaallisempi tiedonsiirtomäärä kuin asuntoni 3Gb päivässä.

hentriz8/17

Itse en tiedä mitään, paljonko siirrän tiedotoja kuukaudessa, mutta saa olla kyllä aikamoinen himo-warettaja, että saa 250gb täyteen.
Hyvä, jos tulee gigakaän täyteen yhdessä kuukaudessa :-)

Chrattac9/17

Saa kyllä melko tuhdisti kamaa imeä päivittäin, jos väittää ettei 250Gb riitä kuussa mihinkään. Tahi vaihtoehtoisesti imuttaa kaikki musiikkinsa .flacina ja elokuvat sitten parhaimmalla mahdollisella HD-laadulla.

Eihän tuo tietenkään olisi teoriassa mahdotonta, kun vaatisi vain 101.135802kb/s nopeudella siirtämistä 24/7, vähän hitaammin, jos kuussa on 31 päivää. Tämä siis tuon 250Gb saavuttamiseksi.

Vuorokaudessa tuolla nopeudella tulisi ladatuksi vain 8,333... Gb materiaalia.

AvenZer10/17

Lainaus:

Itse en tiedä mitään, paljonko siirrän tiedotoja kuukaudessa, mutta saa olla kyllä aikamoinen himo-warettaja, että saa 250gb täyteen.
Hyvä, jos tulee gigakaän täyteen yhdessä kuukaudessa :-)


Lataa ilmainen netmeter, ja käytä sitä kuukauden ajan sitten näyt kuinka paljon liikennette on...

0M3G411/17

Siis toi ei ole kauhean paljon. NetMeterin (http://www.metal-machine.de/readerror/) mukaan viimeisten 12 kk ainana vain 4 kertaa jäänyt alle 250 Gb - siis sisäänpäin. Sisään + ulos on vaihdellut 252-572 Gb/kk.

4 konetta, 8/1 yhteys, 2 teiniä + 2 aikuista, YouTube, Skype (videolla), YLE Areena, Steam, WOW, Windows, F-Secure, nettiradio(t) + runsaasti sähköpostia ja uutisryhmiä... Ja P2P:tä tosta on ehkä 1-2%.

Mulle siis riittäisi tera/kk, kun huomioidaan , että liikenteen määrät on kasvussa. Ja enemmänkin, jos hankkii nettitelevision (Saunavisio tms.).

Perheelliselle tuo ei ole kovinkaan paljon, ehkä sitten sinkulle...

teme56512/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hentriz:

Itse en tiedä mitään, paljonko siirrän tiedotoja kuukaudessa, mutta saa olla kyllä aikamoinen himo-warettaja, että saa 250gb täyteen.
Hyvä, jos tulee gigakaän täyteen yhdessä kuukaudessa :-)


Itsellä ADSL-purkki pitää kirjaa liikennemääristä kuluvan ja edellisen kuukauden ajalta. Heinäkuussa näkyy siirtyneen noin 67 gigaa ja tässä kuussa jäädään vaivaiseen 30 gigatavuun.

stillborn13/17

Tässä kuussa 101 GB ja siitä waretusta ehkä 10%...Mihin sitä kaistaa oikein kuluukaan?? Kannatan siirron mukaan tapahtuvaa järkevää hinnoittelua.

MasaAntsa14/17

Normi vkl:ssa tulee liikennettä joku 100 gigaa niin ei kyllä toi riitä mihinkään... Itse en olis tuommosen operaattorin listoilla kauvaa.

robsku15/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Tavallaanhan tuollainen "sama hinta kaikille" tarkoittaa sitä, että muut käyttäjät maksavat osan paljon siirtävien operaattorille aihettamista kuluista.

Eli joltain kantilta katsoen olisi ihan reilua, että vaikkapa sitten tuon mainitun rajan ylittäviltä perittäisiin sopivaa lisämaksua.

Pelkästään sähköpostit imap serveriltä kerran päivässä tarkistavat joutuvat maksamaan muiden käytöstä jo niin paljon että heille pitäisi oikeastaan maksaa liittymän pidosta ;)

Lainaus:

Sitä en kyllä ymmärrä, miksi (uutisen mukaan) mieluummin lähtisivät irtisanomaan tälläisen hyvän asiakkaan sopimusta tai rajoittaisivat väkisin datamäärää.

Minä en ymmärrä miten rajoitteettomana myyty muuttuu rajoitetuksi. Kyllä kai se voi, muttä olisi ihan reilua tarjota sitä mitä on myynyt - jotkut kun nimenomaan hankkivat nopean rajoitteettoman kaistan siirtääkseen sitä dataa paljon ja ainakin itse olettaisin sen näkyvän hinnassa jo valmiiksi. Jos joku sitten ei kaistaansa hyödynnä kuin telkku.com:in tarkistamiseen mutta on hommannut tietoisesti tietyn hintaisen ja nopeuksisen kaistan niin mitä siinä mitään alennuksia "hyvästä käytöksestä"?

robsku16/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Chrattac:

Saa kyllä melko tuhdisti kamaa imeä päivittäin, jos väittää ettei 250Gb riitä kuussa mihinkään. Tahi vaihtoehtoisesti imuttaa kaikki musiikkinsa .flacina ja elokuvat sitten parhaimmalla mahdollisella HD-laadulla.

Eihän tuo tietenkään olisi teoriassa mahdotonta, kun vaatisi vain 101.135802kb/s nopeudella siirtämistä 24/7, vähän hitaammin, jos kuussa on 31 päivää. Tämä siis tuon 250Gb saavuttamiseksi.

Vuorokaudessa tuolla nopeudella tulisi ladatuksi vain 8,333... Gb materiaalia.

Sadan tai vaikka 10 megan kaista ja sitten pistät pystyyn vaikka webservun josta tulee suht suosittu, laitat sen sitten vielä vaikka jonkun linux distron dl-mirroriksi, tai useammankin ja tietty pidät hyvää tahtoasi useampia distrojen asennus medioita jaossa bittorrentilla, yms.

Ei se liikenne vain omasta aktiivisesta latailusta ja selailusta tule... Ystävä sijoitti jonkun ubuntu distron jakoon palveluun jossa piti olla rajaton kaista - tuli alle kuussa teratavuja siitoa niin meinasivat alkaa periä hillittömiä lisämaksuja. Jos kuulostaa epäuskottavalta niin voin kysyä tarinan detaljoituna...

Omalla koneellakin varsin merkittävä osa liikenteestä syntyy vielä suht. vähän tunnetun http-servullani olevan blogin latailusta.

robsku17/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Tässä kuussa 101 GB ja siitä waretusta ehkä 10%...Mihin sitä kaistaa oikein kuluukaan?? Kannatan siirron mukaan tapahtuvaa järkevää hinnoittelua.

Minulle tulee ideasta mieleen wanhat kunnon modeemiajat jolloin maksoi sen mukaan kauanko oli netissä - tuo on tavallaan hyvin samanlainen tilanne, tietyllä tapaa siinä maksoi siirron mukaan. Kiinteiden liittymien tullessa tämä ongelma katosi...

En voisi kannattaa tuollaista kuin siinä tapauksessa että kuukausimaksu olisi alempi jos siirtäisi tietyn määrän alle, mutta maksimihinta pysyisi samana kuin nykyinen kuukausimaksu. Enkä usko että liittymäntarjoajat lähtisivät tuohon nostamatta maksimihintaa...

Tietenkin jos nykyiset liittymät pysyisivät kuten ovat ja tuollainen vaihtoehto tulisi rinnalle, ei tilalle, niin siitä vain hommaamaan jos kiinnostaa yllätysmaksut :) Minua ei kiinnosta paluu datansiirrosta riippuvien maksujen aikaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT