Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Syytetty hävisi RIAA:lle kiintolevyn formatoinnin takia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27.8.2008 11:39 Kommentteja (25)

Syytetty hävisi RIAA:lle kiintolevyn formatoinnin takia Yhdysvaltalaisen Jeffrey Howellin oikeustaistelu musiikkiteollisuuden etuja Yhdysvalloissa puolustavan RIAA:n (Recording Industry Association of America) kanssa on saanut RIAA:n kannalta hyvän päätöksen, kun tuomari totesi Howellin syylliseksi luvattomaan tiedostojenjakoon, koska hän oli formatoinut tarkoituksella kiintolevynsä ja täten tuhonnut jutun kannalta tärkeitä todisteita.

Jeffrey Howell oli RIAA:n mukaan jaellut Kazaa-ohjelman avulla luvatta tekijänoikeudella suojattua musiikkia, jonka takia RIAA päätti viedä tapauksen oikeuden käsiteltäväksi. Howell ei kuitenkaan löytänyt itselleen sopivaa asianajajaa heikon rahatilanteensa takia, jonka vuoksi hän edusti itse itseään oikeusjutussa. Huhtikuussa Howell sai itselleen pienen etulyöntiaseman oikeudessa, kun tuomari totesi, ettei tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen laittaminen jakoon P2P-ohjelman itsessään riko lakia, vaan jonkun on myös ladattava näitä tiedostoja tai jakajan on saatava asiasta taloudellista hyötyä, jotta tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkit täyttyvät.

RIAA ei kuitenkaan lopettanut asian käsittelyä siihen, vaan heinäkuun lopulla järjestö valitti tuomarilla Howellin toimista, jotka olivat tuhonneet jutun kannalta tärkeää todistusaineistoa. RIAA:n omat tutkijat yrittivät etsiä Howellin kiintolevyltä todisteita luvattomasta jakelusta, mutta pian he huomasivat, että Howell oli mm. poistanut levyltä kaikki Kazaa-ohjelmaan liittyvät tiedostot, formatoinut levyn ja käyttänyt erillistä ylikirjoitusohjelmaa peittääkseen jälkensä.

RIAA:n mukaan tämä osoitti selvästi sen, että Howell oli tarkoituksella tuhonnut jutun kannalta tärkeää todistusaineistoa. Myös tuomarin mielestä Howellin tarkoitus oli tuhota jutun kannalta tärkeää todistusaineistoa, jonka vuoksi Howell todettiin syylliseksi. Tuomari päättää Howellin rangaistuksesta myöhemmin.

Kuluttajien oikeuksia ja sananvapautta puolustavan EFF:in (Electronic Frontier Foundation) Fred von Lohmann huomautti tuomarin päätöksen jälkeen, kuinka hankalaa taloudellisissa vaikeuksissa olevien ihmisten on saada kunnollisia asianajajia. Lohmannin mukaan Howellilla ei ollut kunnollista mahdollisuutta selittää, miksi hänen kiintolevynsä oli formatoitu ja Lohmann uskoo, että lopputulos olisi voinut olla toisenlainen, jos Howellilla olisi ollut kunnollinen asianajaja.

Lohmann yritti itsekin auttaa Howellia asianajajan etsimisessä, mutta Howellin taloudelliset ongelmat pitivät huolen siitä, etteivät asianajajat halunneet auttaa häntä. Monet ilmaista apua tarjoavat asianajajat eivät myöskään halunneet mukaan tapaukseen, koska heitä vastassa olisi ollut RIAA, jonka tukemista levy-yhtiöistä olisi voinut tulla heidän vihamiehiään.

  BDA suuttui television teräväpiirrosta Televisiokanavat eivät noudata toimilupiaan  

Jaa tämä

Kirjoita kommentti

25 kommenttia

Lainaus:

RIAA:n mukaan tämä osoitti selvästi sen, että Howell oli tarkoituksella tuhonnut jutun kannalta tärkeää todistusaineistoa. Myös tuomarin mielestä Howellin tarkoitus oli tuhota jutun kannalta tärkeää todistusaineistoa, jonka vuoksi Howell todettiin syylliseksi.
Asia ei sinänsä kiinnosta, mutta miten tästä voidaan vetää johtopäätös että on syyllinen? Syyllinen koko jutun kannalta vai syyllinen vain todisteiden tuhoamiseen?

#127.8.2008 12:26

Jenkit ovat jenkkejä ;). Ihme menoa tuo kyllä on. Ei menisi missään EU maassa läpi tuollainen paska.

#227.8.2008 12:39

vois vaikka mennäkkin kun kopioidaan kokoajan amerikan käytäntöjä.

Tänään tällä koululla ainakin käsitellään tekijänoikeuksia ja muuta semmosta naurettavaa paskaa...

kuuntelee tätä ni mielipiteitä on paljon ja laki on niin sekava kuin voi olla, ei kylläkään osannut kukaan perustella ns."kasettimaksun" laillisuutta ja järkeenkäypää keräystarkoitusta.

#327.8.2008 12:56

Onnex on nuo neukut tuossa idässä vieressä niin ei tuu jenkkipojat tänne hyppii silmille. Njet pojat.

#427.8.2008 13:13

Mistä ne sitten tiesi, mitä siellä kovolla oli..?

:D

#527.8.2008 13:17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
Mistä ne sitten tiesi, mitä siellä kovolla oli..?

:D
CIA, FBI, NSA ja paikkakunnan poliisi näkivät röntgen näöllään tiedostoja jotka olivat koneella muutama kk takaperin ;)

I think I can safely say that nobody understands quantum mechanics. -Richard Feynman

#627.8.2008 13:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
Mistä ne sitten tiesi, mitä siellä kovolla oli..?

:D
Varmaankin selviäisi jos miettisit miksi ko. henkilö haastettiin oikeuteen.

#727.8.2008 13:39

Lainaus:
RIAA:n omat tutkijat yrittivät etsiä Howellin kiintolevyltä todisteita luvattomasta jakelusta, mutta pian he huomasivat, että Howell oli mm. poistanut levyltä kaikki Kazaa-ohjelmaan liittyvät tiedostot, formatoinut levyn ja käyttänyt erillistä ylikirjoitusohjelmaa peittääkseen jälkensä.
Ei vaan hän oli formatoinut levyn, koska ei halunnut kaikkien ihmisten katselevan hänen omia henkilökohtaisia tiedostojaan, sillä koneelle oli päässyt viirus, joka niitä tiedostoja levitti. Siinä olisi jo kyllin pätevä syy levyn formatoinnille.

#827.8.2008 14:08

Lainaus:

Varmaankin selviäisi jos miettisit miksi ko. henkilö haastettiin oikeuteen.
No ei se tuosta uutisesta ainakaan selvinnyt, tosin en tutkinut noita linkkejä. Ihmetykseni koski sitä, mistä ne tiesivät kovolla olleen tärkeitä todisteita, jos ne eivät päässeet kovoa tutkimaan. Ilmeisesti ne vain olettivat niin..

#927.8.2008 14:26

Lainaus:
Ei vaan hän oli formatoinut levyn, koska ei halunnut kaikkien ihmisten katselevan hänen omia henkilökohtaisia tiedostojaan, sillä koneelle oli päässyt viirus, joka niitä tiedostoja levitti. Siinä olisi jo kyllin pätevä syy levyn formatoinnille.
Just joo. syytetty osasi siis formatoida kovalevyn ja käyttää erillistä ylikirjoitusohjelmaa, mutta ei osaa asentaa virustorjuntaa/palomuuria...

#1027.8.2008 14:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tietokone.fi:
Oikeus totesi, että kyseessä oli ilmiselvä todisteiden tuhoaminen. Nämä todisteet olisivat näytelleet tärkeää roolia asian selvittämisessä. Koska todisteet tuhottiin tieten tahtoen, todistaa se oikeusistuimen mukaan jo itsessään väärästä toiminnasta.
Entä jos se kiintolevy syttyisi vahingossa palamaan? Tai jos kätesi ulottuvilla sattumalta ollut suolahappopullo kaatuisi levyn päälle? Kamalaa olisi myös, jos kiintolevy olisi jollain ihmeen kaupalla jäänyt pitkäkyntisten ulottuville!

Laskettaisiinko näitä 'tieten tahtoen' tuhoamiseksi? Eipä varmaan, niin...

#1127.8.2008 14:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SSaarinen:
Lainaus:

RIAA:n mukaan tämä osoitti selvästi sen, että Howell oli tarkoituksella tuhonnut jutun kannalta tärkeää todistusaineistoa. Myös tuomarin mielestä Howellin tarkoitus oli tuhota jutun kannalta tärkeää todistusaineistoa, jonka vuoksi Howell todettiin syylliseksi.
Asia ei sinänsä kiinnosta, mutta miten tästä voidaan vetää johtopäätös että on syyllinen? Syyllinen koko jutun kannalta vai syyllinen vain todisteiden tuhoamiseen?
Hyvä laki, ei auta kieroilu ja todisteiden tuhoaminen.

#1227.8.2008 15:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
Lainaus:

Varmaankin selviäisi jos miettisit miksi ko. henkilö haastettiin oikeuteen.
No ei se tuosta uutisesta ainakaan selvinnyt, tosin en tutkinut noita linkkejä. Ihmetykseni koski sitä, mistä ne tiesivät kovolla olleen tärkeitä todisteita, jos ne eivät päässeet kovoa tutkimaan. Ilmeisesti ne vain olettivat niin..
Jospa ne tiesivät nettiyhteyttä seraamalla että tavaraa on siirrety. Vai ei kait ne tyhjästä ala tutkimaan onko tavaraa siirretty.

#1327.8.2008 15:05

Jälleen todistettiin, että vanha fraasi "syytön kunnes toisin todistetaan" on pelkkä vitsi.

Huraa RIAA, jälleen vietiin tuomaria 5-0.

#1427.8.2008 15:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:
Jälleen todistettiin, että vanha fraasi "syytön kunnes toisin todistetaan" on pelkkä vitsi.

Huraa RIAA, jälleen vietiin tuomaria 5-0.

Nimenomaan... Tuo kiintolevyn ylikirjoittaminenhan ei ole varsinainen todiste, vaan pelkkä aihetodiste. Ja lakia lukemattakin tiedän että pelkillä aihetodisteilla ei pitkälle pötkitä. Syytön kunnes toisin todistetaan.

#1527.8.2008 16:00

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:
Lainaus:
Ei vaan hän oli formatoinut levyn, koska ei halunnut kaikkien ihmisten katselevan hänen omia henkilökohtaisia tiedostojaan, sillä koneelle oli päässyt viirus, joka niitä tiedostoja levitti. Siinä olisi jo kyllin pätevä syy levyn formatoinnille.
Just joo. syytetty osasi siis formatoida kovalevyn ja käyttää erillistä ylikirjoitusohjelmaa, mutta ei osaa asentaa virustorjuntaa/palomuuria...
väitätkö että koneelle ei voi tulla virusta jos on virustorjunta ja palomuuri. olet valitettavasti väärässä.

--Asus p5k se--E7200@3.9ghz--TrU120E+noctua--ddr2 800 3x1Gb--3870 ultimate--Samsung 320Gb--Vista ultimate 32--sonata III--19" Acer--

#1627.8.2008 16:05
hentriz
Inactive

Yhdysvallat ovat Yhdysvallat, eikä siitä miksikään muutu. Toki nyt riippuu vähän osavaltiosta, ellei olla Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa...

#1727.8.2008 16:42

Lainaus:
Jenkit ovat jenkkejä ;). Ihme menoa tuo kyllä on. Ei menisi missään EU maassa läpi tuollainen paska.
Kyllähän todistusaineiston tuhoamisesta nalli napsahtaa ihan EU:n sisälläkin. Vähän ajatusta mukaan siihen uutisten lukuun ja järjenkäyttöä niin ei tarvitse heitellä tyhmiä kommentteja. Vaikka uutisessa se RIAA vilahtaakin niin ei se oikeuskäytäntö siltikään siitä miksikään muutu. Ei siellä olla pyssy tuomarin ohimella esittämässä vaatimuksia.

#1827.8.2008 16:49

On se hyvä, että RIAA päättää, mitä ihmiset saa kovalevyilleen tehdä.

#1927.8.2008 17:51

"Jälleen todistettiin, että vanha fraasi "syytön kunnes toisin todistetaan" on pelkkä vitsi. "

Ja automaattisesti syyllinen jos tuohta ei löydy.

#2027.8.2008 18:16

Jos "syytön kunnes toisin todistetaan" pitäisi paikkansa, ei varmaankaan tarvittaisi asianajajiakaan.

#2127.8.2008 18:34

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:
Lainaus:
Ei vaan hän oli formatoinut levyn, koska ei halunnut kaikkien ihmisten katselevan hänen omia henkilökohtaisia tiedostojaan, sillä koneelle oli päässyt viirus, joka niitä tiedostoja levitti. Siinä olisi jo kyllin pätevä syy levyn formatoinnille.
Just joo. syytetty osasi siis formatoida kovalevyn ja käyttää erillistä ylikirjoitusohjelmaa, mutta ei osaa asentaa virustorjuntaa/palomuuria...
väitätkö että koneelle ei voi tulla virusta jos on virustorjunta ja palomuuri. olet valitettavasti väärässä.
En väitä. Mutta väitän että sen viruksen saa poistettua koneelta muutenkin, kuin formatoimalla kovalevyn.

#2227.8.2008 18:47

Kokolailla hienoa... Elikä periaattessaa jenkeissä joku Pekka Poskiparta voidaan haastaa oikeuteen kaupan ryöstämisestä. Riittää kunhan vain joku kauppiaden etujärjestö päättää että Pekka on syyllinen, hän tietysti on hävittänyt myös ryöstösaaliina saamansa todistusaineiston. Eli häntä voidaan syyttää ainakin todistuaineiston hävittämisestä.

#2327.8.2008 22:44

Lainaus:
RIAA:n omat tutkijat yrittivät etsiä Howellin kiintolevyltä todisteita luvattomasta jakelusta, mutta pian he huomasivat, että Howell oli mm. poistanut levyltä kaikki Kazaa-ohjelmaan liittyvät tiedostot, formatoinut levyn ja käyttänyt erillistä ylikirjoitusohjelmaa peittääkseen jälkensä.
Mielenkiintoista tässä on myös, että miten RIAA:n asiantuntijat ovat päässeet käsiksi todistusaineistoon. Tuskin on ollut paikalla ketään valvomassa, että eivät itse formatoi levyä. RIAA on mukana jutussa joten tässätapauksessa RIAAn tutkijat ovat jäävejä tutkimaan kovalevyn sisältöä ja se pitäisi jättää puolueettomalle kolmannelle osapuolelle. Mutta näin ameriikassa...

#2428.8.2008 9:07

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:
Lainaus:
Ei vaan hän oli formatoinut levyn, koska ei halunnut kaikkien ihmisten katselevan hänen omia henkilökohtaisia tiedostojaan, sillä koneelle oli päässyt viirus, joka niitä tiedostoja levitti. Siinä olisi jo kyllin pätevä syy levyn formatoinnille.
Just joo. syytetty osasi siis formatoida kovalevyn ja käyttää erillistä ylikirjoitusohjelmaa, mutta ei osaa asentaa virustorjuntaa/palomuuria...
Tämä nyt olikin lähinnä vitsi. Mutta kyllä sitä löytää päteviä syitä kiintolevyn formatoinnille, kunhan alkaa etsiä.

AMD Athlon 64 2800+, Asus K8V-X, 2x512 Mb DDR 400 RAM, Samsung 80 Gt SATA2 + WD 250 Gt SATA2, XFX nVidia Geforce 6600 GT 128 Mb, Enermax 350 W, Windows XP SP2

Seuraa eroseteleiden matkaa http://www.eurobilltracker.eu/?referer=107869
Kinroad-foorumi http://kinroad.foorumit.fi/index.php

#2528.8.2008 16:44

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto