*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Tutkimus listasi suosituimmat tavat kuunnella radiota

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 26.8.2008 12:37 Kommentteja (5)

Tutkimus listasi suosituimmat tavat kuunnella radiota Pari kuukautta sitten Finnpanelin Kansallinen Radiotutkimus kertoi radion tavoittavan kuukausittain lähes kaikki suomalaiset (96 prosenttia). Tällä kertaa on tutkittu tapoja, joilla Suomessa radiolähetyksiä kuunnellaan.
RAB Finland Oy:n TNS Gallupilta tilaama tutkimus kertoo suomalaisten kuuntelevan radiota yhteensä 13 eri tavalla.

Tutkimuksen mukaan suosituimmaksi radionkuuntelulaitteeksi nousi autoradio, jota kuuntelee noin kolme neljästä suomalaisesta. Seuraavaksi tulivat pöytäradio ja stereolaitteistojen kautta kuunneltava radio.

Kolmen suosituimman lisäksi radiota kuunnellaan muun muassa julkisissa tiloissa, kännyköillä, MP3-soittimilla, nappiradioilla ja tietokoneilla. Kuuntelua harjoitetaan edellä mainittujen lisäksi myös vaneillessä, moottoripyöräillessä sekä työmaalla kuulonsuojainten ja turvakypärien kautta.

"Radion kuunteleminen ei ole pitkään aikaan ollut paikalleen sidottua. Kaikenlaiset päätelaitteet kuten kännykkä, nappiradiot ja kannettavat musiikkisoittimet ovat tehneet radionkuuntelemisesta entistäkin helpompaa jokapäiväisissä tilanteissa", arvioi RAB Finlandin toimitusjohtaja Stefan Möller.

Eri ikäryhmät käyttävät kuunteluun eri päätelaitteita. Eläkeläisten kerrotaan viihtyvän parhaiten perinteisen pöytäradion ääressä (69 prosenttia eläkeläisistä). 35-49-vuotiaat kuuntelevat radiota eniten autoillessaan (78 prosenttia). Alle 25-vuotiaiden kerrotaan sen sijaan viihtyvän nettiradiokanavien ääressä (noin kolmannes).

"Suomalaiset kuuntelevat radioita tunnetusti paljon, päivittäin 3 tuntia ja 17 minuuttia. Kuuntelu ei vähene muihin medioihin verrattuna kesälläkään, mikä heijastuu hyvänä myyntinä toimialalla myös kesällä. Kaupallisten radiokanavien myynti kasvoi kesä-heinäkuussa edelleen kolmella prosentilla. Kasvu on erittäin hyvä, kun ottaa huomioon, että meillä oli viime vuonna ennätyskesä 19 % myynnin kasvulla. Kumulatiivinen kasvumme on vuoden alusta 6 %", Möller iloitsee lehdistötiedotteessa.

Tutkimus kertoo radionkuunteluun käytetyn ajan pysyneen ennallaan. Ihmiset arvioivat kuuntelevansa päivässä radiota keskimäärin 3 tuntia ja 17 minuuttia.

RAB Finland Oy on kaupallisen radiotoimialan markkinointiyhtiö, joka on perustettu vuonna 1999 kehittämään ja markkinoimaan radiomainosalaa Suomessa.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

126.8.2008 16:48
hentriz
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti malagant:
Kuuntelua harjoitetaan edellä mainittujen lisäksi myös vaneillessä, moottoripyöräillessä sekä työmaalla kuulonsuojainten ja turvakypärien kautta.

Aivan, mutta mitäs toi vaneilessä tarkoittaa!? Onko suomen kieleen tullut uusi :-) Oletan kuitenkin, että se yrittää tarkoittaa "veneilessä" ja tuohon on tullut inhimillinen kirjoitusvirhe.
- - -
Jooh, kyllä itsekkin kuuntelen radiota, ylensä autossa. Jos en ole ostanut uutta albumia vähään aikaan, niin koneeltakin tulee kuunneltua NRJ:n nettiradiota.

226.8.2008 17:34

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti malagant:
Kuuntelua harjoitetaan edellä mainittujen lisäksi myös vaneillessä, moottoripyöräillessä sekä työmaalla kuulonsuojainten ja turvakypärien kautta.

Aivan, mutta mitäs toi vaneilessä tarkoittaa!? Onko suomen kieleen tullut uusi :-)
Ei ole tullut suomen kieleen uutta hymiötä, artikkelin kirjoittajalla on vain tullut typo :P

En olisi uskonut suomalaisten kuuntelevan noin paljon radiota :O

326.8.2008 19:13

vaneillessä? heh heh....


Kyllä tuota radiota tulee välillä veneellä ja autolla kuunneltua, mutta muuten mp3 tai nettiradio toimii hyvänä taustahälynä kotona ollessani.

427.8.2008 16:16
hentriz
Inactive

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti malagant:
Kuuntelua harjoitetaan edellä mainittujen lisäksi myös vaneillessä, moottoripyöräillessä sekä työmaalla kuulonsuojainten ja turvakypärien kautta.

Aivan, mutta mitäs toi vaneilessä tarkoittaa!? Onko suomen kieleen tullut uusi :-)
Ei ole tullut suomen kieleen uutta hymiötä, artikkelin kirjoittajalla on vain tullut typo :P

En olisi uskonut suomalaisten kuuntelevan noin paljon radiota :O

527.8.2008 16:17
hentriz
Inactive

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti malagant:
Kuuntelua harjoitetaan edellä mainittujen lisäksi myös vaneillessä, moottoripyöräillessä sekä työmaalla kuulonsuojainten ja turvakypärien kautta.

Aivan, mutta mitäs toi vaneilessä tarkoittaa!? Onko suomen kieleen tullut uusi :-)
Ei ole tullut suomen kieleen uutta hymiötä, artikkelin kirjoittajalla on vain tullut typo :P

Heh, moitin toisten kirjoitusvirheitä, mutta itseltäni puuttuu kokonainen sana :-) Noloa...
Tosin vaikkei se hymiö ollutkaan, niin hyvät hymyt saatiin :-)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Yksi Pixarin tykätyimmistä animaatioista palaa valkokankaalle, kakkososasta julkaistiin ensimmäinen traileri Yksi Pixarin tykätyimmistä animaatioista palaa valkokankaalle, kakkososasta julkaistiin ensimmäinen traileri (18.11.2017 19:46)
Animaatiostudioista se kuuluisin, Pixar, on julkaissut historiansa aikana valtaisasti huippusuosittuja elokuvia, joista osalle, kuten yhtiön huippusuosioon johdattaneelle Toy Storylle, on julkaistu ....
Kumpi kannattaa ostaa, OnePlus 5T vai Huawei Honor 9 Premium? Kumpi kannattaa ostaa, OnePlus 5T vai Huawei Honor 9 Premium? (18.11.2017 14:06)
Huippupuhelinten hinta alkaa Samsungin ja Applen ykköslaitteissa päästä toiselle tuhannelle, joten on selvää, että tilaa hieman näitä heikommin varustelluille malleille on entistä enemmän. Itseasiassa ....
6 kommenttia
Testissä ketjutettava Wi-Fi-kaiutin Creative Omni Testissä ketjutettava Wi-Fi-kaiutin Creative Omni (18.11.2017 12:37)
Aiemmin kirjoitimme Creativen ensimmäisestä pelinäppäimistöstä. Tällä kertaa testissämme on jälleen jotakin Creativen ensimmäistä, mutta ehkä jotain vähemmän yllättävää, nimittäin kannettava ....
Applen uutuustuote missaa täysin joulusesongin – Myyntiin vasta ensi vuoden alussa Applen uutuustuote missaa täysin joulusesongin – Myyntiin vasta ensi vuoden alussa (17.11.2017 21:18)
Apple aikoo viivästyttää kesällä WWDC-kehittäjätapahtumassa esitellyn HomePod-älykaiuttimen julkaisua ensi vuoden alkuun. Alkuperäisen aikataulun mukaan HomePodin olisi pitänyt tulla myyntiin ensi kuussa. ....
Netflixiltä Star Wars -tähden supersankarielokuva Netflixiltä Star Wars -tähden supersankarielokuva (17.11.2017 19:20)
Kuten monet varmasti ovat huomanneet, niin Netflix pitää kovasti supersankareista. Yhtiöllä on varsin lämmin suhde Marvelin sankareihin, ja Netflixissä onkin tänään julkaistun uuden The Punisher ....

Uutisarkisto