Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PS3 kasvaa ja saa uuden näppäimistön

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 20.8.2008 23:59 Kommentteja (11)

PS3 kasvaa ja saa uuden näppäimistön Sony kertoi Saksan Leipzigissä käynnistyneillä Games Convention 2008 -pelimessuilla uutisia tulevista PlayStation 3 -tuotejulkaisuista. Kuten uutisoimme englanninkielisellä puolellamme, kumosi Sony jo aikaisemmin väitteet mahdollisista hinnanalennuksista.

Luvassa oli kuitenkin paljo muuta. Päivitetyn PSP-käsipelikonsolin lisäksi Sony kertoi tuovansa markkinoille 160 gigatavun kiintolevyllä varustetun PlayStation 3:n. Euroopassa päivitetty laite saapuu kauppojen hyllyille lokakuun 31. päivänä. Hintaa uutuudella kerrotaan olevan 449 euroa. Mukaan kerrotaan tulevan 70 euron edestä ladattavaa sisältöä. Yhdysvalloissa myyntiin tulevan paketin mukaan on ahdettu vielä muun muassa Uncharted: Drake's Fortune -peli. Hintaa kyseisellä kokonaisuudella kerrotaan olevan 499,99 dollaria (noin 339 euroa).

Uuden konsolin lisäksi Sony kertoi tietoja SIXAXIS- ja DUALSHOCK 3 -ohjaimiin sopivasta näppäimistöstä, jonka on määrä tulla saataville maailmanlaajuisesti vielä tämän vuoden puolella. Pohjois-Amerikkaan näppäimistön luvataan ilmestyvän kuitenkin jo marraskuun lopulla. Kyseessä lienee vastaus Microsoftin jo viime vuonna julkaisemalle vastaavalle näppäimistölle, jonka ominaisuudet ovat tosin selvästi rajoittuneemmat.



Näppäimistön kerrotaan olevan helppo kiinnittää ja irroittaa. Sen hiiriominaisuuden ansiosta myös internet-selailun luvataan onnistuvan varsin sujuvasti. Kannettavista tietokoneista tutuksi tulleen touch pad -ohjauksen tapainen hipaisuohjaustapa kytketään päälle näppäimistön keskellä olevasta napista. Tämän jälkeen hiiren liikuttelun pitäisi onnistua hivuttamalla sormea näppäimien päällä.



Näppäimistö on mahdollista saada Bluetooth-ominaisuutensa ansiosta toimimaan myös muissa laitteissa, kuten kännyköissä tai tietokoneissa. Parittaminen ja lataus PS3-konsolin kanssa onnistuu Sonyn mukaan konsolin USB-kaapelilla. Näppäimistö ei siis tarvitse peliohjainta toimiakseen. Euroopassa näppäimistöstä julkaistaan peräti kahdeksan eri versiota, joten laitteesta löytynee myös skandinaaviset merkit.

Lue toisesta uutisestamme lisää uudistuneesta PSP-pelikonsolista.

Aiheet: Pelikonsolit
  Uudistunut PSP tulee myyntiin lokakuussa 25 000 nettijakajaa ongelmissa luvattomasta pelijakelusta Isossa-Britanniassa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

11 kommenttia

Kylläpä sony iskee nyt kovilla, hyvin ovat suunnitelleet tuon näppiksen.. toisin kuin MikkiSoftan pojat..

#121.8.2008 0:06

Jepjep. Se Mikkiksen näppis ei käsittääkseni mikään herkku ole (en ole kokeillut, tuskin haluankaan), tämä näyttää ja vaikuttaa jo etukäteen lupaavalta, etenkin liitettävyys muihin laitteisiin. Varmasti menee kaupaksi!


HP a6230.sc, prossu IntelCel 1,6GHz, muisti 2*1GbDDR2 SDRAM(alunperin 2*512Mb), käyttis Vista Home Basic SP1, töllö HPw1907v, suihkutin HP Deskjet F4190, soittorasia A-Link rr24(i), näppis ja rotta HP. Toimii ihan jees!

Ennen postaamista; Keskustelualueen säännöt! Foorumin epävirallinen opas!

#221.8.2008 1:38

"PlayStation 3:n. Euroopassa päivitetty laite saapuu kauppojen hyllyille lokakuun 31. päivänä. Hintaa uutuudella kerrotaan olevan 449 euroa. Mukaan kerrotaan tulevan 70 euron edestä ladattavaa sisältöä. Yhdysvalloissa myyntiin tulevan paketin mukaan on ahdettu vielä muun muassa Uncharted: Drake's Fortune -peli. Hintaa kyseisellä kokonaisuudella kerrotaan olevan 499,99 dollaria (noin 339 euroa"

Mistäköhän johtuu tuo 100e + pelin hinta-ero euroopan ja jenkkilän välillä ...

Jos suomessakin myytäisiin ps3 160gb kovolla ,70e arvoisella ladattavalla sisällöllä ja pelillä hintaan 340e niin varmasti myynti kasvaisi entisestään... itsekkin menisin ja ostaisin heti :)

#321.8.2008 3:51

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Delarent:

Mistäköhän johtuu tuo 100e + pelin hinta-ero euroopan ja jenkkilän välillä ...


Varmaankin osittain siitä, että jenkeissä tuskin hinnat samaan tapaan muuttuvat, kun euro vahvistuu dollaria vastaan. Tällä hetkellä jenkkien hinta vaikuttaa halvalta, mutta jos dollarin arvo nousee niin tilanne olisi eri. Jenkeissä on myös suuria jälleenmyyjiä, jotka pystyvät myymään halvemmalla.

#421.8.2008 13:53

viimepäivät dollarin arvo on ollut nousussa.

#521.8.2008 14:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadows13:
viimepäivät dollarin arvo on ollut nousussa.

Ja jokaisen jokaisen dollarin vahvistumisen myötä jenkkien pitäisi korjata kaikkia tuotteiden hintoja? Kyllä he töistä tienaavat saman verran vaikka valuutan kurssi euroon nähden muuttuisi, joten kyllä ne hinnatkin suurilta osin samoina pysyvät.

#621.8.2008 15:21

ja suomessa tulee maksamaan tietenkin 530€ pelkkä konsoli ja mitäköhän se 70€ arvosta oleva lisä sisältö on

#721.8.2008 16:09

Mutta mitäpä tuota 160 gigasta on järkeä ostaa jos suomessa tolla on suolanen hinta. Ennemmin normaali 40 gb malli johon vaan sit samantien isompi kovo

#821.8.2008 16:28

Aah...pakko ostos tuo näppis! Kunhan ei ole kovin kallis. Helpottuu elämä tuon myötä, hyvä sony!

#921.8.2008 19:43

Varmasti minulle aika tarpeeton kapistus, mutta pakkohan tuo on ostaa, kun on noin tyylikäskin.


Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

#1022.8.2008 16:04
super1234
Inactive

hyvä sony. Sony on miljoonaa kertaa parempi kuin xbox360. Sony:ssa ei tarvi onneksi mitään live hommelia. Kun pelaat GTA4:losta niin siinä on multiplayer xbox:issa siinä pelaamiseen tarvitaan live!! Sonyn PS3:sessa ei tarvi.

#1117.9.2008 20:19

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto