Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Olympialaisten YouTube-lähetykset eivät näy Suomessa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.8.2008 23:18 Kommentteja (7)

Olympialaisten YouTube-lähetykset eivät näy Suomessa YouTube ja Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) ilmoittivat eilen yhteistyöstä, jonka myötä olympialaisia voi katsella YouTuben kautta niissä maissa, joihin digitaalisten tilauspalveluiden lähetysoikeuksia ei ole kaupattu.

Suomessa lähetyksiä ei siis voi seurata YouTuben oman beijing2008-kanavan kautta ilman välityspalvelimen apua. Lähetyksiä voi kuitenkin katsella normaalisti 77 eri maassa, joista suurin osa sijaitsee Afrikkassa, Aasiassa ja Lähi-idässä.

Suoria lähetyksiä YouTubessa ei luonnollisesti nähdä, mutta tarjontaan on luvattu mm. koosteita, uutisia ja päivittäisiä pätkiä kilpailutapahtumista. Materiaalia on tulossa jokaiselta kisapäivältä kolmen tunnin verran.

Tilanteesta tekee historiallisen se seikka, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun olympialaisia lähetetään virallisesti lähes maailman joka kolkassa. "Saamme ensimmäistä kertaa olympialaisten historiassa maailmanlaajuisen kattavuuden" kertoi KOK:n markkinointijohtaja Timo Lumme. Lumpeen mukaan tärkeintä on se, että mahdollisimman monet ihmiset pääsevät nauttimaan olympialaisten maagisesta ilmapiiristä sekä katselemaan urheilijoiden suorituksia. YouTube-lähetyksien avulla yritetään myös hillitä olympia-lähetysten luvatonta kopiointia.

Aikaisempina vuosina KOK on taistellut ahkerasti luvattomia olympia-lähetyksiä vastaan, jotta miljoonia tuottava lähetysoikeuksien myynti eri maiden TV-jäteille ei tyssäisi luvattomien lähetysten tekemiin aluevaltauksiin.

Aiheet: Nettivideo
  Digita avasi "virallisen" HDTV-keskustelualueen iTunes säilyy ykkösenä, Amazonista kilpailija  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

Luvattomia?!?! Tässä sitä nähään minkälainen on suomi! Riistää kaikilta rahaa.

#15.8.2008 23:47

Lainaus:
mahdollisimman monet ihmiset pääsevät nauttimaan olympialaisten maagisesta ilmapiiristä sekä katselemaan urheilijoiden suorituksia.
Mielummin seuraan muurahaisen elämää kuin katselen urheilijoiden suorituksia.

#25.8.2008 23:48

Sen kun näkis ettei lähetysoikeuksia menisikään kaupaksi kun jokainen voikin katsella sen ilmaiseksi juutuupista. Sitten kun netistä saa suorana streamina 720p kuvaa ja suurimmalla osalla alkaa olla joku nettipoksi telkkarin vieressä saattaisi tuolla olla jotain merkitystäkin. Kyllä aluelliset lähetysoikeudet joutais historiaan, maailma on muuttunut jo, monet vaan elää menneessä.

Kuvitelkaapa tilanne jossa joku yle oikeasti jättää olympialaiset lähettämättä, koska ne voikin katella juutuupista. Saati sitten joku mainisrahoitteinen putiikki. Ei niillä yksinkertaisesti ole varaa tehdä semmoista.

#36.8.2008 6:46

Noita rajoituksia youtubessa on ainakin tähän mennessä pystynyt kiertämään hyvinkin yksinkertaisella keinolla.

Yksikertaisesti editoimalla osoitetta tähän tapaan:
Tämä linkki ei toimi suomessa, eikä sitä löydä edes youtuben haulla.
www.youtube.com/watch?v=zHzLWLFTPPI

This video is not available in your country viesti poistuu kun osoitteesta poistaa merkit ? ja = ja laittaa v-kirjaimen molemmille puolille kenoviivat.
Tähän tapaan
www.youtube.com/watch/v/zHzLWLFTPPI

#46.8.2008 13:35

Tuostahan on taas älyttömästi hyötyä. Välitypalvelimen kautta onnistuu kuitenkin.

#57.8.2008 7:31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti berethiel:
Tuostahan on taas älyttömästi hyötyä. Välitypalvelimen kautta onnistuu kuitenkin.
Kiitos ainakin minulta... Helpompi näin jos ei satu jo välikättä käyttämään.

#616.8.2008 21:35

Lainaus:
Noita rajoituksia youtubessa on ainakin tähän mennessä pystynyt kiertämään hyvinkin yksinkertaisella keinolla.

Yksikertaisesti editoimalla osoitetta tähän tapaan:
Tämä linkki ei toimi suomessa, eikä sitä löydä edes youtuben haulla.
www.youtube.com/watch?v=zHzLWLFTPPI

This video is not available in your country viesti poistuu kun osoitteesta poistaa merkit ? ja = ja laittaa v-kirjaimen molemmille puolille kenoviivat.
Tähän tapaan
www.youtube.com/watch/v/zHzLWLFTPPI
Kiitos vinkistä mutta miten yleensäkin löytää sen olympia-kanavan. Siis ymmärsinkö oikein: Youtubesta voi nähdä olympia-lähetykset suorana?

#717.8.2008 17:01

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto