AfterDawn logo

Uusi suomalainen musiikkikauppa avataan huomenna

Matti Robinson Matti Robinson
9 kommenttia

Suomalainen Equal Dreams -musiikkiverkkokauppa avaa palvelunsa yleisölle huomenna. Uudenlaista konseptia kokeileva Equal Dreams nimittää uutta palveluaan artistien markkinapaikaksi perinteisen musiikkikaupan sijaan. Palvelu tarjoaa artisteille ja yhtyeille paitsi helpon tavan levittää omaa musiikkiaan niin myös mahdollisuuden hinnoitella oma tuotteensa. Yritys lupaa myyjälle jopa 88 prosenttia myyntituloista. Kaupan perustaminen ei maksa mitään, joten vaikka sävelet eivät kiinnosta kansaa niin kuluja kaupasta ei tule.

"Liiketoimintamme menestys perustuu ensisijaisesti artistin menestymiseen", kertoo Equal Dreamsin toimitusjohtaja Kimmo Kärkkäinen. "Tarkoituksemme on luoda vaihtoehtoinen kanava erilaisille artisteille musiikkityyliin katsomatta. Toivotamme tervetulleiksi niin aloittelevat muusikot kuin vanhat konkaritkin. Musiikin tekijöiden lisäksi Equal Dreams palvelee vaihtoehtoja etsivää kuluttajaa, joka haluaa kuunnella musiikkia myös soittolistojen ulkopuolelta."


Artisteille on tarjolla monipuolinen rojaltejen ja myyntituottejen hallintatyökalu, jonka avulla rahat menevät helposti jakoon bändin jäsenille, tuottajille, säveltäjille ja levy-yhtiölle. Myös Teostolle kuuluvat maksut palvelu hoitaa automaattisesti. Equal Dreams ei kuitenkaan ole tarkoitettu ainoastaan musiikkikonkareille - päinvastoin. Yritys painottaa, että kuka tahansa voi laittaa kappaleensa myyntiin ja samalla saada näkyvyyttä itselleen.

Palvelu tarjoaa artisteille myös uudenlaiset Equal Share ja Equal Aid -ominaisuudet. Equal Sharella voidaan kerätä rahoitusta tuleville musiikkiprojekteille, jolloin tukijat saavat osuutensa musiikin mahdollisista myyntituotoista. "Näemme mahdollisuuden osallistua musiikkiprojekteihin uutena tapana "fanittaa". Equal Sharen kautta yleisö muuttuu passiivisista kuluttajista aktiivisiksi osallistujiksi. Fanit pääsevät tekemään yhteistyötä ihailemiensa artistien kanssa", kertoo Kärkkäinen. Equal Aidin avulla artistit voivat lahjoittaa osan myyntituloista suoraan hyväntekeväisyyteen. Equal Dremsin yhteistyökumppaneina toimivat Amnesty, Pelastakaa lapset ry ja World Vision.

Itse musiikin ostaminen onnistuu helposti ilman rekisteröitymistäkin, mutta rekisteröitymisen etuna on oma musiikkikirjasto, josta lataaminen onnistuu mistä ja millon vain. Kaikki musiikki on DRM-vapaata ja ladattavissa sekä MP3- että FLAC-formaatissa. Pikaisen testin perusteella kaupalta voi odottaa paljon ja ainakin tällä hetkellä testissä oleva palvelu toimii moitteetta. Musiikkivalikoima on tosin vielä varsin suppea. Maksaminen onnistuu ainakin Visa- ja MasterCard-korteilla sekä Nordean, Osuuspankin, Aktian ja Sampo Pankin -verkkopankeissa.

Alla kuvia palvelusta ja klikkaamalla näet suuremmat kuvat.


9 KOMMENTTIA

Euphemos1/9

Tämmöisiä palveluja saisi tulla enemmänkin markkinoille, joskin haiskahtaa siltä, että tekijänoikeustahoilla on vieläkin liian suuri päätäntävalta sen suhteen, miten vapaasti artistit voivat tuonkaltaisiin palveluihin liittyä ja varmasti pitävät myös visusti kiinni omista saavutetuista rahallisista eduistaan.

Tämä luonnollisesti vähentää artistien kirjoa ja sitä kautta valikoiman laadukkuutta. Hinnoittelussakin tultaneen vielä pitkään tanssimaan tekijänoikeustahojen pillin mukaan.

zya2/9

Tekijänoikeusmafia varmistaa sen, että hinnat pysyvät korkealla eli noin 1 eurossa kappale ja albumi noin 10 euroa. Pitäisi olla sellainen palvelu, jossa tekijänoikeusmafia ei pääse vetämään yhtään välistä. Kyseisestä palvelustakin Teosto vetää aivan liikaa välistä.

Tulevaisuudessa, kun to-mafia ei pääse vetämään välistä artistit saavat samanlaisista palveluista 94-98% käteen. Tai mikäli artistit omistavat palvelun 100%. Välikädet pois = to-mafia ja drm. Niin hinnat alkavat olla kohdillaan 0.30 euroa kappale ja koko albumi 3 euroa.

teppoI3/9

Miksi Teostolle edes tarvitsisi maksaa? Artistit pääsevät itse hinnoittelemaan ja valvomaan omia etujaan, joten Teosto menettää merkityksensä siinä, että "tekijät ja kustantajat saavat heille kuuluvat korvaukset." Artistin voidaan olettaa olevan hyvinkin tietoinen ehdoista lisätessään musiikkiaansa palveluun.

dRD4/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI:

Miksi Teostolle edes tarvitsisi maksaa? Artistit pääsevät itse hinnoittelemaan ja valvomaan omia etujaan, joten Teosto menettää merkityksensä siinä, että "tekijät ja kustantajat saavat heille kuuluvat korvaukset." Artistin voidaan olettaa olevan hyvinkin tietoinen ehdoista lisätessään musiikkiaansa palveluun.

Ongelma lienee se, että jos artisti haluaa radiosoitosta rahaa, täytyy artistin kuulua Teostoon. Ja Teostoon kuuluminen taas velvoittaa muutamiin ehtoihin sitoutumista, joista löytyy mm. kohta:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teosto:

Julkaisemme bändin omilla kotisivuilla/levy-yhtiön sivuilla uuden sinkkumme ja sitä voi ladata sivuilta ilmaiseksi. Pitääkö maksaa Teostolle?

Kyllä. Kun käyttäjille tarjotaan ilmaisia latauksia, sinkun lataushinta on 0,07euroa/lataus.

http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf...4a!OpenDocument

ExogenBoy5/9

Lainaus:

Pitääkö maksaa Teostolle?

Kyllä. Kun käyttäjille tarjotaan ilmaisia latauksia, sinkun lataushinta on 0,07euroa/lataus.

Hä? Ei varmasti kestäisi oikeudessa, jos yrittäisivät perätä, kohtuuton ehto ottaen huomioon Teoston määräävän aseman. Oikeusoppineet, onko kukaan yrittänyt jättää pystyyn?

apeisa6/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:

Tekijänoikeusmafia varmistaa sen, että hinnat pysyvät korkealla eli noin 1 eurossa kappale ja albumi noin 10 euroa. Pitäisi olla sellainen palvelu, jossa tekijänoikeusmafia ei pääse vetämään yhtään välistä. Kyseisestä palvelustakin Teosto vetää aivan liikaa välistä.

Teoston hinnoittelu latauskaupassa on prosentuaalinen, eli jos artisti tahtoo myydä biisiä vaikkapa kymmenellä sentillä, niin teoston osuus ei sitä estä. Teoston osuus on 6,56% kuluttajan maksamasta hinnasta (8% alvittomasta hinnasta), eli ei kovinkaan merkittävä tekijä. En ole nyt äkkiseltään varma, onko teoston pykälissä sitten joku "minimikorvaus", täytyy tarkistaa soppareista.

Onnea vain Equal Dreamsille täältä Levyviraston suunnalta. Mainio homma, että artisteilla on useita väyliä musiikkinsa myyntiin!

apeisa7/9

Lainaus:

Teoston osuus on 6,56% kuluttajan maksamasta hinnasta (8% alvittomasta hinnasta), eli ei kovinkaan merkittävä tekijä. En ole nyt äkkiseltään varma, onko teoston pykälissä sitten joku "minimikorvaus".

Ja onhan siellä minimi, teoston sivuilta:

Korvaus Teoston edustamien sävellysten myynnistä verkkokaupassa on tällä hetkellä 8 % arvonlisäverottomasta kuluttajahinnasta/lataus, kuitenkin vähintään 0,07euroa/lataus.
http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf...4a!OpenDocument

Kaakatus8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:

Tekijänoikeusmafia varmistaa sen, että hinnat pysyvät korkealla eli noin 1 eurossa kappale ja albumi noin 10 euroa. Pitäisi olla sellainen palvelu, jossa tekijänoikeusmafia ei pääse vetämään yhtään välistä. Kyseisestä palvelustakin Teosto vetää aivan liikaa välistä.

Ööh, mitäs tekemistä to-mafialla on tämän kanssa? Jos nyt vaikka joku bändeistäni laittaa tuonne musiikkia, emmekä kuulu teostoon, niin missä välissä ketään vetää välistä? Ketään ei pakoteta liittymään teostoon, mutta jos artisti haluaa radiosoitosta ja muiden baarissa soittamista covereista (sinun säveltämiä) rahaa, niin teosto hoitaa sen puolen.

Lainaus:

Välikädet pois = to-mafia ja drm.


Lainaus:

Kaikki musiikki on DRM-vapaata ja ladattavissa sekä MP3- että FLAC-formaatissa

Ei DRM:ää, ei ongelmaa.

Itse uutiseen. Hyvä ja mielenkiintoinen palvelu, mutta epäilyttää mihin musiikintaso tuolla menee. Esim. Mikseristä hyvän bändin löytäminen on aika vaikeaa, kun kuka tahansa viikko sitten kitaran ostanut rämpyttäjä voi luoda ilmaiseksi oman projektin ja 10 biisiä. Toivottavasti tuolla ei käy samoin.

6volttia9/9

Lainaus:

Hyvä ja mielenkiintoinen palvelu, mutta epäilyttää mihin musiikintaso tuolla menee. Esim. Mikseristä hyvän bändin löytäminen on aika vaikeaa, kun kuka tahansa viikko sitten kitaran ostanut rämpyttäjä voi luoda ilmaiseksi oman projektin ja 10 biisiä. Toivottavasti tuolla ei käy samoin.

Itselle tullut myös samoja ajatuksia mieleen. Ei välttämättä ole kenellekkään eduksi, että palvelusta löytyy jokaisen kynnelle kykenevän muusikon tuotantoa, jolloin pienet ja ehkä lupaavatkin artistit hukkuvat kaikenlaisen sonnan sekaan. Totuus kuitenkin on, että suuresta massasta on vaikeampi erottua.

Mutta kyllähän nämä palvelut tulevaisuudessa kehittyvät. Nyt otetaan vasta ensi askelia, joten pitää olla mukana tukemassa toimintaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT