Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

YouTuben pitää luovuttaa käyttäjätietoja Viacomille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3.7.2008 14:17 Kommentteja (17)

YouTuben pitää luovuttaa käyttäjätietoja Viacomille YouTuben ja Viacomin välinen vääntö tekijänoikeuksista on edennyt jälleen hieman, kun oikeus määräsi, että YouTuben pitää luovuttaa Viacomille videosivuston käyttäjätietoja, joihin sisältyvät mm. käyttäjien IP-osoitteet, käyttäjätunnukset ja videoiden katselukerrat.

Näiden tietojen avulla Viacomin on helpompi todistaa se seikka, että Viacomin tekijänoikeudella suojattu sisältö on suositumpaa YouTubessa kuin suurin osa käyttäjien tuottamasta sisällöstä. Täten myös YouTube olisi ollut tietoinen tekijänoikeudella suojatusta sisällöstä, jota oli luvatta sivustolla, jolloin YouTuben riittämättömät toimet tekijänoikeusrikkomusten estämiseksi on helpompi osoittaa. Tietojen käsittely voi viedä oman aikansa, sillä YouTube joutuu luovuttamaan neljän teratavun edestä tietoja Viacomille, joten varsinaisen oikeusjutun käsittely siirtynee eteenpäin.

Käyttäjätietojen lisäksi Viacom penäsi oikeuden kautta mm. YouTuben lähdekoodeja, YouTuben tekijänoikeusrikkomukset tunnistavaa algoritmia sekä tietoja Googlen mainostietokannan rakenteesta. Oikeus ei kuitenkaan katsonut näitä tietoja tarpeellisiksi jutun kannalta, joten Viacomin on tyytyminen pelkkiin käyttäjätietoihin. Käyttäjätietojen luovutus ei ole kuitenkaan kaikkien mieleen ja mm. sananvapautta ja yksityisyyttä internetissä puolustava EFF (Electronic Frontier Foundation) on julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan oikeuden päätöksen rikkovan Video Privacy Protection Act -lakia (VPPA), jonka mukaan kuluttajien vuokraamat, lainaamat, ostamat ja katsomat videot eivät ole julkista tietoa, jolloin näiden tietojen julkaiseminen tai jakelu ei ole laillista.

Oikeuden mielestä kaikki YouTuben käyttäjät eivät ole tunnistettavissa pelkän IP-osoitteen ja käyttäjätunnuksen avulla, mutta EFF:illä uskotaan, että osa käyttäjistä on helposti tunnistettavissa, jonka takia tietoja ei olisi saanut luovuttaa Viacomille.

Viacom vaatii tekijänoikeusrikosten takia YouTubelta miljardia dollaria ja YouTube on aiemmin ilmoittanut, että oikeustaistelu viedään tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti, joten luvassa on vuosia kestävä oikeustaistelu, jossa taloudellisia voittajia ovat ainakin asianajajat.

  PS3:n 2.40-päivitys vedetty pois ongelmien takia BPI:n ja Virgin Median kampanja säikäytti lataajat  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

17 kommenttia

Täh?

#13.7.2008 15:37

Mitä youtuben yksityisiis politiikasta ymmärsin niin eivät he voi lähettää teitoja ilman käyttäjän lupaa jos sitä ei epäillä mistään.

#23.7.2008 15:46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadows13:
Mitä youtuben yksityisiis politiikasta ymmärsin niin eivät he voi lähettää teitoja ilman käyttäjän lupaa jos sitä ei epäillä mistään.
Oikeuden määräys ja lait kylläkin ohittavat kaiken, mitä youtuben käyttöehdoissa on sovittu.

#43.7.2008 16:25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Laageri:
Täh?

Nimenomaan TÄH? Käsittääksen tuo sotii useampaa yksityisyyden suojaa koskevaa lakia vastaan. Johan juutuubiin rekisteröidyttäessä käyttäjälle ilmoitetaan, että mitään tietoja ei luovuteta kolmansien osapuolien käyttöön.
Ottaisivat mieluummin hyödyn irti juutuubista tuon alituisen tekijänoikeustappelun sijaan. Youtuben mainosarvo on valtava, itse olen "löytänyt" monta hyvää bändiä nimenomaan youtuben kautta. En usko, että artisteilla tms on mitään youtuben "tekijänoikeudella suojattua sisältöä" vastaan. Levy-yhtiöt ym artistien tms siivellä elävät tässä vain huutelevat.

#53.7.2008 16:30

Harmi kun iskä ei ole menestynyt ja kokenut asianajaja jenkeissä, tuntuu nimittäin, että siellä ois aika isoja jobeja tarjolla jatkuvasti.

#63.7.2008 19:33

Työniloa vaan niille, jotka joutuvat tutkimaan tuon 4 teratavua moista tietoa.

Kahvin kulutus voi nousta kyll hieman kyseisessä paikassa :d

#73.7.2008 21:05

Lainaus:
EFF (Electronic Frontier Foundation) on julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan oikeuden päätöksen rikkovan Video Privacy Protection Act -lakia (VPPA), jonka mukaan kuluttajien vuokraamat, lainaamat, ostamat ja katsomat videot eivät ole julkista tietoa, jolloin näiden tietojen julkaiseminen tai jakelu ei ole laillista.
Todella sairasta tekijänoikeusfasismia! Ihan kuin YouTuben käyttäjät olisivat terroristejakin alhaisempaa sakkia jonka arkaluontoisiakin yksityisyystietoja saa jaella ilman lupaa epämääräisille korporaatioille! Ihan sama jos netinkäyttäjien selailuhistoria pakolla luovutettaisiin jonkun ulkopuolisen KORPORAATION käyttöön. Haittaohjelmat ja vastaavathan tekevät moista rikollista toimintaa.

Tietojen perusteella on mahdollista profiloida käyttäjistä hyvinkin arkaluontoisia yksityisyystietoja esiin. Tällaisia tietoja EI KOSKAAN saisi luovuttaa korporaatioiden haltuun tai muiden kuin korkeintaan viranomaisille vakavaa rikostutkintaa varten.

Nythän VIACOM pystyy ilmaiseksi tirkistelemään ja keräämään tutkimusaineistoa markkinointitarkoituksiin ja mm. ihmisten mielenkiinnon määrittelyyn.

VIACOM BOIKOTIIN!!!
http://www.adressit.com/viacom_boikottiin

http://boycottviacom.blogspot.com

http://www.youtube.com/results?q=boycott+viacom&search_type=
http://www.youtube.com/watch?v=N_plq6y17c4
http://www.gopetition.com/petitions/boycott-viacom.html

"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

#84.7.2008 11:21

Lainaus:
Lainaus:
EFF (Electronic Frontier Foundation) on julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan oikeuden päätöksen rikkovan Video Privacy Protection Act -lakia (VPPA), jonka mukaan kuluttajien vuokraamat, lainaamat, ostamat ja katsomat videot eivät ole julkista tietoa, jolloin näiden tietojen julkaiseminen tai jakelu ei ole laillista.
Todella sairasta tekijänoikeusfasismia! Ihan kuin YouTuben käyttäjät olisivat terroristejakin alhaisempaa sakkia jonka arkaluontoisiakin yksityisyystietoja saa jaella ilman lupaa epämääräisille korporaatioille! Ihan sama jos netinkäyttäjien selailuhistoria pakolla luovutettaisiin jonkun ulkopuolisen KORPORAATION käyttöön. Haittaohjelmat ja vastaavathan tekevät moista rikollista toimintaa.

Tietojen perusteella on mahdollista profiloida käyttäjistä hyvinkin arkaluontoisia yksityisyystietoja esiin. Tällaisia tietoja EI KOSKAAN saisi luovuttaa korporaatioiden haltuun tai muiden kuin korkeintaan viranomaisille vakavaa rikostutkintaa varten.

Nythän VIACOM pystyy ilmaiseksi tirkistelemään ja keräämään tutkimusaineistoa markkinointitarkoituksiin ja mm. ihmisten mielenkiinnon määrittelyyn.

VIACOM BOIKOTIIN!!!
Erinomaisesti sanottu. Tulevaisuudessa youtuben ja vastaavien kannattaa siirtää palvelimet sellaiseen maahan missä VIACOM:n kaltaiset paskalafkat eivät pääse surkeaa oikeusjärjestelmää hyväksikäyttäen raiskaamaan ihmisten yksityisyyttä.

#94.7.2008 11:33

Joku tolkku tähänkin asiaan! Valoja päälle

#104.7.2008 15:35

Viacom vaan rahan perään tässä. Antaisi ihmisten nauttia showsta jos on unohtanut nauhoittaa olohuoneen tallentavalle DVD soittimelle tai digiboxille. Kaikki aina järkyttyy ku numerot tulee naaman eteen.

#114.7.2008 18:07

Nelosen uutisissa oli juuri juttua, että kaikkien suomalaisten youtube käyttäjien tiedot luovutetaan Usaan.

#124.7.2008 19:34

Lainaus:
Lainaus:
EFF (Electronic Frontier Foundation) on julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan oikeuden päätöksen rikkovan Video Privacy Protection Act -lakia (VPPA), jonka mukaan kuluttajien vuokraamat, lainaamat, ostamat ja katsomat videot eivät ole julkista tietoa, jolloin näiden tietojen julkaiseminen tai jakelu ei ole laillista.
Todella sairasta tekijänoikeusfasismia! Ihan kuin YouTuben käyttäjät olisivat terroristejakin alhaisempaa sakkia jonka arkaluontoisiakin yksityisyystietoja saa jaella ilman lupaa epämääräisille korporaatioille! Ihan sama jos netinkäyttäjien selailuhistoria pakolla luovutettaisiin jonkun ulkopuolisen KORPORAATION käyttöön. Haittaohjelmat ja vastaavathan tekevät moista rikollista toimintaa.

Tietojen perusteella on mahdollista profiloida käyttäjistä hyvinkin arkaluontoisia yksityisyystietoja esiin. Tällaisia tietoja EI KOSKAAN saisi luovuttaa korporaatioiden haltuun tai muiden kuin korkeintaan viranomaisille vakavaa rikostutkintaa varten.

Nythän VIACOM pystyy ilmaiseksi tirkistelemään ja keräämään tutkimusaineistoa markkinointitarkoituksiin ja mm. ihmisten mielenkiinnon määrittelyyn.

VIACOM BOIKOTIIN!!!
http://www.adressit.com/viacom_boikottiin

http://boycottviacom.blogspot.com

http://www.youtube.com/results?q=boycott+viacom&search_type=
http://www.youtube.com/watch?v=N_plq6y17c4
http://www.gopetition.com/petitions/boycott-viacom.html


Asiaa!

Viacomilla ei ole MITÄÄN oikeutta urkkia yksityishenkilöiden selaushistoriaa tai varsinkaan henkilötietoja! Tämä oikeusjuttu menee jo liian pitkälle - taisivat unohtaa, etteivät haasta enää vain Googlea tahi YouTubea vaan KAIKKI tuolla sivulla viihtyvät henkilöt kansalaisuuteen katsomatta. Kysyn vaan, että millä oikeudella Viacom muka menee tonkimaan suomalaisten, saksalaisten, japanilaisten...jne. jne. kenen tahansa käyttäjän tietoja??? Mihin on muka kirjoitettu, että jenkkien oikeusjärjestelmä on se kaikkitietävä ja päättävä diktaattori ja p*skat muista! Mites Suomen lainsäädäntö? Euroopan Unionin päätökset? Aasia??

Viacomilla ei ole oikeutta minkäänlaisiin tietoihin, vain viranomaisilla mikäli kyseessä on rikostutkinta. Googlella ja YouTubilla ei myöskään ole oikeutta luovuttaa Viacomille näitä tietoja, sillä se rikkoo yksityisyydensuojaa. Ja todellakaan, millekään jenkki tuomioistuimelle ei ole luovutettu kansainvälistä päätäntävaltaa ja varsinkaan oikeutta puhua muiden maiden kansalaisten puolesta, joten on aika ylimielistä antaa määräys henkilötietojen jakamiseen. Entä jos joku kokee tämän rikkomuksen loukkaavaksi? Saammeko mekin sitten tehdä joukkohaasteen ja vaatia niitä biljoona korvauksia, häh?

Mietinpä vain...

#134.7.2008 22:30

Justiinsa joo, näin taas amerikassa. Toisaalta ihmetyttää miksi edes alunperin ruveta säilyttämään listaa katsotuista videoista :D

#144.7.2008 23:06

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:
Nelosen uutisissa oli juuri juttua, että kaikkien suomalaisten youtube käyttäjien tiedot luovutetaan Usaan.
Mitä se haittaa? ;)

#155.7.2008 10:54

Viacom tulee nostamaan syytteet niitä suomalaisia tekijänoikeuksia rikkoneita vastaan Suomessa, jotka ovat huomattavassa määrin rikkoneet to-oikeuksia. Eli oikeusjuttuja tiedossa. Myös suurimmat rikkojat muista maista haastetaan oikeuteen.

#165.7.2008 19:30

Kumma, kun kukaan ei ole kyseenalaistanut sitä, miksi YouTube ja Google noita pyydettyjä tietoja on kerännyt.

#179.7.2008 11:34

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto