Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

MSN Musicin DRM-palvelin jatkaa toimintaansa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20.6.2008 20:53

MSN Musicin DRM-palvelin jatkaa toimintaansa Huhtikuun loppupuolella Microsoft toi ikäviä uutisia suljetun MSN Music -musiikkikaupan asiakkaille, kun se kertoi sulkevansa kaupan DRM-palvelimen elokuun lopussa, jonka myötä kuluttajat eivät pystyisi enää uudistamaan ostamiensa musiikkikappaleiden kuunteluoikeuksia.

Nyt Microsoft on kuitenkin pyörtänyt aikaisemman päätöksensä, jonka myötä MSN Musicin entiset asiakkaat voivat uudistaa ostamiensa kappaleiden kuunteluoikeuksia aina vuoden 2011 loppuun asti. Microsoft tarkistaa tilanteen seuraavan kerran uudelleen vuoden 2011 aikana ja jos DRM-lisenssejä uusitaan edelleen, jatkaa Microsoft palvelimen pyörittämistä myös tämän jälkeen.

Microsoft ei ole kertonut syytä suunnanmuutokselle, mutta sekä monien verkkojulkaisujen negatiivinen uutisointi asian tiimoilta että kuluttajien antama palaute ovat todennäköisesti edesauttaneet päätöksen tekemistä.

DRM-tuen lakkauttaminen on tuonut vastaavia ongelmia muillekin nimekkäille tahoille, joista yhtenä esimerkkinä on Google, joka tosin palautti lopulta kuluttajien videokauppaan käyttämät rahat näille tuplana takaisin. Kuluttajien vihaista palautetta suuremmat ongelmat tulisivat kuitenkin todennäköisesti mahdollisista oikeudenkäynneistä, joiden kustannukset voisivat nousta miljooniin dollareihin.

DRM-vapaan musiikin suosion kasvaessa myös Microsoft saattaa tarjota kuluttajille DRM-vapaita kappaleita, jolloin Microsoft voisi vaihtaa kuluttajien DRM-suojatut kappaleet DRM-vapaisiin. Tämän jälkeen MSN Musicin DRM-palvelimen voisi sulkea ilman, että asiakkaat tai mediat nostaisivat myräkän kuluttajien oikeuksien polkemisesta.

  Hallitus antoi kaistaa HDTV:lle Apple myynyt iTunesin avulla yli 5 miljardia biisiä  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto