*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Firefox 3 -ennätysyritys poikinut jo 6 miljoonaa latausta

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 18.6.2008 14:49 Kommentteja (67)

Firefox 3 -ennätysyritys poikinut jo 6 miljoonaa latausta Mozillan Firefox-selain on päivittynyt. Uusi Firefox 3 näki päivän valon eilen. Uuden selaimen tiimoilta järjestettiin parhaillaan käynnissä oleva Download Day -tapahtuma, jolla pyritään tekemään uusi Guinnessin maailmanennätys. Ennätykseen yritetään kerätä mahdollisimman monta latausta yhdelle ohjelmalle 24 tunnin aikana. Kirjoitushetkellä uutta versiota on ladattu Firefoxin sivuilta yli 6 miljoonaa kertaa joista suomalaisten laatamia on lähes 40 000.
Eilen kahdeksalta Suomen aikaa alkanut latausruuhka tukki Mozillan palvelimet ja tapahtuman aikarajaa siirrettiin eteenpäin. Ennätysyrityksen kannustamiseksi emme ole vielä päivittäneet Firefoxia uuteen versioon, mutta tapahtuman loputtua kello 21.16 voit ladata Firefox-selaimen myös Download.fi:stä.

Mikäli haluat osallistua maailmanennätyksyritykseen voit ladata selaimen täältä. Sivustolta löytyy myös päivittyvä kartta, jossa näkyy eri maiden latausmäärät. Download.fi -sivustoltamme Firefoxia on ladattu yhteensä 165 431 kertaa.

Edellinen Seuraava  

67 kommenttia

118.6.2008 15:00

dodi, siitä se lähtee.

218.6.2008 15:15

Odottelen kyllä, että pääsen töistä kotiin lataamaan ja testaamaan uutta Fireä.

318.6.2008 15:18

Hyvältä vaikuttaa, mutta eipä näy muistin kulutus vähentyneet vaikka niin lupasivat, no mut hyvä tämä on..
Nii ja täytyy myöntää että olen jo 3 kertaa ladannut tämän :D anopille, itelle ja kaverille.....

418.6.2008 15:31

Perus laatua, ulkomuotoa ei ole liikaa muutettu FF2:sta ja muutenkin selain tuntuu jo heti kättelyssä varsin kätevältä. Suurin muutos mitä olen itse huomannut tähän mennessä on se, että selain on ainakin 3 kertaa nopeampi tietyissä tilanteissa kuin FF2. \o/
Ja onhan sitä jo itsekin 3 kertaa tullut osallistuttua ennätysyritykseen. :)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.6.2008 @ 15:32

518.6.2008 15:36

Kyl se koht menee yli 10 milli

618.6.2008 15:46

Ahvenanmaakin oikeen omana valtiona mukana leikissä. :)

718.6.2008 15:53

+1 lautaus täältä, toivottavasti on edellisen veroinen...

818.6.2008 16:01

Miksihän afterdawn ei uutisoinut tästä firefoxin ilmestymishetkellä :O Pelästyin jo että en pääse ennätysyritykseen mukaan

918.6.2008 16:30

Itekkin tullu ladattua jo läppärille ja tälle pöytäkoneelle

1018.6.2008 16:32

Itsekin latasin USB-tikulle tuon Windows-version asennustiedoston. Mitenköhän mahtaa olla, lasketaanko esim. se, että esimerkiksi Ubuntu Linux päivittää betan täysversioon, latausmäärään?

1118.6.2008 16:53

On kyllä nopein selain mitä olen koskaan käyttänyt.

1218.6.2008 17:03

netscapella mennään.. on muutes download.com vähän tukossa ton takia.. tuli huimaa 14kb/s!

1318.6.2008 17:05

Hyvin Pelittää rc3 kolmonen onnistui kaatamaan ainakin vistassa selaimen harva se kerta mutta ovat ilmeisesti korjanneet tämänkin. kiitosta mozilla :)

1418.6.2008 17:06

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti shnigi:
Miksihän afterdawn ei uutisoinut tästä firefoxin ilmestymishetkellä :O Pelästyin jo että en pääse ennätysyritykseen mukaan
Ilmeisesti siksi koska uutista oli jo puitu enempi kuin tarpeeksi? :)

1518.6.2008 17:17

all hail firefox!

1618.6.2008 17:30

Adblock ei ole yhteensopiva tämän version kanssa... toivottavaisti päivitys tulee pian.

1718.6.2008 17:46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:
Adblock ei ole yhteensopiva tämän version kanssa... toivottavaisti päivitys tulee pian.
Versio 0.7.5.4 tarjotaan päivityksessä..

1818.6.2008 18:44

ite osallistuin jo aamusta :D kattelin että central africa:ssa vaan 3 latausta :o noo, siellä ei taia paljoo olla koneitakaan...

1918.6.2008 18:45
Juhani08
Inactive

mielummi käytän vanhaa versiota...

2018.6.2008 19:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhani08:
mielummi käytän vanhaa versiota...
ja syyt oli? jos saa udella..

2118.6.2008 19:13

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:
Adblock ei ole yhteensopiva tämän version kanssa... toivottavaisti päivitys tulee pian.
Versio 0.7.5.4 tarjotaan kilkkeitä päivittäessä.
(sorry meni lainaa ja muokkaus namikat taas tonne haku linjalle..
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.6.2008 @ 19:14

2218.6.2008 19:18
mikko.b
Inactive

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhani08:
mielummi käytän vanhaa versiota...
ja syyt oli? jos saa udella..
taidan mäki vaihtaa takas vanhaan ku tää uus tahmaa melkeen kaikilla sivuilla ja ku rullaa alas sivuja niin menee todella hitaasti nykien.

2318.6.2008 19:23

Oon jo ladannu neljään koneeseen tän mahtavan selaimen. Kaikki mun käyttämät lisäosat on toiminu tän kanssa. Erinomainen selain.... Kiitoksia paljon MOZILLA!

p.s. Wohoo!!! Ja nyt on ladattu yli 7milj. kertaa!

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.6.2008 @ 19:25

2418.6.2008 19:31

Hmm vahan tuo kusee silla virallisesti eli mozillan sivuilta on ladattu 8milj. kertaa mutta download.comista 14 milj. kertaa. Silla jos download.comin latauksia ei lasketa mukaan niin ennatys jaa aika pieneksi siita mita se voisi olla.

2518.6.2008 19:57

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JasonSco:

Hehheh, joo kova kaksinkamppailu Avant Browserin kanssa.
http://www.download.com/sort/3150-2356_4-0-1-4.html?tag=dir

2618.6.2008 20:27

Kolmelle koneelle jo asentanut... Vielä pari pitäisi laittaa.

2718.6.2008 20:28

^Joku Avant Browser suositumpi kuin Firefox? Ikina edes kuullut siita...

2818.6.2008 20:36

Hyvin pelittää!
Adblockista uusi versio 0.7.5.5.
Kohta 8 milliä rikki.

2918.6.2008 20:51

Adblock ei ole yhteensopiva kolmosen kanssa, mutta adblock plussa on. Neljä extensionia lopetti toimintansa kun asensin tämän. Ei mitään tärkeitä, kun vaihtoi tuon adblockin adblock plussaan. Jostain betaversiosta lähtien hyvin toiminu, kolmelle koneelle lataus minulta ja suosittelen lämpimästi kaikille.

3018.6.2008 20:55

Olisivat pistäneet FF2:sen päivittymään automaattisesti FF3:een niin mikähän tuo lukema silloin olisi?

3118.6.2008 21:25

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhani08:
mielummi käytän vanhaa versiota...
ja syyt oli? jos saa udella..
taidan mäki vaihtaa takas vanhaan ku tää uus tahmaa melkeen kaikilla sivuilla ja ku rullaa alas sivuja niin menee todella hitaasti nykien.

Mulla taas rullaa hienost,vanha tökkii enemmän.Käyttis on Vista Premium.Ihan hyvä,mutta mutta ei tämä IE 7,kaan verrattuna nopeudessa mitään veret seisauttavaa eroa ole.Tässä koneessa on uusi kettu ja IE7.
Mutta parempi kuitenkin,koska kettua käytän.Nämä lisäosat ja teemat kyllä nostavat tämän pinnalle.Arvosana on selainten aatelia.

3218.6.2008 21:28

^Itsekkin oletin samaa mutta silloin se ei varmaankaan olisi ollut "eniten latauksia in 24h" ennatys. Silla veikkaampa etta paivityksilla on jo tehty suurempi ennatys (Esim. @ FF2, 2.0.0.13 --> 2.0.0.14)

3318.6.2008 21:30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhani08:
mielummi käytän vanhaa versiota...

Kerro ihmeessä,mikä tässä uudessa ottaa kaaliin.Minulla ei ole halua palata vanhaan.Kyllä tämä on ihan ok.Kaikkien olisi kiva tietää mikä takkuaa.

3418.6.2008 21:33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JasonSco:
^Joku Avant Browser suositumpi kuin Firefox? Ikina edes kuullut siita...

Kuka tarkentaa mikä on Avant Browser.Ei ole mitään vainua minulla.

3518.6.2008 21:39

http://www.avantbrowser.com/ tosin linkin loit jo itse :) mut en mitenkää provoa haluu laittaa mut ethän vaan sorru?

3618.6.2008 21:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:
On kyllä nopein selain mitä olen koskaan käyttänyt.

Selain on kyllä nopea kuin pässin aivastus.Mitkä olisivat parhaat lisäosat.Tekisi mieli vähän tuunata,enkä taas enää muista vanhasta mitään vaikka aamulla sitä vielä käytin.Kyllä tuntuu että tämä ei ole mikään Maanantai versio.Suosittelen käytettäväksi.Lataus oli uskomattoman nopea,ehdin kessun sytyttämään ja valmis.IE 7 lataaminen ja asennus n.1 aski norttia eikä silti valmis käyttöön.

3718.6.2008 21:59

Itse olen vasta imuroinut tuon muutamalle koneelle, saatan odottaa pari päivää, että suurin osa lisäosista ehtii päivittyä. Vähän pelkään, että joidenkin käyttämieni lisäosien tuki on jo ajat sitten lopetettu, ja joudun heittämään hyvästit muutamalle hienolle laajennukselle. (Favloc, milewideback ja muutama muu)

Kai TabMixPlus on jo päivitetty? Ennen kuin se on saatavilla, en edes harkitse tuohon siirtymistä.

Harmi sinäänsä, että joutuu odottelemaan, koska haluaisin jo kaikki uudistukset käyttöni. Mm. uusittu addressbar on aivan loistava.

3818.6.2008 22:35

Eilen latasin mozilla europen sivuilta, suomenkielisenä kuitenkin. Ihan mukavalla tämä vaikuttaa ja toimii ehkä marginaalisesti nopeammin kuin FF2.

3918.6.2008 22:41

Tyytäväisempi en selaimeen voisi ollakkaan, ihanan nopea ja jos muokattavuus on näin hyvä niin enköhän jatka käyttämistä. Kiitos Mozilalle.

4018.6.2008 23:01

ei oo kim jong il viel päivittäny, south koreassa lukee puhas nolla edelleen.

4118.6.2008 23:07
Kellopeli
Inactive

Suomessa jo 60k latausta ja Venäjänpoika kerenny lataan vasta 112k kertaa :E Kai ne vetelee tolla vitun avantbrowserilla siellä :D

8,8 miljoona latausta---

Edit. No huhhuh... latasin sivun ja katoin et 8,800 miljoonaa latausta. Refresh -> 8,815 miljoonaa latausta :D 15k latausta / 5s.

Chad:ssa 3 latausta. Kaikki ladannu joilla on tietokone.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.6.2008 @ 23:13

4218.6.2008 23:46

Ja jälleen kerran häivitään länsinaapurille, siis eihän se mikään yllätys ole, mutta hatuttaahan se ihan periaatteen vuoksi ;)

4318.6.2008 23:47

Eipä näy minun latausta, kun latasin eilen illalla Susen paketinhallinnasta.

4419.6.2008 0:18

Avant browser on muistaakseni internet explorerin koodista tehty selain, joka on kevyempi, nopeampi eli parempi. Varteenotettava vaihtoehto mozillalle, mutta ite käytän mielummin mozillaa koska avantissa on mielestäni liian paljon "turhaa" krääsää.

4519.6.2008 0:27

Muistinkäyttö näyttää pienentyneen, mutta yhä selvästi operaa hitaampi, eikä edelleenkään integroitua mail-clienttiä..
mouse gesturet varmaan saa asentamalla jotain ylimääräisiä third-party kikkareita, jotka toimivat miten toimivat jos toimivat.
Searchiin tarvitsee yhä kahta nappia(suomi näppiksellä),
ja zoomia en ainakaan pikaisesti katsottuna edelleenkään löytänyt.
Muutenkin tuntuisi häviävän operalle kaikilla saroilla. Makuasioita tietysti. Pitää nyt kuitenkin antaa mahdollisuus ja vähän testailla, mutta pahoin pelkään että jää käyttämättä.

ps. ennenkuin joku alkaa avautumaan mainittujen ominaisuuksien tarpeellisudesta, ne ovat ominaisuuksia joita MINÄ käytän ja tarvitsen, joten turha vaivautua.

4619.6.2008 1:15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bfr:

Zoomi löytyy ainakin minulla. Ctrl ja + tai -. Kätevä olkkarin koneella kun siellä on iso telkkari/näyttö jota katsellaan yleensä aika kaukaa.

4719.6.2008 1:17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti shnigi:
Avant browser on muistaakseni internet explorerin koodista tehty selain, joka on kevyempi, nopeampi eli parempi. Varteenotettava vaihtoehto mozillalle, mutta ite käytän mielummin mozillaa koska avantissa on mielestäni liian paljon "turhaa" krääsää.
Juu ja vuotaa kun seula + puolet Ie:hen lisättynä..

4819.6.2008 1:44

Latasin ff3 joskus 20:02 suomen aikaa. Koska he alkoivat laskea vasta jossain 22 aikaan latauksia niin minun lataus jäi rekisteröitymättä ennätykseen alunperin mutta latasin sen sitten viel toiseen kertaan ihan huvin vuoksi.

4919.6.2008 3:08

itselläni on käytössä Avant browser, joka on mielestäni loistava selain, mut uusimmat versiot ovat alkaneet mennä huononpaan suuntaan. Käytössä on versio 11,5 build 18 kun menin päivittämään 10, jota ei enään löydy mistään.
plussat:
- mahdollisuus tallentaa viimeksi avatut sivut jatkaa siihen mihin viime kerralla jäi
- autofill loistava salasanojen tallennus, mahdollisuus tallentaa samalle palvelimelle useampiakin kuin yhden
-linkin lyhytnimi mahdollisuus päästä jollekin sivulle kirjoittamalla pari kirjainta esim. gg googlen etusivulle
- laaja asetusvalikko
- voi laittaa taustalle, tästä on hyötyä jos painelee liian nopeesti tuota ruksia
- toimiva filteröinti mukana, jonka saa halutessaan pois
- tyokalupalkkien vapaa liikutettavuus (vai miten firefoxissa saa välilehtipalkin alas tai näkymään sivun keskellä?)

miinusta:
- vain windowsille
- uudemista versioista puuttuu täydellinen suomi tuki
- uudet versiot tuovat lisää ylimääräisiä härpikkeitä joille ei keksi paljoa käyttöä ja poistaa vanhoja pieniä asioita esim. 10 siirtyminen 11 poisti ylhäällä näkyvän sinisen palkin, jossa on nuo _, neliö, x ja lukee esim. AfterDawn.com: Uutiset: Firefox 3 -ennätysyritys poikinut...

mut siinä muutamia joita tuli mieleen kyseisestä selaimesta

mut pistetääs tästä firefoxistakin jotain.
tätä kirjottelen tosiaan ubuntulla johon päivitetty lopulliseen versioon. itseäni on haitannut tässä jonku verran tuo hiiren oikean puoleisen namiskan toiminta. Kun klikkaa jotain linkkiä nii tuntuu arpovan 3 toiminnan välillä: estä kyseinen linkki (addblock), avaa uuteen selaimeen ja näytä valikko (se missä voi valita avattan uuteen välilehteen, pistää kirjanmerkiksi yms). Johonki on kadonnut kakoseen verrattuna osoitepalkkiin kirjoittaessa no esim. afterwawn niin yrittää aina .com eikä hae googlen kautta ja mene ensimmäiseen löytämään sivustoon. Mut muuten ihan toimiva selain, ehdin tykästyä tuohon aikaisempien sivujen hakuun eli kun kirjoittaa jotain osoitepalkkiin, niin hakee muustakin kuin urlista.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.6.2008 @ 03:29

5019.6.2008 7:53

Mites toi MozBackup ei tuo kirjanmerkkejä eikä tallennettuja salasanoja jotka on otettu firefoxin 2 versiosta, tähän uuteen 3 versioon. Vai onko siinä joku jippo.

5119.6.2008 9:14

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bfr:
Muistinkäyttö näyttää pienentyneen, mutta yhä selvästi operaa hitaampi, eikä edelleenkään integroitua mail-clienttiä..
mouse gesturet varmaan saa asentamalla jotain ylimääräisiä third-party kikkareita, jotka toimivat miten toimivat jos toimivat.
Searchiin tarvitsee yhä kahta nappia(suomi näppiksellä),
ja zoomia en ainakaan pikaisesti katsottuna edelleenkään löytänyt.
Muutenkin tuntuisi häviävän operalle kaikilla saroilla. Makuasioita tietysti. Pitää nyt kuitenkin antaa mahdollisuus ja vähän testailla, mutta pahoin pelkään että jää käyttämättä.

ps. ennenkuin joku alkaa avautumaan mainittujen ominaisuuksien tarpeellisudesta, ne ovat ominaisuuksia joita MINÄ käytän ja tarvitsen, joten turha vaivautua.

Zoomi löytyy ainakin minulla. Ctrl ja + tai -. Kätevä olkkarin koneella kun siellä on iso telkkari/näyttö jota katsellaan yleensä aika kaukaa.
Näyttää vain kasvattavan fontin kokoa, eli kuvat eivät suurene/pienene
ja layout räjähtää, mutta onhan tuokin tietysti parempi kuin ei mitään. Miksi tuokin on pitänyt tunkea kahden napin taakse? Miksei pelkkä + riitä?

5219.6.2008 9:27

Firefox 3 on ladattu kolmelle koneelle.

5319.6.2008 10:10

Lainaus:
Miksei pelkkä + riitä?

Mielestäni on helpompaa kirjoittaa 1+1=2 kuin alkaa kikkailemaan kuinka saada plusmerkki ulos.

5419.6.2008 10:39

Lainaus:
Näyttää vain kasvattavan fontin kokoa, eli kuvat eivät suurene/pienene
ja layout räjähtää, mutta onhan tuokin tietysti parempi kuin ei mitään. Miksi tuokin on pitänyt tunkea kahden napin taakse? Miksei pelkkä + riitä?
Tähän on add-on nimeltä Imagezoom. En nyt juuri jaksa kaivella linkkiä, sorry.

5519.6.2008 11:18

Niille ketkä tahtovat kokeilla onneaan addonien kanssa
http://daniel1992.wordpress.com/2008/02/...s-in-firefox-3/

Itse asensin tuon avulla torrentbar lisäosan ja toimii täydellisesti.

Edit: Itse tosin laitoin 3.0a8 sijasta 3.*

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.6.2008 @ 11:20

5619.6.2008 12:29
sekunda
Inactive

Opera sen olla pitää!

5719.6.2008 14:27

Itellä ainakin toiminut ihan samallalailla kuin vanhaki, ei mitään ongelmaa tai valittamisen aihetta. Tosin ainakin itelle tuntuis olevan lähinnä kosmeettinen tuo päivitys mutta kyllä ainakin käynnistyy nopeammin. Olipa tuossa pari muutaki hyödyllistä pikku juttua mutta ei just muistu mieleen mitä ne oli.

5819.6.2008 17:11

Erinomaisen selaimen ovat jälleen kerran väsänneet.

5919.6.2008 17:30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sekunda:
Opera sen olla pitää!

Äläpäs poeka failaa

6019.6.2008 19:02

Lainaus:

Näyttää vain kasvattavan fontin kokoa, eli kuvat eivät suurene/pienene
ja layout räjähtää, mutta onhan tuokin tietysti parempi kuin ei mitään.

Höpöhöpö. Kyllä kuvatkin suurenevat. Sulla taitaa olla toi pelkkä tekstin suurennos päällä(jonka saa menuista pois päältä). Mulla kyllä defaulttina myös kuvat suurenevat.

Itse olen käyttänyt FFox3 beta 3:sta lähtien eikä ongelmia ole ollut sen kummemmin. Valveutuneet extensionin tekijät ovat noita betoillekin tehneet ja kaikki käyttämäni extensionit toimi heti koska ero rc:n ja releasen kanssa oli erittäin pieni ja lisäosiin ei tarvinnut tehdä muutoksia.

Web Developer, Firebug, ABP ja Download statusbar. Muut lisäosat on ihan turhaa kikkailua ;)

6119.6.2008 19:35

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sekunda:
Opera sen olla pitää!

Nyt kun selaimista taistellaan,niin latasin Operan v 9.50 ?
Et puhu pötyä.Nyt on IE 7,uusin kettu ja Opera 9.50.En ala asettelemaan mitään järjestystä,mutta mielestäni on nopein.Voin olla väärässä,mutta en paljoa.En ole ikinä kokeillut operaa.Ei ole myöskään kokemusta mitä pienoisohjelmat ovat.Mikähän mahtaa olla vuoto tilanne ?

6219.6.2008 22:32

Ykkösbetasta lähtien olen käyttänyt tuota kolmos-betaa, ja muuten on toiminut hyvin, tätä uusinta ja viimeisintä betaa lukuunottamatta. Mm. GIF-kuvien kanssa tuppaa temppuilemaan ja selain päivittelee sivuja itsekseen. No, lataillaas tuo virallinen ja katsotaan, mitä ovat Mozillan pojat tällä kertaa laittaneet pakettiin...

6320.6.2008 11:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bleeding:
Ykkösbetasta lähtien olen käyttänyt tuota kolmos-betaa, ja muuten on toiminut hyvin, tätä uusinta ja viimeisintä betaa lukuunottamatta. Mm. GIF-kuvien kanssa tuppaa temppuilemaan ja selain päivittelee sivuja itsekseen. No, lataillaas tuo virallinen ja katsotaan, mitä ovat Mozillan pojat tällä kertaa laittaneet pakettiin...

Ykkösbetasta asti itsekkin olen käyttänyt, ja vasta RC 3 toi tyydytyksen. Aiemmat versiot olivat aivan liian bugisia.

Samalla tuo lopullinen versio ei oikeestaan mulle tuonut mitään merkittävää uutta, kun RC 3:sta löytyi jo miltei kaikki samat jutut. Käynnistysvaikeudet tosin hävisivät vasta lopullisessa versiossa. :)

6420.6.2008 11:56

Edelleen temppuilee tämä virallinen versiokin noiden kuvien kanssa. Erityisesti tilanteessa, jossa avaa kuvan toiselle välilehdelle, tulee vaikeuksia. Jos selaa samaanaikaan toisella välilehdellä jotain sivua, ja kesken kuvan latauksen vaihtaa kuvan sisältävälle tabille, alkaa kuvan lataus alusta. Selain siis ikäänkuin "päivittää" sen sivun jostain syystä.

Monesti myös pelkkää kuvaa avatessa selain herjaa, että kuva sisältää virheitä. Tähän tepsii yleensä uuden välilehden avaaminen. Tällä välilehdellä vaan pitää odotella niin pitkään, kunnes kuva on toisella tabilla latautunut kokonaan. Pientä bugia siis vielä... =/

6520.6.2008 12:20

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sekunda:
Opera sen olla pitää!

Operassa on puutteita,mistä se saadaan tukemaan iframe kehyksiä.Ellei tukea löydy operaan niin pitää olla toinen selain että saa sellaiset sivut toimimaan.Yksi on tullut vasta vastaan.Soneran puhepaketin rakentaminen.2 tuntia vasta olen käyttänyt operaa.Taisi firefox nousta kärkeen.

6622.6.2008 23:53

mulla firefox 3 selain toimii moiteitta. avautuu nopeasti ja myös sivut aukee edellistä versiota nopeemin ja on kevyempi.

5 tähden selain jälleen kerran.

6726.6.2008 11:47

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sekunda:
Opera sen olla pitää!

Operassa on puutteita,mistä se saadaan tukemaan iframe kehyksiä.Ellei tukea löydy operaan niin pitää olla toinen selain että saa sellaiset sivut toimimaan.Yksi on tullut vasta vastaan.Soneran puhepaketin rakentaminen.2 tuntia vasta olen käyttänyt operaa.Taisi firefox nousta kärkeen.
Tai sitten voi käyttää alle 10 vuotta vanhaa operaa.
Itselläni on ainakin aina toiminut iframet moitteettomasti.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto