AfterDawn logo

OiNK-tutkinnassa pidätetty ensimmäinen tiedostonjakaja

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Viime vuoden lokakuussa ratsian yhteydessä suljettu OiNK-sivusto oli ennen sulkemistaan jopa 200 000 torrent-lataajan käytössä. Yli puoli vuotta kestäneen odotuksen jälkeen Ison-Britannian poliisi on aloittanut tapauksen tarkemman tutkinnan pidättämällä henkilön, joka oli jakanut yksittäistä albumia OiNK-sivuston avulla.

TorrentFreakin saamien tietojen mukaan Clevelandin poliisi pidätti viime viikolla Cheshiren alueella eläneen henkilön OiNK-tutkintaan liittyviä kuulusteluita varten. Epäilty vapautettiin heti kuulustelujen jälkeen, mutta todennäköisesti pidätyksiä ja kuulusteluita tulee vielä lisää. Tarkkaa syytä sille, miksi juuri kyseinen mies vietiin kuulusteluihin ei ole, mutta huhujen mukaan hän olisi jakanut vuoden 2007 alussa yksittäistä musiikkialbumia OiNK-sivuston kautta. Jos huhu pitää paikkaansa, voi käytännössä kuka tahansa OiNK:ia käyttänyt joutua poliisin kuulusteluihin.


Varsinaisten rangaistusten saaminen OiNK:in käyttämisestä vaikuttaa kuitenkin tavallisten käyttäjien kohdalla epätodennäköiseltä, sillä Isossa-Britanniassa voimassa oleva tekijänoikeuslaki edellyttää taloudellisen hyödyn tavoittelua, jotta musiikin luvattomasta levityksestä voi saada vankeusrangaistuksia. OiNK:in suurien käyttäjämäärien valossa on kuitenkin todennäköistä, että osa palvelun käyttäjistä latasi albumeita fyysistä kopiointia ja luvatonta myyntiä varten, jolloin OiNK-tutkinta saattaa johtaa joidenkin henkilöiden kohdalla vankeusrangaistuksiin.

2 KOMMENTTIA

coolkille1/2

Hyvä sivusto meni nurin.

Dylo2/2

Tuota tekijänoikeuslakia jopa kannatan.. jos tosiaan joku myy tuotteita joita itse on hakenut ilmaiseksi.. on se rangaistava teko, moinen huijaus ja taloudellisen hyödyn maksimoiminen on saatava loppumaan ellei sitten hanki itselleen jälleenmyyntilupia ja tee hommaa laillista tietä pitkin.

kotikäyttöön wareta juuri niin paljon kuin haluat, kunhan muistat pitää ladatut tiedostot itselläsi.. parempi on jos joskus ostatkin musaa ;)

tuo ns. normaali tekijänoikeuslaki suomeenkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT