Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Wiin ylivoima murskaavaa Yhdysvalloissa GTA IV:stä huolimatta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.5.2008 13:23 Kommentteja (7)

Wiin ylivoima murskaavaa Yhdysvalloissa GTA IV:stä huolimatta Markkinatutkimusyhtiö NPD Group listasi eilen pelikonsolien ja konsolipelien huhtikuun myyntilukuja Yhdysvalloissa, joiden valossa Nintendon Wii-pelikonsoli on murskaavan ylivoimainen muihin uuden sukupolven pelikonsoleihin verrattuna.

Huhtikuussa Wii-konsoleita myytiin noin 714 000 kappaletta ja laskua maaliskuuhun verrattuna tuli noin 7 000 konsolia. Microsoftin Xbox 360 -pelikonsoli sai tiukan taistelun jälkeen kakkossijan 188 000 myydyn konsolin voimin ja Sonyn PlayStation 3 jäi hopeasta noin 900 myytyä konsolia. Xbox 360:n ja PlayStation 3:n myynti laski kuitenkin huomattavasti, sillä maaliskuussa Xbox 360 -konsoleita myytiin noin 262 000 kappaletta ja PS3:a vastaavasti 257 000 kappaletta.

Tilanteesta erityisen ikävän sekä Sonylle että Microsoftille tekee se seikka, että huhtikuun lopulla julkaistu GTA IV -peli ei näytä vaikuttaneen konsoleiden myyntiin niin voimakkaasti kuin monet tahot odottivat. GTA IV:ta myytiin Yhdysvalloissa NPD:n mittausten mukaan muutamassa päivässä noin 2,85 miljoonaa kappaletta. Näistä 1,85 miljoonaa myytiin Xbox 360 -versioina ja miljoona peliä PS3-versioina. GTA IV:n hyvät myyntiluvut eivät olleet suuri yllätys, sillä pelin julkaissut Take-Two kertoi jo viime viikolla pelin myyneen miljoonia kopioita ensimmäisen myyntiviikon aikana.

NPD:n analyytikkona toimiva Anita Frazier uskoo kuitenkin, että GTA IV:n vaikutus näkyy konsoleiden myyntiluvuissa suurempana toukokuussa, koska peli tuli markkinoille vasta aivan huhtikuun lopulla.

Toinen hyvin kaupaksi mennyt peli oli Wiin Mario Kart, jota ostettiin huhtikuun aikana 1,12 miljoonaa kappaletta.

Käsikonsoleiden puolella myyntiykkönen oli tuttuun tyyliin Nintendon DS, jota myytiin noin 415 000 kappaletta. PSP:tä ostettiin puolestaan noin 193 000 kappaletta. Sonyn PS2-konsoli kelpasi myös kuluttajille ja sitä ostettiin huhtikuussa noin 124 000 kappaletta.

Yhdysvaltojen lievistä talousvaikeuksista huolimatta pelien ja pelikonsoleiden myynti on noussut selvästi viime vuodesta, jolloin rikottiin myös kaikki aiemmat ennätykset. Eniten nousua on tapahtunut pelien myynneissä, joiden nousu on 68 prosentin luokkaa.


Aiheet: Pelikonsolit
  Nokia tuo GPS-paikannuksen joka toiseen puhelimeen Maailman suurin teknologiasaitti myytiin  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

Apple-kultille seuraa Wii-kultista?

#116.5.2008 13:37

niinhän se taitaa mennä :D

#216.5.2008 14:01

Jep, Wii Fit on varmaan tuonut lisää "pelaajia" Wille

#316.5.2008 14:10

Ei kai Wiitä oikein millään voi voittaa.Parhaita sovelluksia ei vielä olla edes nähty.Sellaiset naisetkin jotka eivät pelaamisesta tiedä mitään,puhuvat tuosta Wiin Fit pelistä.

#416.5.2008 14:26

Wii, hinta, erilaisuus ja ehkä jopa suurempi kohde yleisö verratuna perinteisempiin X360 ja PS3 verrattuna. X360 ja PS3 eivät itsessään tuoneet oikeastaan mitään uutta, parempaa grafiikka ja ääntä ehkä hieman hiotumpaa ja massoille suunatumpaa tuotantoa. Wii taas oli luova ja uudistava joka vaikuttaa kannataneen.

Järkyttävä konekanta kyllä Nintedolla on jos se vie muita tuollaisin lukemin.

#516.5.2008 15:53

"pelien ja pelikonsoleiden myynti on noussut selvästi viime vuodesta"

hyi hyi piraatit, ku tappioo tulee.

"wii, hinta, erilaisuus ja ehkä jopa suurempi kohde yleisö verratuna perinteisempiin X360 ja PS3 verrattuna."

Totta, erilaisuus iso plussa ja tuo kohderyhmä todellakin suurempi. Huippupelit eivät samaa massaa kuin X-mikätahansa, PS3 tai PC... K18, suurin osa ammu ja tapa örkit...

#616.5.2008 19:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Proximo_X:
Jep, Wii Fit on varmaan tuonut lisää "pelaajia" Wille

Wii Fitiä ei ole vielä julkaistu Yhdysvalloissa vaan vasta 19. toukokuuta.

#717.5.2008 12:35

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto