Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Italiaan kaksi iPhone-operaattoria

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7.5.2008 11:47 Kommentteja (1)

Italiaan kaksi iPhone-operaattoria Applen iPhone-matkapuhelimet eivät ole käyneet kaupaksi Euroopassa Applen odottamalla tavalla, vaikka Yhdysvalloissa puhelimet ovatkin kelvanneet kuluttajille. Analyytikkojen mukaan syinä Euroopan heikkoihin myyntilukuihin ovat sekä iPhonejen korkea hintataso että puhelimen sitominen tiettyyn matkapuhelinoperaattoriin.

Nämä ongelmakohdat ovat saaneet huomiota myös Applen toimistoilla ja epäkohtien korjaamiseksi Apple aikoo kokeilla uutta strategiaa, jossa iPhoneja voivat kaupata samassa maassa useat eri operaattorit. Strategian testipaikaksi on valittu Italia, jossa iPhoneja kauppaavat tämän vuoden aikana ainakin Vodafone ja Telecom Italia. Listalla saattaa olla myös muitakin matkapuhelinoperaattoreita, sillä toistaiseksi tiedotukset myyntioikeuksista ovat tulleet suoraan matkapuhelinoperaattoreilta, eikä Apple ole toistaiseksi julkaissut virallista tiedotetta asiasta.

Italiassa on siis jatkossa ainakin kaksi iPhonea kauppaavaa matkapuhelinoperaattoria ja kuluttajien kannalta olisi toivottavaa, että operaattoreiden välinen hintakilpailu näkyisi myös iPhonejen ja kytkyliittymien hinnoissa. Italia ei ole kuitenkaan välttämättä paras mahdollinen paikka iPhonejen kytkymyynnille, koska suurin osa paikallisista asukkaista käyttää prepaid-liittymiä.

Huhujen mukaan monen operaattorin iPhone-myynti laajenisi seuraavaksi Latinalaiseen Amerikkaan, jossa yksi operaattori olisi ainakin Telefonica. Usean eri iPhone-operaattorin näkeminen myös Suomessa olisi hyvä asia ja tarkempia tietoja voitaneen odotella ensi kuussa, jolloin Apple julkaisee todennäköisesti uuden 3G-verkkoja tukevan iPhonen, jota suomalaiset operaattorit voisivat kaupata asiakkailleen.

  NBC:n TV-sarjoja Zunelle Panasonic demosi uutta BD-Live -soitinta  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

1 kommentti

Harvemmin tulee käytyä Italiassa...

#17.5.2008 13:57

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto