Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Ruotsin suurimman P2P-tapauksen käsittely on saatu päätökseen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6.5.2008 16:09 Kommentteja (15)

Ruotsin suurimman P2P-tapauksen käsittely on saatu päätökseen Kerroimme tammikuussa kuinka Ruotsin suurin P2P-tapaus päätyi uudelleen oikeuden käsiteltäväksi ja nyt juttu on saatu lopulta käsitellyksi.

Syytettynä ollut 31-vuotiasta linköpingiläinen mies ei kuitenkaan välttämättä ilahdu tuomiosta, sillä oikeus määräsi hänelle 40 päiväsakkoa, josta miehen tuloilla maksettavaa tulee noin 10 000 kruunua eli noin 1 070 euroa. Tämän lisäksi miehen pitää maksaa vastapuolen oikeudenkäyntikuluja 44670 kruunun eli noin 4 800 euron edestä. Taloudellisten menetysten lisäksi miehelle langetettiin ehdollinen vankeusrangaistus, jonka pituudesta ei ole kuitenkaan selvyyttä.

Tuomarin mukaan pelkät sakot eivät ole riittävä rangaistus tällaisessa tapauksessa, jonka vuoksi oikeus langetti miehelle ehdollisen vankeusrangaistuksen. Miestä syytettiin aluksi yli 23 000 musiikkikappaleen ja 30 elokuvan luvattomasta jakelusta DirectConnect-ohjelman avulla, mutta lopulta syytteisiin kirjattiin vain 4 500 musiikkikappaleen ja 30 elokuvan luvaton jakaminen.

Syytettyä oikeudessa puolustanut asianajaja Morgan Gerdin sanoi, että oikeuden langettama tuomio on liian kova. Gerdin mukaan syyttäjä ei ole esittänyt kunnollisia todisteita miehen syyllisyydestä, joten syytetty olisi pitänyt todeta syyttömäksi.

Erityisesti tekijänoikeusjärjestöt olivat mielissään tuomiosta ja tekijänoikeuksia puolustavan Antipiratbyrånin asianajaja Sara Lindbäckin mukaan on itsestään selvää, että oikeus ottaa tekijänoikeuksien rikkomiset tosissaan.

Piratbyrånin edustajana toimiva Magnus Eriksson sanoi kuitenkin, ettei tuomiolla ole juuri merkitystä nykyisiin BitTorrent-ohjelmien käyttäjiin, koska tekijänoikeusjärjestöt eivät näe suoraan kaikkia niitä tiedostoja mitä ohjelmien käyttäjät jakavat toisin kuin DirectConnect-ohjelmien kanssa. Täten tuhansia tiedostoja koskevat oikeusjutut ovat jatkossa harvinaisempia ja rangaistukset täten todennäköisesti pienempiä. Erikssonin mukaan BitTorrent-ohjelmien käyttöä voi jatkaa tämän vuoksi tulevaisuudessakin rauhallisin mielin.

Oikeusjutun tuomiolla saattaa olla suuri merkitys tiedostonvaihtajien tulevaisuuden kannalta, sillä ehdollisen vankeustuomion myötä poliisit saattavat saada tulevaisuudessa luvan tehdä ratsioita epäiltyjen tiedostonvaihtajien koteihin todistusaineiston keräämistä varten.

  Creative hävisi joukkokanteen Elokuvateattereissa kuvaaminen aiotaan saada kuriin New Yorkissa  

Jaa tämä

Kirjoita kommentti

15 kommenttia

Bittorrent FTW?

No joops kyllä taidan tässä pysyä vielä :P

#16.5.2008 16:21

Minulla on semmoinen käsitys, että tämä juttu jatkaa vielä matkaa Ruåttin ylempiin oikeusasteisiin..

#26.5.2008 16:46

Tämä 31v. ja hänen puolustajansa harkitsevat viedäänkö asia seuraavaan asteeseen, mutta jo nyt oli tämä päätös hiukan hankala
sikäli, että nyt voi poliisi tehdä helpommin koti etsinnän ja pelkästään epäilyn varassa ja tavallaan mihin vain, ei ollenkaan hyvä juttu. Nähtäväksi jää miten tämä vaikuttaa PirateBayn asiaan.

#36.5.2008 17:03

Nää on kyllä tavallaan ihan sairaita, kun miettii että mitä joku saa taposta, niin warettajille annetaan kovempia tuomioita... ai miten niin joku mättää?

#46.5.2008 20:48

Anacron: Oisko laittaa jottain lähdettä milloin taposta on saanut sakkoa noin 1000 euroa ja päälle ehdollista?

Mielestäni korvaukset on kohtuulliset, meinaan jos kaveri ois ostanut noi 30 leffaa ja 4500 musiikkiikappaletta (23000 puhumattakaan) vaikka iTunesista niin ois maksanut enemmän kun kaikki kulut nyt kiinni jäätyään.

#56.5.2008 21:08

piratismi on RIKOS, paha saa aina palkan

#66.5.2008 21:30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ahx1:
Anacron: Oisko laittaa jottain lähdettä milloin taposta on saanut sakkoa noin 1000 euroa ja päälle ehdollista?

Mielestäni korvaukset on kohtuulliset, meinaan jos kaveri ois ostanut noi 30 leffaa ja 4500 musiikkiikappaletta (23000 puhumattakaan) vaikka iTunesista niin ois maksanut enemmän kun kaikki kulut nyt kiinni jäätyään.
Tässä voi kyllä kuitenkin pohtia sitä, että onko yksi lataus suoraan pois myynnistä ja pitäisikö niitä alunperinkään pohtia niin. Tässä ei sellaista tuomiota annettukaan mutta on kuitenkin naurettava ajatus, että bittien jakamisesta ilman kaupallista voittoa voisi saada ehdollista. Eihän tuolla kaverilla nyt kovin suurta kokoelmaa ollut jos kaikki ladattu oli shared-kansiossa. Taitaa suuri osa tämän päivän nettinuorisosta olla kovan luokan rikollisia kun oikein vankilaan pitäisi laittaa. Tässä tulee mieleen joitain vanhoja keskusteluja siitä, että onko Ruotsi muka täysin hampaaton tiedostojenjakoa vastaan. Muistaakseni sanoinkin, että kyllä niitä tuomioita tulee kaikkialla.

edit. unohdin tämän perinteisemmän, että tuskin tämä vaikuttaa mitenkään siihen, että tiedostojenjaon suosio vain kasvaa tuolla Ruotsissa ja muuallakin maailmalla. Uudet palvelut sitä enemmän laskevat Itunesin tapaan.

#76.5.2008 21:52

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zonezzz:
piratismi on RIKOS, paha saa aina palkan

Piratismi on rikos, tiedostojen jakaminen täysin harmitonta.
ITT - TO-mafian lobbarit.

#87.5.2008 8:28

...

#97.5.2008 14:26

WARETUSTA EI SUOSITELLA, TULEE KOVAT SAKOT ;O

MIELUMMIN OSTAA KAUPASTA LAILLISESTI .,

#107.5.2008 14:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti catering:
HAHAHA MUN KAVERI ON WARETTANU JO KOHTA 19 VUOTTA JA EI SILLE OO MITÄÄN TULLU ! LADANNU VARMAA 50.000 MUSIIKKI KPL JA TUHANSIA VIDEOITA JA KLIPPEJÄ JA MUSIIKKIVIDEOITA JA MITÄ TAHANSA LAIDASTA LAITAAN POLTTANU CD:LLE / DVD JA MYYNY KAVEREILLE JNE ...

ETTÄ SEMMOSTA, TÄLLÄSTÄ TÄNÄÄN, JUU NO AIKA KOVA TUOMIO TOLLE YHELLE 31 VUOTIAALLE :) EI VOI MTN :S ELÄMÄ ON , PASKA ZÄGÄ.!

Gaytering on kyllä kova jätkä... Vai että on kaveris warettanu 19 vuotta... Minkäslaiset nopeudet oli siinä Commodore64:n utorrentissa vuonna 1989? Melko kovat ilmeisesti.

#117.5.2008 17:05

Lainaus:

Tässä voi kyllä kuitenkin pohtia sitä, että onko yksi lataus suoraan pois myynnistä ja pitäisikö niitä alunperinkään pohtia niin. Tässä ei sellaista tuomiota annettukaan mutta on kuitenkin naurettava ajatus, että bittien jakamisesta ilman kaupallista voittoa voisi saada ehdollista. Eihän tuolla kaverilla nyt kovin suurta kokoelmaa ollut jos kaikki ladattu oli shared-kansiossa. Taitaa suuri osa tämän päivän nettinuorisosta olla kovan luokan rikollisia kun oikein vankilaan pitäisi laittaa. Tässä tulee mieleen joitain vanhoja keskusteluja siitä, että onko Ruotsi muka täysin hampaaton tiedostojenjakoa vastaan. Muistaakseni sanoinkin, että kyllä niitä tuomioita tulee kaikkialla.

edit. unohdin tämän perinteisemmän, että tuskin tämä vaikuttaa mitenkään siihen, että tiedostojenjaon suosio vain kasvaa tuolla Ruotsissa ja muuallakin maailmalla. Uudet palvelut sitä enemmän laskevat Itunesin tapaan.
Niin ja TPB menettely ei ollut laitonta Ruotsissa?

Olisiko fiksumpaa olla vain hiljaa, eikä piipittää?

#128.5.2008 10:01

Lainaus:
Gaytering on kyllä kova jätkä... Vai että on kaveris warettanu 19 vuotta... Minkäslaiset nopeudet oli siinä Commodore64:n utorrentissa vuonna 1989? Melko kovat ilmeisesti.
Ja mitenköhän warettaminen vaatisi mitään bittorrentiin liittyvää? Ainakin itse muistan vielä kun kotona ei ollut sitä InterWebzzzziä mutta modeemi oli ja iso lista purkkien puhelinnumeroita... siinä sitten vinguteltiin warea BBS:istä. Sopiiko olettaa että olit sitten vielä kapaloissa yli 90-luvun puolivälin jos et BBS systeemeihin ole törmännyt vai eikö se ole warettamista jos se ei ole interwebzzin kautta, ha? :D

#1310.5.2008 13:58

Unohtamatta kakspesäsillä kasettinauhureilla turbo-kasettien kopiointia...

#1414.5.2008 8:56

no kyllä kuule on p2p ohjelmia ollut jo iät ja ajat en tiedä mutta näin homma on. Aika moni on warettanu jo senverran helposti ... ja aina löytyy sivustoja mistä ladata laittomasti !

#1512.6.2008 21:38

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto