AfterDawn logo

Elokuvateattereissa kuvaaminen aiotaan saada kuriin New Yorkissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
11 kommenttia

Elokuvien luvaton kuvaaminen elokuvateattereissa on iso ongelma elokuvastudioille, sillä luvattomasti kuvatut versiot päätyvät yleensä piraattikopioina katukauppaan, jonka seurauksena elokuvastudiot menettävät huomattavia summia rahaa. Tämän vuoksi elokuvastudiot ja tekijänoikeusjärjestöt ovat tehneet kaikkensa, jotta elokuvien kuvaaminen elokuvateattereissa saataisiin kiellettyä.

Aikaisemmat toimet eivät nähtävästi ole kuitenkaan riittäviä ongelmien korjaamiseksi, jonka vuoksi New Yorkissa tuetaan uutta lakiehdotusta, jonka olisi tarkoitus tuoda kovemmat rangaistukset elokuvien salakuvaajille. New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä Andrew Cuomo tukee uutta Piracy Protection Act –nimellä kulkeva lakiehdotusta, jonka myötä jopa ensi kertaa elokuvia luvatta kuvaava henkilö voisi saada vuoden vankeustuomion teostaan.


Cuomon mukaan piratismi aiheuttaa noin 140 000 työpaikan menetykset vuosittain ja nykyään New Yorkissa voimassa oleva sakkorangaistus ei ole tarpeeksi voimakas keino piratismin hillitsemiseen. Cuomo sanoi luvattomien kuvaajien olevan nykypäivän järjestäytynyttä rikollisuutta, joiden toimien takia valtio menettää työpaikkojen lisäksi myös verorahoja. Elokuvateollisuuden etuja ajava Motion Picture Association of America (MPAA) on Cuomon kanssa samoilla linjoilla ja MPAA:n omien tutkimusten mukaan yhdysvaltalaiset elokuvastudiot menettivät vuonna 2005 noin 6,1 miljardia dollaria piratismin takia.

Lain uudistaminen on elokuvateollisuudelle erityisen tärkeää juuri New Yorkissa, koska arvioiden mukaan noin joka toisen piraattikopion lähteenä on New Yorkin elokuvakuvateattereissa kuvattu kopio.

11 KOMMENTTIA

teme5651/11

Lainaus:

Cuomon mukaan piratismi aiheuttaa noin 140 000 työpaikan menetykset vuosittain


Milläköhän arvontakoneella tämäkin luku on aikaiseksi saatu. Tässä (kuten monessa muussakin) tapauksessa varmaan oletetaan, että jos vaikkapa 100000 ihmistä (ihan hatusta vedetty) imaiseekin tuollaisen cam-version niin tämä sama ihmismäärä menisi automaattisesti elokuviin, jos tuota cammia ei olisikaan saatavilla.

Supo2/11

No jos 140000 lähtee vuosittain ,niin paljon niitä siellä oikein on :)

Aunustico3/11

Ihmeellisiä lukuja, kertakaikkiaan. Ei ihmiset, eivätkä järjestöt osaa enää tehdä kunnon tutkimuksia tai tilastoja.

Tuksu824/11

Eikös nykyisin oo trendi potkia työntekijöitä pihalle myös aloilta, joilla ei ole piratismia. Elokuva-alalla siitä vaan on helppo syyttää piratismia, kuten kaikesta muustakin. Ja jos joka vuosi menee 140 000 työpaikkaa, missä vaiheessa ne ihmiset sieltä loppuu? :) Piratismin vika on varmasti myös se, että näyttelijä tienaa yhden elokuvan teosta enemmän kuin perusjenkki koko elämänsä aikana ja palkkiot vaan kasvaa kasvamistaan. Ei siis ihme että alkaa jossain vaiheessa rahat loppua ja porukkaa täytyy laittaa pihalle. Mutta syntipukiksi kasvaneisiin menoihin ja huonoon tulokseen saadaan piraateista, joista tuskin edes 0,1% kävisi elokuvaa katsomassa teatterissa, jollei piraattikopiota olisi saatavilla.

coocie985/11

Ai screenereitä ne kovan luoka piraatit kauppaavat kun muut nauttivat niistä vuodetuista näytekappaleista ilmaiseksi. Taitaa lähteet olla niitä perinteisiä :)

Edit. en vain tänään onnistu mitenkään ensimmäisellä yrityksellä.

thejammy6/11

kuka oikeesti jaksaa kattoo jotain cam piraattia? aivan sukkia yleensä ovat, niin kuvanlaadun, vakauden ( kamera heiluu tai jotain..) kuin äänenkin suhteen....

ZuuZou7/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti thejammy:

kuka oikeesti jaksaa kattoo jotain cam piraattia? aivan sukkia yleensä ovat, niin kuvanlaadun, vakauden ( kamera heiluu tai jotain..) kuin äänenkin suhteen....

Tai sitten kesken elokuvan joku kävelee eteen vilkutteleen...

"Cuomon mukaan piratismi aiheuttaa noin 140 000 työpaikan menetykset vuosittain"
Ja parinkymmenen vuoden päästä ei oo enää ketään töissä :D.

En mä ainakaan oo moneen vuoteen elokuvis käyny ja se loppu jo ennen piratismiin kajoamista :S Itse odotan että ne tulee joko tv:stä tai dvd:nä. En jaksa mennä elokuviin katsomaan mitään, Eli tää on tyhmää ajatella että ilman piratismii porukka menis elokuviin tai ostais elokuvii enemmän... Kyllä ne osto luvut voi vähän nousta, mutta ei hirveästi.

thejammy8/11

niin ja kun vielä otetaan huomioon suomessa vallitseva elokuvien hinta ( vaikka uutisessa kyse onkin usa;sta) niin ei kyllä paljoo huvita leffaan lähtee. jotain läemmäs 10€ taitaa maksaa yksi lippu... sillä saa kasan dvd leffoja esim anttilasta...

wipe20009/11

Lainaus:

Cuomon mukaan piratismi aiheuttaa noin 140 000 työpaikan menetykset vuosittain


Ja eikös tämä ole oikeastaan pelkästään positiivista, että tuollaista ihmiskunnan kannalta turhaa työtä tekevät joutuvat siirtymään hyödyllisempien töiden pariin?

zipzap10/11

poistettu

h1r2ls11/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti thejammy:

niin ja kun vielä otetaan huomioon suomessa vallitseva elokuvien hinta ( vaikka uutisessa kyse onkin usa;sta) niin ei kyllä paljoo huvita leffaan lähtee. jotain läemmäs 10€ taitaa maksaa yksi lippu... sillä saa kasan dvd leffoja esim anttilasta...

Lipun hinta on siinä 8€ paikkeilla kun ostaa sarja lipun. Muutenkin leffalippune hinta on pysynyt kohtuu samana jo pitkään kun vertaa muiden asioiden hinnan kehitytstä. Kyllä imo meen mieluummin kattoo sillä 8€ leffa teatterissa kaverin kanssa kun vuokraa(nykyään 4€ vip kortilla filmarissa) dvd version. On se teatteri kokomus niin paljon hienompi vaikka kuinka uber kotiteatteri kotoa löytysikin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT