Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

YLE tarjoaa tuotantoaan myös muille kanaville

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 5.5.2008 10:10 Kommentteja (4)

YLE tarjoaa tuotantoaan myös muille kanaville Yleisradio suunnittelee tekevänsä jatkossa yhteistyötä myös kaupallisten yhtiöiden kanssa. Keskusteluja on käyty muun muassa MTV3:n, Elisan ja monien muiden yritysten kanssa.

Neuvotteluissa on ollut esillä teräväpiirtolähetykset, urheilulähetysten yhteisostot ja internet-palvelut. YLE kertoo olevansa valmis antamaan ohjelmiaan myös muiden kanavien esitettäväksi. Esimerkiksi mahdolliset uudet mobiilitelevisioyhtiöt voisivat esittää Yleisradion itse tuottamaa ohjelmistoa. Ehtona on kuitenkin, että ohjelmiin ei saa sisällyttää mainoksia.

"Olemme jatkossa korostetusti sisällön tekijä. Jakelun voivat hoitaa muutkin", Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoo Helsingin Sanomille.

"Jos suomalainen media ei tee yhteistyötä, tässä voi käydä suomalaisuudelle ja medialle huonosti", hän aprikoi.

Jungnerin mukaan yhteistyöllä halutaan tilanne, jossa kaikki voittavat. Kansalaiset saisivat lisää ohjelmia, kaupalliset kanavat lisää tarjontaa ja YLE:n ohjelmat lisää katsojia.

Suomalaiset ovat jo kertaalleen maksaneet YLE:n tuottamasta sisällöstä lupamaksujen muodossa, joten heillä ei ole kiinnostusta rahastaa sisällöstään uudelleen.

Yleisradio ei ole kuitenkaan luopumassa omista televisiokanavistaan. Yritys on 30 miljoonaa euroa vailla, mutta minkäänlaista mainosrahoitusta Jungnerin mukaan ei edes harkita.

Aiheet: DigiTV
  Jääkiekkoa teräväpiirtona Apple myy elokuvia tappiolla  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Lainaus:
Jungnerin mukaan yhteistyöllä halutaan tilanne, jossa kaikki voittavat. Kansalaiset saisivat lisää ohjelmia, kaupalliset kanavat lisää tarjontaa ja YLE:n ohjelmat lisää katsojia

Höpö Höpö... koko homman tarkoitus on levittää tv-lupamaksuilla tuotetut ohjelmat kaikille kanaville. Tuon toteuduttua ei voi enää sanoa: minun ei tarvitse maksaa tv-lupaa, koska en katso ylen kanavia. Tuolla myös estetään se ehdotus, että tv-lupa korvaittaisiin YLE:n omalla maksukortilla. Nyt lupa olisi pakko maksaa, katsoit mitä kanavaa tahansa >:(

#15.5.2008 11:10

Lainaus:
Tuolla myös estetään se ehdotus, että tv-lupa korvaittaisiin YLE:n omalla maksukortilla. Nyt lupa olisi pakko maksaa, katsoit mitä kanavaa tahansa >:(
Mene ja tiedä YLEn tarkoitusperiä, mutta tosiasiahan on se, että tv-lupahan täytyy maksaa jos taloudessa TV on vaikka et siitä mitään televisio ohjelmia katsoisikaan. Taisi olla myös tietokoneen omistajat velvollisia maksamaan tuon lupamaksun, koska se myös mahdollistaan lisälaitteiden avulla TVn katsomisen.
Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta tällainen käsitys minulla on=)

#25.5.2008 16:00

"Yleisradio ei ole kuitenkaan luopumassa omista televisiokanavistaan. Yritys on 30 miljoonaa euroa vailla, mutta minkäänlaista mainosrahoitusta Jungnerin mukaan ei edes harkita."

Ja jos olisi mainosrahoitteiseksi tulossa noiin silloin ei lupaa, koska juuri tuo ero on ylellä verattuna muihin..

Minusta yle koittaa nyt kaikenkeinon saada "ylivaltaa" suomalaisessa tv-kulttuurissa. Yle sucks. Minusta yle saisi katsoa peiliin kun ajatellaan ohjelma tarjontaa, uutiset, dokkarit, sää ja jotkut sayunnaisesti näyt, urheilu ei mielestäni ole tv-luvan arvoista.

#35.5.2008 17:17

Lainaus:
Mene ja tiedä YLEn tarkoitusperiä, mutta tosiasiahan on se, että tv-lupahan täytyy maksaa jos taloudessa TV on vaikka et siitä mitään televisio ohjelmia katsoisikaan. Taisi olla myös tietokoneen omistajat velvollisia maksamaan tuon lupamaksun, koska se myös mahdollistaan lisälaitteiden avulla TVn katsomisen.
Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta tällainen käsitys minulla on=)
Tv-lupaa ei tarvitse maksaa, jos omistaa vanhanmallisen tv:n, jossa ei ole digisovitinta, tai erillistä digiboxia. Tietokoneen omistaminen ei myöskään edellytä maksamaan tv-lupaa, jollei tietokoneessa ole kytkettynä tv-korttia.

#45.5.2008 19:25

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto