*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

GTA IV:n odotus palkittiin

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 29.4.2008 14:07 Kommentteja (53)

GTA IV:n odotus palkittiin Tänään julkaistu Grand Theft Auto IV (GTA: IV) on odotetusti ruuhkauttanut pelikaupat, kun pelisarjan innokkaimmat fanit ovat Suomessa ja ympäri maailmaa jonottaneet päästäkseen heti käsiksi uutuuteen. Odotus ei myöskään ole mennyt hukkaan, sillä ensimmäisten arvostelujen mukaan uusi GTA on erittäin onnistunut kokonaisuus.
Peliä sai virallisesti alkaa kaupata tiistaina. Muutamat peliliikkeet avasivat ovensa heti vuorokauden vaihduttua keskiyöllä, jotta innokkaat pelaajat pääsisivät heti käsiksi uutuustuotteeseen, ja fanit kerääntyivät jo varhain paikalle. Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan peliliikkeen edustalle alkoi kerääntyä jonoa jo aamupäivällä.

"Olen 21 tuntia ollut tässä, en ole nukkunut ollenkaan. Meininki on silti hyvä", totesi pelin julkaisua liikkeen edessä odottanut Toni Tujula maanantaina.

Ensimmäisten arvioiden mukaan peli on täyttämässä asetetut odotukset, sillä Take Twon valmistama peli on saanut arvosteluissa lähes täysiä pisteitä. Väkivaltaa, seksiä ja rikoksia tihkuvaa peliä on kehuttu niin grafiikan, juonen kuin yleisen vetovoiman osalta erittäin hyväksi. Joissain arvosteluissa peliä on jopa intouduttu vertaamaan elokuvaohjaaja Martin Scorcesen ja Francis Ford Coppolan tuotantoon. GTA IV:n povataan jopa muuttavan yleistä suhtautumista videopeleihin.

GTA-pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1997. Uusimman pelin päähenkilö on itäeurooppalainen maahanmuuttaja, joka elää kuvitteellisessa Liberty Cityssa. New Yorkia muistuttavan kaupungin alamaailmassa päähenkilö pyrkii rikolliselämän alkuun esimerkiksi suorittamalla palkkamurhia, ampumalla poliiseja, osallistumalla kilpa-ajoihin ja pakenemalla poliisia.

GTA IV:n uskotaan myyvän ennätyksellisen hyvin. Ensimmäisen viikon kaupan arvoksi on povattu 400 miljoonaa dollaria, mikä rikkoisi Microsoftin Halo 3:n viime vuotisen ennätyksen.

Edellinen Seuraava  

53 kommenttia

129.4.2008 14:22

Lainaus:
fanit ovat Suomessa ja ympäri maailmaa jonottaneet päästäkseen heti käsiksi uutuuteen.
Mikäs se erotti ihmisen eläimistä... ei ilmeisesti mikään.

229.4.2008 14:34

Kävin hakeen pelini kanssa tuossa puolilta öin. Menin jonoon 23:40, ovet aukes 00:00 liikkeestä olin ulkona 00:07 peli taskussa. Jonossa oli vähemmän ihimisiä kun onnelan ovella perjantai-iltana. Toni Tujula ampuu vähän kyllä yli tossa fanituksessa :D

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.4.2008 @ 14:42

329.4.2008 15:10

Jaa-a oishan se varmaan ihan kiva peli. Mutta mitäs suotta kun ei oo vielä noita hillittimiä konseleita. Tulis vaan kunnon pc:lle tuo peli ;)

429.4.2008 15:10

onneks ei asu missään hesassa niin peliä saa hyvin vielä parinkin päivän päästä, taitaa paikallisesssa gigantissa olla vieläkin halo2 jäljellä saapumis erästä.... ei kiirettä =)

529.4.2008 15:11

Joo kyllä tonilla meni jo vähän yli, mutta mikäs siinä jos tykkää... Ite odottelen mahdollista PC versiota, olis 500e kova hinta jopa GTA:sta(ps3 ja GTA4).

Mutta kyllähän GTA:SA kin tuli jo vajan vuoden jälkeen PC:lle, eli saas nähä kestääkö odotella vai onko itelläki kohta PS3.

629.4.2008 15:15

Eipä kyllä muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, miltään maailmaa järisyttävältä pelikokemukselta vaikuta. Samaa kauraa kun edelliset, eikä grafiikka ole sen ihmeellisempää kuin vanhoissakaan. Moninpelissä muutama hauska tila, mutta sekin lagaa ainakin näin aluksi luvattoman paljon.

729.4.2008 15:19

onko tuossa co-op modia?

829.4.2008 15:20

Lainaus:
Lainaus:
fanit ovat Suomessa ja ympäri maailmaa jonottaneet päästäkseen heti käsiksi uutuuteen.
Mikäs se erotti ihmisen eläimistä... ei ilmeisesti mikään.
Jonottavatko eläimetkin GTA:ta vai? Taitaa olla todellinen hittipeli kyseessä.

929.4.2008 15:24

Sen verran himottaa toi, että taidan töiden jälkeen käydä VPD:ssä nappaamassa ton xbox 360 elite + GTA IV setin. 399€ on kyl aika sievoinen summa yhestä pelistä, mutta enpä jaksa sitä pc:llekään odotella.

1029.4.2008 15:32

No toi menee jo kyllä yli jos yhden pelin takia ostaa ps3... se tekee sen 500 euroa... Jota ei kannata tuhlata yhden pelin takia. Eiköhän sen voi warettaakin tuolta jostain suomalaisilta sivuilta...

1129.4.2008 15:41

Koneelle odottelen, torrenzissa näytti olevan jo GTA IV, mutta kukas sen saa toimimaan on eri asia.

1229.4.2008 15:46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Exaiter:
No toi menee jo kyllä yli jos yhden pelin takia ostaa ps3... se tekee sen 500 euroa... Jota ei kannata tuhlata yhden pelin takia. Eiköhän sen voi warettaakin tuolta jostain suomalaisilta sivuilta...
Onhan se 500e pirusti rahaa, mutta jospa isi tulis tässä asiassa hiukan vastaan...
Warettaminen voi olla vähä vaikeeta koska peliä ei ole tullut PC:lle, ja emulaattoreita ei oikeen oo olemassa... eli suomeks GTA 4 voi pelata vaan XBOX360 ja PS3 kanssa, halvemmaks tulis tietty 360, mutta mutta.. BluRay...

Toistaiseksi jaksan itse odottoo PC versiota, johan se on ollu melkee 16 tuntii kaupoissa(siis suomessa)

1329.4.2008 15:51

Pitänee mennä kaverille rämpyttää tuota, se kun tilasi ennakkoon sen PS3:lle jo 7 kuukautta sitten, hommaa pc version sitten itelleen aikanaan :)

1429.4.2008 15:53

Siis minä olen mietiskelly tässä vuoden alusta jo ps3/xbox360 ostoa. Nyt sitten päätin boxin ostaa kun GTA:kin ilmesty ja tuo elite versio gta:n kanssa taisi olla vaan 20€ kalliimpi kuin ilman.

1529.4.2008 16:23

Olen 21 tuntia ollut tässä, en ole nukkunut ollenkaan. Meininki on silti hyvä"

Että mä repesin!

Ei tainnu jätkä olla ihan tosisaan? Sairasta sanon minä...:)

1629.4.2008 16:33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti P_p_ntori:
Sen verran himottaa toi, että taidan töiden jälkeen käydä VPD:ssä nappaamassa ton xbox 360 elite + GTA IV setin. 399€ on kyl aika sievoinen summa yhestä pelistä, mutta enpä jaksa sitä pc:llekään odotella.
Ohan Xboxille paljon muitakin pelejä. Halo, gears of war, mass effect, bioshock...tulossa oleva star wars pelikin vaikuttaa hyvältä.

1729.4.2008 16:44

Onhan tämä peli pakko-ostos. Eikä tällaista peliä voi tietokoneellekkaan pelaa kun pc:n näyttö on niin pieni.
Taidan itse perjantaina käydä katsomas jos xbox360 + gta IV sais alle 399e tai sit se menee ens viikoks.

1829.4.2008 17:02

hyvä on peli :)

1929.4.2008 17:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramu2000:
Onhan tämä peli pakko-ostos. Eikä tällaista peliä voi tietokoneellekkaan pelaa kun pc:n näyttö on niin pieni.
Taidan itse perjantaina käydä katsomas jos xbox360 + gta IV sais alle 399e tai sit se menee ens viikoks.
Pieni? Itellä on päivittäis käytössä 22" ja kyllä mulla menee johto telkkariin lähinnä leffoja varten, mutta kyllä mm GTA SA on tullu 40" telkkarillaki pelailtua...

2029.4.2008 17:54

Itsellä peli jäätyy n10 min peli session jälkeen xbox 360:llä pelailen on tuota kyllä ollut molemmilla konsoleilla että saa nähdä millon tulee patchiä
Jäätymistä

2129.4.2008 18:43

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti opelman:
Jaa-a oishan se varmaan ihan kiva peli. Mutta mitäs suotta kun ei oo vielä noita hillittimiä konseleita. Tulis vaan kunnon pc:lle tuo peli ;)
Saisi kyllä tulla pc:lle. Gta sarjassa on parasta ollut runsaat modit, joita ei taida konsoleille saada asennettua. Vice cityä ja SA:ta tulee aina välillä pelattua pelkästään modien takia. Ei sitä normi peliä kahta kertaa enempää jaksa läpi pelata.

2229.4.2008 18:57

Tuli tilattua Megaswapista GTA IV megabundle (sis. PS3, GTA IV, Fifa 08 Ratchet & Clankin ja Blu-ray Ratatoulle) 499Eur. Puoli vuotta jo pleikan meinannut ostaa mutta nyt tuntui vasta, että on tarpeeksi hyvä paketti..Tosin tulee vasta perjantaina postiin.

2329.4.2008 19:01

Nähtyäni jonkun pelisivuston tekemän video-arvostelun niin kyllä jo tuon takia voisi sen X360:sen ostaa..

Näyttää aivan mahtavalta!

2429.4.2008 19:16

Minä en ole tajunnut koko GTA sarjaa...vaikka pelailen aikapaljon jo työnipuolesta. Itse pidän auto-, strategia- ja sotapeleistä a`la Cod esim.

No tuo yltiöväkivalta ei oikein kolahda, tosin poikkeksena fear ja silent hill.

2529.4.2008 23:12

Hah, oli pakko liittyä tänne! Olen se Toni Tujula, jonotin 32 tuntia, koska tahdoin saada sen Collectors editionin ja xbox 360 arcade version kaupan päälle! Eli 5 ensimmäistä sai sen konsolin siis eurolla! :D

2629.4.2008 23:16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gobbyer:

No toi kieltämättä selittäis...
Jos näin ni kyllä media taas osaa kertoa tärkeet asiat ja jättää pikku yksityiskohdat pois, ei meinaa 10 uutisissakaa mainittu 1e konsolista...

2729.4.2008 23:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Minä en ole tajunnut koko GTA sarjaa...vaikka pelailen aikapaljon jo työnipuolesta. Itse pidän auto-, strategia- ja sotapeleistä a`la Cod esim.

No tuo yltiöväkivalta ei oikein kolahda, tosin poikkeksena fear ja silent hill.
Et ole varmaan käsittänyt täysin tota GTA sarjan sisintä ajatusta jos luulet sen olevan yltiöväkivalta...

2829.4.2008 23:28

Ja ei mua se euron konsoli sinäänsä kiinostanut. Odotin tuola olevan enemmän porukkaa ajoissa, koska tahdoin vain sen keräily version. Boksi meni kaverille ilmatteeks :D

YleX haastatteli mua livenä med puhelin, Tiltti haastatteli ja MTV 3 pääsin 3 sec ajaksi! Nyt kaikki pitää hulluna :D

2930.4.2008 0:31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gobbyer:
Nyt kaikki pitää hulluna :D
Ei kun sitkeenä :)

3030.4.2008 0:33

hahaha :DDDD

3130.4.2008 2:45

Lainaus:
Et ole varmaan käsittänyt täysin tota GTA sarjan sisintä ajatusta jos luulet sen olevan yltiöväkivalta...
Sisintä ajatusta?

Kommentti oli vähän samaa sarjaa, kuin pistin pollen kuvan kun ei Saabin kuvaa löytynyt:
http://photos.henriluoma.net/displayimage.php?album=4&pos=229

3230.4.2008 8:01

Lainaus:
Lainaus:
Et ole varmaan käsittänyt täysin tota GTA sarjan sisintä ajatusta jos luulet sen olevan yltiöväkivalta...
Sisintä ajatusta?

Kommentti oli vähän samaa sarjaa, kuin pistin pollen kuvan kun ei Saabin kuvaa löytynyt:
http://photos.henriluoma.net/displayimag...pos=229

Niin minäkin ihmettelen ko sisältöä...siis varastelet autoja, vedät sivullisia turpaan, teilaat poliiseja ja aitten rihut viereisessä ravintolassa ja sen jälkeen meet rynkyllä toisen jengin tiloihin? Oi mikä sisältö.

Taidan vain olla jo liian vanha tuollaiseen, sota sentään on sotaa rehellisesti eikä vain kaupungissa yltiöpäisesti riehumista.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.4.2008 @ 08:03

3330.4.2008 8:01

Lainaus:
Lainaus:
Et ole varmaan käsittänyt täysin tota GTA sarjan sisintä ajatusta jos luulet sen olevan yltiöväkivalta...
Sisintä ajatusta?

Kommentti oli vähän samaa sarjaa, kuin pistin pollen kuvan kun ei Saabin kuvaa löytynyt:
http://photos.henriluoma.net/displayimag...pos=229

tuplat..
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.4.2008 @ 08:03

3430.4.2008 15:17

GTA 4 rokkaa.

3530.4.2008 15:21

ei niitä sivullisia ole pakko tappaa eikä tarvi riehua yltiöpäisesti joka tosin on GTA:n paras puoli

3630.4.2008 15:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti analien:
ei niitä sivullisia ole pakko tappaa eikä tarvi riehua yltiöpäisesti joka tosin on GTA:n paras puoli
Joo ei tarvitse, mutta ilman väkivaltaa ja rikoksia sitä ei pääse läpi.

3730.4.2008 15:28

totta. ilman väkivaltaa ja rikoksia GTA olis aika laimea ja sivullisia ei tartte tappaa jos tahtoo pelissä edetä.

381.5.2008 0:27

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti analien:
ei niitä sivullisia ole pakko tappaa eikä tarvi riehua yltiöpäisesti joka tosin on GTA:n paras puoli
Joo ei tarvitse, mutta ilman väkivaltaa ja rikoksia sitä ei pääse läpi.

Yltiöpäinen väkivalta ja sivullisten tappaminen vaikeuttaa pelin etenemistä. Näin ainakin GTA:n vanhemmissa versioissa.
SA:ssa taisi respectit nousta tappamalla, mutta vanhemmissa se tuotti vain turhia vaikeuksia.

391.5.2008 0:38

oooo, se jopa vaikeutuu. Poliisit tulee ja pamputtaa ja sekunnissa tallennuspisteestä jatkuu. Äly hoi, älä jätä.

Pointin nyt varmaan ymmärsit? Vai ymmärsit?

401.5.2008 13:09

GTA:n hienous piilee laajassa, täysin vapaassa pelialueessa ja eeppisessä juonessa. Väkivaltaa ja muuta normaalin moraalin vastaista toki on paljon mutta se on oikeastaan lisuke. Pelin K-18 ikäraja on ihan aiheellinen.

411.5.2008 13:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheArnold:

Niin, pointti olikin se, että jos joku katsoo pelin sellaiseksi, ettei pidä siitä juuri väkivaltaisuuden takia, niin turha siinä on vedota mihinkään hienoihin sanamuotoihin, kuten "sisintä".
Se on väkivaltainen, eikä se siitä muuksi muutu, vaikka olisi miten "eeppinen" tarina.

Tämmöiset perustelut ovat naivia ja lapsellisia.

Lopuksi sanon, että itse kyllä pelailen..tai pelailin. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikki ovat kiinnostuneita "eeppisyydestä" tuossa pelisarjassa. Minusta siinä ei ole mitään "eeppisyyttä". Silkkaa väkivaltaa ja piste.

421.5.2008 13:33

Ja kuka nyt onkaan lapsellinen... Mutta eipä mitään, jos kerran olet päättänyt olla pitämättä GTA-sarjasta niin se on oma asiasi ja kunnioitan mielipidettäsi.

431.5.2008 13:38

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheArnold:
Ja kuka nyt onkaan lapsellinen... Mutta eipä mitään, jos kerran olet päättänyt olla pitämättä GTA-sarjasta niin se on oma asiasi ja kunnioitan mielipidettäsi.
Varmaan kannattaa seuraavalla kerralla esim. tavuttaa mitä kirjoitin. Missään kohtaan en ole sanonut, etten pitäisi tuosta sarjasta. Sanoin vain, että se on väkivaltainen ja siinä ei ole mitään "eeppisyyttä", jollei nyt silkkaa rikollista toimintaa sellaisena pidä.

Eli painotan nyt, että pidän siitä omalla tavalla. En kuitenkaan lähtisi sanomaan sitä "eeppiseksi" tai puhumaan sen "sisimmästä". Silloin väittäisin itseäni väkivaltarikolliseksi, joka sekaantuu esim. huumebisneksiin. Jos sinulta nämä tosiasiat jotenkin on jäänyt huomiotta, niin silloin voidaan vain todeta, että se on sinä, jolta se "sisin" on jäänyt väliin.

441.5.2008 13:42

Minulla on pc:lle se alkuperäinen gta, siis se jossa kamera on ylhäällä jos joku nyt muistanee, tuli muistaakseni -97 ja jossakin vaiheessa myös sille harmaalle looralle jota kutsuttiin playstationiksi.

Ja se jo oli silloin sellaista "riehumista", tosin ei niin paha kuin nämä nykyiset versiot. Joten ei siltä sarjalta voi hirveästi odottaakkaan.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 1.5.2008 @ 13:44

454.5.2008 12:53

ensimmäinen gta joka juuri tuolloin 97 julkaistiin oli vaikein gta mitä olen pelannu en koskaan päässyt läpi ilman kenttä koodia. GTA 4 aikalailla helppo ja tuntuu lyhyemmältä kun esimerkiksi san andreas.

464.5.2008 23:15
Mace
Inactive

Täyttä skeidaa.

475.5.2008 16:10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mace:
Täyttä skeidaa.
No hienoo ku kerroit mut mikäköhän mahtaa tällä kertaa olla niin skeidaa? GTA IV? Edellinen kommentti? vai Toni joka jonotti GTA:ta? Vai mistä mahdat angstata...

Itse ihmettelen tuota äskestä kommensttia Gta Sa muka lyhyt :F ite juoni tehtävin menee jo ainakin viikko ja Gta:lle normaaliin tapaan peliä jaksaa pelata( jos idea pelistä, eli kaupunki missä voi tehdä mitä haluaa[mm angstata] vähääkään kiinnostaa) kauan.

Noh jokainen tallaa tavallaan ...

487.5.2008 23:30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheArnold:
GTA:n hienous piilee laajassa, täysin vapaassa pelialueessa ja eeppisessä juonessa. Väkivaltaa ja muuta normaalin moraalin vastaista toki on paljon mutta se on oikeastaan lisuke. Pelin K-18 ikäraja on ihan aiheellinen.
Loistavaa väkivaltaviihdettä loistavalla käsikirjoituksella. Jotain runollista tuossa tarinassa ja Nikossa on. Mitähän seuraavaksi peleiltä odotetaan ja missä voidaan vielä parantaa? Isompia pelialueita, enemmän tekemisen vapautta?

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

498.5.2008 16:21

Taitaa mennä offtopikiksi, mutta toivottavasti sama vapaus saadaan vielä netti peleihin eli bf3 odotellessa...

Kaipa grafiikat ainakin vielä paranee ja toimintaa saadaan aidommaksi..

Edit: Unohtui tuo oma viesti kokonaan :F
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.5.2008 @ 16:24

Antec sonata 3\ Samsung 226BW 22" \ Creative Sound Blaster Extreme Gamer + Logitech X-530 5.1-kajarit

508.5.2008 17:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gobbyer:
Hah, oli pakko liittyä tänne! Olen se Toni Tujula, jonotin 32 tuntia, koska tahdoin saada sen Collectors editionin ja xbox 360 arcade version kaupan päälle! Eli 5 ensimmäistä sai sen konsolin siis eurolla! :D

sepä jännää
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.5.2008 @ 17:44

518.5.2008 23:39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MrKomppa:

Taitaa mennä offtopikiksi, mutta toivottavasti sama vapaus saadaan vielä netti peleihin eli bf3 odotellessa...

BF3 onnistuu, jos tiimipelaaminen siinä onnistuu. Mielenkiintoista tosin on sekin, että BF3 on eka BF, missä panostetaan yksinpeliin. Monipelissähän on se vapaus ollut aina läsnä 1942:sta lähtien. Vaikka GTA IV:sta kovasti kehutaan eikä syyttä, niin se suurin filosofia löytyy mielestäni juuri tiimipelaamisesta, sodankäynnin taktisesta puolesta yhdistettynä hardcoretaisteluun mies miestä vastaan ja "oikeista" vastustajista.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

529.5.2008 14:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MrKomppa:

Taitaa mennä offtopikiksi, mutta toivottavasti sama vapaus saadaan vielä netti peleihin eli bf3 odotellessa...

BF3 onnistuu, jos tiimipelaaminen siinä onnistuu. Mielenkiintoista tosin on sekin, että BF3 on eka BF, missä panostetaan yksinpeliin. Monipelissähän on se vapaus ollut aina läsnä 1942:sta lähtien. Vaikka GTA IV:sta kovasti kehutaan eikä syyttä, niin se suurin filosofia löytyy mielestäni juuri tiimipelaamisesta, sodankäynnin taktisesta puolesta yhdistettynä hardcoretaisteluun mies miestä vastaan ja "oikeista" vastustajista.

onko nyt tullut jotain uutta tietoa bf3? sillä mitä viimeksi olen lukenut bf3:sta ei ollut muuta kuin huhuja... vai puhutteko bad company:sta joka ei tiettääkseni ole bf3 ;D (pientä pilkun viilausta ja toivotaan että bf3 on saatu uutta tietoa ;)

539.5.2008 15:26

Eipä kai mitään uutta tietoa, itsellä bf3 sen verran tietoa, että julkaistaa tämän vuoden lopulla... lähteenä on ilmeisesti sponsoreille tarkoitte "esittely" viesti, jota ei tarkoitettu julkistettavaksi, eli se on nähtävillä netissä :D
Taisipa siinä olla jotain tietoja karttojen määristä yms yms..

Antec sonata 3\ Samsung 226BW 22" \ Creative Sound Blaster Extreme Gamer + Logitech X-530 5.1-kajarit

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto