Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

The Pirate Bay jo 12 miljoonan ihmisen vierailukohde

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25.4.2008 11:26 Kommentteja (4)

The Pirate Bay jo 12 miljoonan ihmisen vierailukohde Taistelu torrent-sivustojen herruudesta on ollut viime aikoina todella tiukkaa varsinkin kahden suosituimman sivuston kesken. Mininova-sivusto on ollut jo pitkään suosituin torrent-sivusto, mutta The Pirate Bay (TPB) on hiljalleen saavuttamassa Mininovan etumatkaa.

Uusimpana osoituksena tästä on 12 miljoonan yhtäaikaisen käyttäjän rajapyykki, jonka TPB:n trakkeri rikkoi muutama päivä sitten. The Pirate Bayn kasvu on ollut todella nopeaa, sillä tammikuussa se rikkoi 10 miljoonan käyttäjän rajan. Tuolloin sivusto oli internet-sivustojen suosiota mittaavan Alexan kansainvälisen listan sijalla 152 ja nyt ruotsalaiset ovat päässeet jo sijalle 101. Samaan aikaan Mininovan sijoitus on parantunut vain kolme pykälää ja tällä hetkellä Mininova löytyy sijalta 52.

Käyttäjämäärän kasvun lisäksi myös tiedostoja jakavien käyttäjien osuus on noussut TPB:n trakkerilla. Vuonna 2004 noin 20 prosenttia trakkerin käyttäjistä jäi myös jakamaan tiedostoja latauksen valmistuttua ja tällä hetkellä vastaavat prosenttiluku on 50. TPB:n ylläpito on tietenkin mielissään siitä, että käyttäjät ovat alkaneet hiljalleen ymmärtää jakamisen tärkeyden. TPB seuraavat tavoitekohdat ovat 15 ja 20 miljoonan käyttäjän rajapyykit, joista ainakin ensimmäinen rikkoutuu vielä tämän vuoden aikana, jos sivuston kasvu jatkuu nykyiseen tahtiin.

  Levyteollisuus: palveluntarjoaja vastuussa laittomasta P2P-jakamisesta Renaultilta Nokia-brändätty auto  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Ja tästä piratebay voi vain kiittää tekijänoikeusjärjestöjä jotka ovat tuoneet sille ilmaista julkisuutta ja mainosta.

#125.4.2008 19:22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti h1r2ls:
Ja tästä piratebay voi vain kiittää tekijänoikeusjärjestöjä jotka ovat tuoneet sille ilmaista julkisuutta ja mainosta.
Juuri näin, itse en olisi käynyt tuolla tutkiskelemassa ellei tästä oltaisi kerrottu näin innolla.

#225.4.2008 21:14

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti h1r2ls:
Ja tästä piratebay voi vain kiittää tekijänoikeusjärjestöjä jotka ovat tuoneet sille ilmaista julkisuutta ja mainosta.
Juuri näin, itse en olisi käynyt tuolla tutkiskelemassa ellei tästä oltaisi kerrottu näin innolla.
Joo sama mulla.. ekaa kertaa ku kuulin asiasta nii pitihän heti kattoa mikä sivu tuo on.. samoin tietenkin muutkin tehneet ja siitä se julkisuus sitten kasvaa..

#326.4.2008 1:28

joo-o, ei voi sanoa kuin että TO-järjestöt omistivat tempauksillaan itsensä ;)

#428.4.2008 10:33

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (6)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (5)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto