Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

FCC sakotti kauppiaita puutteellisen digi-infon takia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13.4.2008 00:00 Kommentteja (7)

FCC sakotti kauppiaita puutteellisen digi-infon takia Analogisten TV-lähetysten loppuminen on aiheuttanut ongelmia lähes kaikkialla ja Yhdysvalloissa digisiirtymää valvova Federal Communications Commission (FCC) on jälleen ryhtynyt toimiin, jotta kuluttajien elämä olisi mahdollisimman helppoa digisiirtymän aikana. FCC:n hampaisiin ovat tällä kertaa joutuneet sekä televisioita valmistavat yritykset että televisioita kuluttajille kauppaavat yritykset.

FCC:n mukaan kaikki jälleenmyyjät eivät ole noudattaneet sen viime vuonna asettamia sääntöjä, joiden mukaan analogisia televisioita myytäessä kuluttajalle pitää ilmoittaa selvästi, ettei kyseinen televisio sisällä digitaalista viritintä. Televisioiden valmistajien kohdalla sääntöjä on puolestaan rikottu toimittamalla analogisia televisioita jälleenmyyjille, vaikka viime vuoden maaliskuun jälkeen analogisten televisioiden toimittaminen jälleenmyyntiin Yhdysvalloissa muuttui kielletyksi.

Näiden sääntöjen rikkomisen takia FCC on nyt antanut 11 yritykselle sakkoja, joiden kokonaissumma kohoaa yli 6,6 miljoonaan dollariin.

Suurimmat sakot TV-valmistajien osalta sai Syntax-Brillian, jolle tulee maksettavaa 1,3 miljoonaa dollaria. Jälleenmyyjistä suurimmat sakot sai Searsin omistama Kmart, jolle sääntöjen rikkominen maksoi 1,1 miljoonaa dollaria. Toisena Jälleenmyyjien listoilla on Wal-Mart, jonka loppusummaksi tuli 992 000 dollaria. Muita FCC:n kurittamia jälleenmyyjiä olivat Best Buy, Circuit City ja Target.

FCC mukaan kyse ei ole yksittäisistä rikkeistä, vaan kyseiset yritykset ovat rikkoneet sääntöjä tahallaan jo pidemmän aikaa. FCC:n antamien sakkojen lisäksi yritykset saattavat kohdata vielä lisää ongelmia, jos televisiokaupoissa huijatuiksi tulleet kuluttajat haluavat viedä asian oikeuteen.

Maanpäälliset analogilähetykset on tarkoitus lopettaa Yhdysvalloissa ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä ja CEA:n alkuvuodesta tekemän tutkimuksen mukaan puolet kotitalouksista katselisi jo digilähetyksiä.

  Poika pysyy pohjoisessa Elokuville, peleille ja televisio-ohjelmille yhtenäiset ikärajat  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

"FCC:n antamien sakkojen lisäksi yritykset saattavat kohdata vielä lisää ongelmia, jos televisiokaupoissa huijatuiksi tulleet kuluttajat haluavat viedä asian oikeuteen. "

Jos haluavat, odottakaa vaan niin jenkkilän oikeuslaitos rankaisee.

#113.4.2008 1:02

Meilläkin pitäisi sakottaa niitä firmoja/myyjiä jotka myyvät/myivät paskoja boxeja.

#213.4.2008 9:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Meilläkin pitäisi sakottaa niitä firmoja/myyjiä jotka myyvät/myivät paskoja boxeja.

Ei oo tyhmä se, joka myy, vaan se, joka ostaa. :P Toisin sanoen liikkeet myyvät juuri niitä tuotteita, joita jotkut ostavat.

#313.4.2008 10:54

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Meilläkin pitäisi sakottaa niitä firmoja/myyjiä jotka myyvät/myivät paskoja boxeja.

Ei oo tyhmä se, joka myy, vaan se, joka ostaa. :P Toisin sanoen liikkeet myyvät juuri niitä tuotteita, joita jotkut ostavat.
Paskaako tuskin ihmiset sitä ostavat (ainostaan puutarhaliik..) suurin osaa kusetetaan juuri sillä että myydään paskoja laitteita..

#413.4.2008 11:47

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Meilläkin pitäisi sakottaa niitä firmoja/myyjiä jotka myyvät/myivät paskoja boxeja.

Ei oo tyhmä se, joka myy, vaan se, joka ostaa. :P Toisin sanoen liikkeet myyvät juuri niitä tuotteita, joita jotkut ostavat.
Paskaako tuskin ihmiset sitä ostavat (ainostaan puutarhaliik..) suurin osaa kusetetaan juuri sillä että myydään paskoja laitteita..

Meinaa mennä offtopiciksi, joten en enää häiritse tämän enempää. Muistuttaisin, ettei ole olemassa halpaa ja hyvää, jos haluaa molemmat, täytyy ostaa kaksi laitetta. Yleensä digivirittimet toimivat presiis niinkuin pitääkin, "toimintahäiriöt" johtuvat yleensä vain käyttäjien sähläämisestä. Toki on olemassa myös paskoja digivirittimiä, mutta niitä ei sitten osteta, jooko.

#513.4.2008 14:24

Mistä peruskuluttaja voi tietää, että mikä on hyvä ja mikä ei? Siis sellainen, joka ei pahemmin netistä lueskele arvosteluja.

#613.4.2008 16:12

Hyvä että kuluttajien oikeuksiakin muistetaan valvoa, jopa vähän kovemmalla kädellä.

#714.4.2008 9:12

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto