AfterDawn logo

Australiassa jo toinen perättäinen piraattiratsia levykauppaan

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
6 kommenttia

Australian levyteollisuus ja poliisi ovat aloittaneet todellisen tehokampanjan piraattikopioita myyviä levykauppoja kohtaan. Edellisestä ratsiasta ei ehtinyt kulua kuin vuorokausi, kun maan musiikkipiratismin vastainen järjestö MIPI kertoo jo uudesta levykauppaan suuntautuneesta ratsiasta. Tällä kertaa Victorian osavaltiopoliisin haaviin tarttui tuhansia levyjä kattanut valikoima laittomasti valmistettua kreikkalaismusiikkia. Myös tämän päiväinen isku paljasti liikkeen takahuoneesta levyjen valmistukseen käytettyä välineistöä.

MIPI (Music Industry Piracy Investigations) kertoi eilen aloittavansa tehokampanjan piratismin poiskitkemiseksi Australian maaperältä. Kampanja on suunnattu erityisesti piraattilevyjä kauppaavia jälleenmyyjäliikkeitä kohtaan, joten kampanja taistelee todellista piratismia vastaan.

Piraattilevyjä kauppaavat liikkeet ovat musiikkiteollisuudelle ongelma, sillä myydyistä levyistä ei päädy senttiäkään tuloja muusikoiden tai levy-yhtiöiden tileille. Lisäksi kuluttajien voi olla vaikea erottaa taitavasti tehtyä piraattilevyä aidosta, joten sinisilmäinen kuluttaja ei välttämättä edes tiedä ostavansa laittomia tuotteita. Kuluttajalle paras merkki hämäräkaupasta onkin epäilyttävän alhainen hintataso.


MIPI:n lehdistötiedote aiheesta on luettavissa täältä (PDF).

6 KOMMENTTIA

Whasssup1/6

Lainaus:

paras merkki hämäräkaupasta onkin epäilyttävän alhainen hintataso.


Ymmärtäähän tuon. Jos hintataso on järjellinen, on sen oltava laitonta. Kyllähän tuo piraattikopioiden myymisen estäminen on (kerrankin) hyvä idea, tosin taitaa olla niin, että jos jossakin kaupassa myydään halvalla levyjä, niin siellä koetellaan tuuria.

JasonSco2/6

Hyva etta saa juuti nuo fyysista piratismia harrastava pois, koska juuri heidan takia kaikki ajattelevat etta internet piratismikin olisi tuomittavaa. Toivottavasti jatkavat fyysista materiaalia myyvien jahtaamista!

DraReb3/6

Lainaus:

laittomasti valmistettua kreikkalaismusiikkia.

Siis mitäh... Oikeasti australiassa valmistetaan laittomasti kreikkalaista musiikkia... kukakohan sitä sitten ostaa?

Tähän tapaukseen voisin kuvitella jopa, että joku kreikkalais yhdyskunta ei ole pystynyt itse hankkimaan musiikkiaan laillisesti, joten ovat päätyneet laittomille teille.

Aunustico4/6

Samaa mieltä, hyvä että keskittyvät fyysistä piraattimateriaa myyviin kohteisiin. Saisivat niin tehdä jatkossakin ja sitten kun se on hoidettu niin voisivat tarkistaa onko tarvetta puuttua nettipiratismiin, jossa kukaan ei myy kenellekään mitään.

Saattaisihan tuo sapettaa, kun ostaa mielestään edullisesti jonkin himoitsemansa CD:n, mutta ajan kanssa se paljastuisikin halvaksi, taidokkaasti tehdyksi piraattilevyksi.

zipzap5/6

poistettu

TWsXuAKNICMM (vahvistamaton)6/6

This forum ndeeed shaking up and youÂ’ve just done that. Great post!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT