Palaute
 
AfterDawn: IT-alan uutiset
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

Olympiakomitea painostaa Kiinaa luopumaan nettisensuurista

Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 1. huhtikuuta, 2008 18:32 Kommentteja (4)

Olympiakomitea painostaa Kiinaa luopumaan nettisensuurista Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) painostaa tämän vuoden kesäolympialaisia isännöivää Pekingiä sallimaan avoimen Internetin käytön kisojen ajan. Kiinassa netin sensuuri on arkipäivää, mutta kisojen isäntäkaupunki on allekirjoittanut suostumuksen, joka takaa liki 30 000:lle median edustajalle mahdollisuuden raportoida vapaasti kisatapahtumista koko kisojen ajan.

KOK:n varapuheenjohtaja Kevin Gosper kertoo lehdistölle keskustelleensa isäntäkaupungin edustajien kanssa asiasta viimeksi tänä aamuna. Viime viikkoina kritiikkiä on sadellut Kiinan suuntaan Tiibetin kärjistyneen tilanteen lisättyä nettisensuuria, mutta Gosper huomauttaa etteivät kisat ole vielä alkaneet.

Gosperin huolena on, ettei lehdistö pysty Pekingin kisojen aikana toimimaan yhtä vapaasti kuin edellisten kisojen aikana. Olympialaiset kisataan tänä vuonna elokuun 8. ja 25. päivän välisenä aikana.

KOK:n mukaan Kiina on jo tehnyt paljon kisajärjestelyjen ja vapaan raportoinnin eteen, mm. lakeja on uudistettu. Muutokset maassa eivät kuitenkaan ole pysyviä, sillä tammikuussa voimaan tulleet lait raukeavat tämän vuoden lokakuussa.

  Koulupojan YouTube-tuomio säilyi ennallaan hovissa 560 neliömetrin näyttö  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

11.4.2008 19:25

Toivottavasti painostavat Suomenkin luopumaan nettisensuurista jos vielä joskus saadaan kisat tänne. Kun kerta olemme nyt liittyneet tähän sensuurimaiden jaloon joukkoon...

21.4.2008 21:23

eikös nuo sensuuriongelmat ratkeaisi vpn tunnelilla toimittajan kotimaiseen servuun

31.4.2008 23:44

mielestäni sensuuri ja sananvapauden rajoittaminen ei auta ketään tai mitään. ei edes diktaattoreita. toki lyhyellä tähtäimellä voidaankin jotakin saavuttaa, mutta pidemmässä juoksussa pilkka sattuu omaan nilkkaan.

Tuskin Kiinan tilannekaan pahaksi muuttuisi vaikka sensuurit purettaisiin ja toisin ajattelijat saisivat ilmaista itseään. Lähinnä asioita voitaisiin alkaa siten korjata ja vallanpitäjienkin asema voisi jopa toisaalta helpottaa.

No mutta tehköön jokainen omat valintansa. Jos ne valinnat koskee minua, niin voinhan aina jotenkin ilmaista mielipiteeni, oli se sitten laillista tai ei.

42.4.2008 1:00

@kane_k

Noinhan se onnistuu.. mut onhan se hyvä et voi ilman kikkailujaki käyttää.

Sinäänsä pitää olla aika pettyny suomen touhuun, jos ei noin isossa masssa olla vieläkään saatu suodatusta kunnolla toimimaan nii mikä on todennäköisyys et suomessa saatas? Vpn palveluu saa kohtuu halvalla ulkomailta (jopa ilmaiseksi), joten jos oikeesti haluu kiertää suodatuksen se on mahdollista. Tollanen vaa luo lisää kiinnostusta blokattuja sivuja kohtaan.

No suomi taitaa muutenki olla ihmisoikeuksissa jo aika lähellä kiinan tasoo =).

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle (20. maaliskuuta, 2010 20:10)
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen Vuoden Nuori Yrittäjä 2010-palkinto luovutettiin oululaiselle AfterDawn Oy:n toimitusjohtaja Petteri Pyynylle Oulussa lauantaina 20.3 nuorten yrittäjien valtakunnallisessa ....
4 kommenttia
BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa (20. maaliskuuta, 2010 13:17)
Hollannissa piratismia vastaan taisteleva BREIN on jälleen voittanut P2P-sivuston oikeudessa, kun ShareConnector-sivuston valitus se aiemmasta oikeustappiosta hylättiin. Osapuolet taistelivat ....
Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä (20. maaliskuuta, 2010 11:40)
Ensi viikolla CanSecWest-tietoturvatapahtumassa järjestettävä Pwn2Own-kisa on saanut vuosi vuodelta enemmän huomiota, ja tällä kertaa selainvalmistajat eivät aio luovuttaa ilman taistelua. Viimeisimpänä ....
2 kommenttia
Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia (19. maaliskuuta, 2010 16:26)
Tiedostojenjakelua harrastavat tahot voivat aiheuttaa itsensä lisäksi ongelmia muillekin tahoille, ja Venäjällä tämän huomasivat iFolder.ru-tiedostonjakopalvelun pyörittäjät, joiden toiminnan ....
12 kommenttia
Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle (19. maaliskuuta, 2010 11:22)
Microsoftin harrastama monopoli Xbox 360 -pelikonsolin tallennuslaitteiden osalta saattaa pian päättyä, sillä Joystiq-verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan Microsoft sallisi tänä keväänä tavallisten ....
4 kommenttia

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto