AfterDawn logo

Ruotsalaismuusikot lataavat luvatta musiikkia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Sekä P2P-ohjelmien käyttäminen että tekijänoikeudella suojatun sisällön lataaminen ilman lupaa ovat olleet suosittuja harrastuksia Ruotsissa jo vuosien ajan. Ruotsalainen Sydsvenskan-lehti on nyt selvittänyt sitä, miten suosittua luvaton lataaminen on muusikoiden parissa.

Sydsvenskanin teettämän kyselyn tulokset eivät todennäköisesti miellytä levy-yhtiöitä, sillä yli puolet (59%) kyselyyn vastanneista muusikoista ilmoitti lataavansa musiikkia luvatta internetistä. Luvaton lataaminen on yleisempää nuorempien artistien joukossa, joista myös suurempi osa haluaisi laillistaa musiikin luvattoman lataamisen. 58 prosenttia muusikoista vastustaa kuitenkin luvattoman lataamisen laillistamista, joten tuttu "Älkää tehkö kuten minä teen, tehkää kuten minä sanon" -lausahdus kuvaa hyvin joidenkin muusikoiden toimintatapoja.


P2P-verkkojen yleistyminen on artistien mielestä muuttanut selvästi musiikkibisneksen kuvioita ja varsinkin levymyynnin alamäki on tuonut artisteille muutoksia. Erään artistin mukaan levyjen myynneistä saatavat tulot ovat tippuneet 80% vuosituhannen vaihteen jälkeen, jolloin P2P-verkot alkoivat yleistymään ja nykyään suurimmat tulot tulevat radiosoitoista. Kaikki artistit eivät kuitenkaan näe kappaleidensa luvatonta jakelua suurena ongelmana ja useat nuoremman sukupolven artistit uskovat luvattoman tiedostojen jakelun auttavan heitä. Vanhemman sukupolven artistit eivät kuitenkaan näe asiaa yhtä positiivisessa valossa, mutta joukkoon mahtuu myös poikkeuksia ja eräs kyselyyn osallistunut vanhemman sukupolven artisti uskoo luvattoman tiedostojenjakelun auttavan artisteja ja täten hän haluaisi laillistaa tämän toiminnan.

Nuoremman sukupolven muusikot eivät kuitenkaan ole yksimielisiä tiedostojenvaihdon laillisuudesta ja Sydsvenskanin mukaan muutamat nuoret artistit haluaisivat kovempia rangaistuksia luvattomasta lataamisesta. He kannustavat myös muusikoita kertomaan huolensa poliitikoille, jotta rangaistuksia saataisiin kovennettua.

Suurin ongelma tiedostojen jakamisessa muusikoille on musiikin ilmaisuus, joka on joidenkin mielestä täysin absurdia. Toiset hakevat analogioita vapaan ohjelmistokehityksen maailmasta ja heidän mukaansa musiikin pitäisi olla ilmaista, mutta live-esiintymisten pitäisi puolestaan olla maksullisia.

Levy-yhtiöille tällainen toimintamalli ei kuitenkaan ole mahdollinen, sillä niiden toiminta on pitkälti sidoksissa levyjen myyntiin, joiden avulla levy-yhtiöt saavat sijoittajia mukaan ja osakkeitaan kaupaksi. Jos levyjen myynti lakkaisi kokonaan, olisi levy-yhtiöillä edessään ankeat ajat, joten levy-yhtiöt taistelevat jatkossakin sen puolesta, että levyjen myynti saataisiin jälleen nousuun ja luvaton lataaminen kuriin.

Ruotsalaiset muusikot eivät ole ainoita muusikoita, jotka harrastavat musiikin luvatonta lataamista ja mm. Nine Inch Nails -yhtyeen perustajana tunnettu Trent Reznor on aiemmin myöntänyt käyttäneensä P2P-verkkoja musiikin luvattomaan lataamiseen.

5 KOMMENTTIA

kane_k1/5

Lainaus:

nykyään suurimmat tulot tulevat radiosoitoista

joidenkin artistien kohdalla pitää varmasti paikkaansa kun samat s***n renkutukset soi kerta toisensa perään jokaikisellä radiokanavalla ympäri vuorokauden.

ja jos sillon tällön sattuukin ilmestymään artisti x:ltä hyvä biisi niin eipä tarvi levyn ostoa miettiäkkään kun sitä saa kuunnella radiosta kyllästymiseen asti seuraavat puoli vuotta

Djmushu2/5

Mielestäni artistien on turha winettää mtn, jos omaa musiikkia ladataan laittomasti, jos he itsekkin laittomasti latailevat :D

Phoenix433/5

59% lataa, 41% ei myönnä.

Aunustico4/5

Olisi muuten hyvä, kun radiosoitossa oleva kappaleen sottomäärä ylittäisi tietyn rajan, alkaisi soittomaksut kappaleesta nousta nimen omaan siksi, koska kaikki ehtivät kyllästyä biiseihin ennen levyn ostoa. Samalla saataisiin radioon vähän kattavampi soittolista ja sen myötä moni varmasti löytäisi itselleen mieluisi musiikkiuutuuksia ja levymyynnitkin saattaisivat taas kohentua.

Spardy5/5

Lainaus:

Lainaus:

nykyään suurimmat tulot tulevat radiosoitoista

joidenkin artistien kohdalla pitää varmasti paikkaansa kun samat s***n renkutukset soi kerta toisensa perään jokaikisellä radiokanavalla ympäri vuorokauden.

Tosi on. Kerran olin sairaalassa 3 viikkoa ja keskusradiosta kuului Energy-kanava, vai mikälie nyt olikaan. Silloin sattui myös sopivasti pyörimään elokuvissa Pahat pojat.

Ensin soitettiin sen ihime tunnuskipale ja sen jälkeen Rasmuksen In The Shadow. Sen jälkeen soitettiin uudestaan alkutunnari ja In The Shadow. Niitä kahta vuoronperään.

Sitten olikin radiokanavan toivekappaleiden vuoro: Ensimmäisenä pyydettiin Rasmuksen In The Shadowia ja sen perään Pahat pojat lehevan tunnaria. Eipä siinäkään tapahtunut muuta kuin kappaleiden järjestys vaihtui.

Arvatkaa vain oliko sitä järki menossa, kun keskusradio hiljeni vasta kahdeksan aikaan illalla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT