AfterDawn logo

Blu-ray-levyjen kapasiteetti liian pieni?

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
20 kommenttia

George Lucasin perustaman Lucasfilmin tytäryhtiön, THX:n, mielestä Blu-ray-formaatti ei ole tarpeeksi kehittynyt palvelemaan tulevaisuuden tarpeita. THX:n kehityspäällikkö Laurie Finchamin mukaan Blu-rayn 50 gigatavun kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä tulevaisuudessa.

"Kun Blu-ray on todella valmiina massamarkkinoille, meillä on vaihtoehtona edulliset 128 gigatavun muistikortit. Arvelisin, että elokuvien julkaisu muistikortilla ja nettijakeluna on studioille paljon helpompaa, kuin tietyn formaatin tukeminen", Fincham tilittää.

Hänen mukaansa pieni muistikortti on paljon kätevämpi muun muassa kokonsa puolesta. Kortille mahtuu lisäksi useita elokuvia ja kaupassakin elokuvat voitaisiin ladata suoraan asiakkaan muistikortille. Tämä voisi hyödyttää jälleenmyyjiä, joiden ei tarvitsisi enää varata hyllytilaa elokuvalevyjä varten.

Tällä hetkellä esimerkiksi 32 gigatavun kokoiset USB-muistitikut maksavat hieman yli sata euroa. Analyytikot ovat ennustaneet hintojen kuitenkin laskevan nopeasti, kuten kokemuskin on osoittanut viime vuosina. SSD-tekniikkaan pohjautuvat flash-kiintolevyt tulevat myös yleistymään seuraavina vuosina räjähdysmäisesti. Nyt 128 gigatavun levystä saa pulittaa kuitenkin vielä lähes tonnin.


Toinen ratkaisu Laurie Finchamin kritisoimaan kapasiteettiongelmaan saattaisi olla esimerkiksi Hitachin ensi vuodeksi lupailemat 200 gigatavun Blu-ray-levyt.

20 KOMMENTTIA

jusunakki1/20

En itsekkään usko että blu-ray tulee olemaan se "seuraava DVD", vaan paljon lyhyt ikäisempi välimuoto.

thejammy2/20

siirtymävaihe kuulostaisi passelilta blu ray:n osalta....eikös japanissa/kiinassa ole noita formaatteja kehitelillä vaikka muille jakaa....

mjk3/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:

En itsekkään usko että blu-ray tulee olemaan se "seuraava DVD", vaan paljon lyhyt ikäisempi välimuoto.

Kyllä se niin taitaa olla, dvd porskuttaa vielä pitkään, blu-ray taitaa jäädä juuri väliin putoajaksi.

Supo4/20

Periaatteessa kaikki on aina väliaikaisia formaatteja uusia odotellessa :).Mutta koska PS3 on blye-ray laite,se tuskin on kovin nopeasti markkinoilta poistuva muoto.Ja vaatii rohkeutta ihan heti tuoda kilpaileva standardi markkinoille Toshiban massiivisien tappioiden ollessa vielä hyvässä muistissa.Luulen että kilpaileva standardi tulee jos tulee Kiinasta.

Aunustico5/20

Voipi olla että formaattein ikäkin alkaa laseka, koska tekniikka kehittyy. VHS kesti pitkään DVD varmaan yltää melko lähelle VHS:n ikää, ja seuraavat formaatit jäänevät aina vain edeltäjäänsä lyhytikäisemmäksi. Tosin mitä viedoiden laatuun tulee, tarjoaa onneksi ihmisten aistit järkevän rajan sille, miten terävää kuvaa ja laadukasta ääntä kannattaa tuoda markkinoille.

Quiote6/20

Lainaus:

En itsekkään usko että blu-ray tulee olemaan se "seuraava DVD", vaan paljon lyhyt ikäisempi välimuoto.

Tottahan se on, eihän br levylle mene kuin hieman alle 6 kertaa enemmän tavaraa kuin dvd:lle. Teran kapasiteetilla varustetut levyt saattaa olla piankin täällä..

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/12249.cfm
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200414173

mcmopo7/20

Formaattien iät tosiaan lyhenee. Mutta seuraavana taitaa olla muistien vuoro jossa ei ainakaan teoriassa pitisi käydä näin. Muistitekniikoita voi kehittää jatkuvasti eikä hintakaan ole paha, koska tekniikka on jo valmiiksi kehitetty niin pitkälle. Vielä kun USB 3.0 tulee markkinoille niin tiedonsiirron nopeuskin on kohillaan.

SuomiP8/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Vielä kun USB 3.0 tulee markkinoille niin tiedonsiirron nopeuskin on kohillaan.

Ei se usb vauhti ole flash muisteissa hidaste vaan ne muistit

hentriz9/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Formaattien iät tosiaan lyhenee. Mutta seuraavana taitaa olla muistien vuoro jossa ei ainakaan teoriassa pitisi käydä näin. Muistitekniikoita voi kehittää jatkuvasti eikä hintakaan ole paha, koska tekniikka on jo valmiiksi kehitetty niin pitkälle. Vielä kun USB 3.0 tulee markkinoille niin tiedonsiirron nopeuskin on kohillaan.

Eikö nykyisillä tikuilla joi katsoa jo videota suoraan ilman tiedoston siirämistä koneelle? Ai niin, laatuhan ja tiedostojen koko onkin sitten aivan eri asia :D

Bleeding10/20

Lainaus:

Lainaus:

En itsekkään usko että blu-ray tulee olemaan se "seuraava DVD", vaan paljon lyhyt ikäisempi välimuoto.

Tottahan se on, eihän br levylle mene kuin hieman alle 6 kertaa enemmän tavaraa kuin dvd:lle. Teran kapasiteetilla varustetut levyt saattaa olla piankin täällä..

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/12249.cfm
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id...0414173



Ota kuitenkin huomioon, että samainen kerroin on myös suhteessa CD -> DVD. DVD:llehän menee melko tarkalleen kuusi kertaa enemmän dataa kuin CD:lle. CD oli pitkäikäinen, DVD oli pitkäikäinen, ja samalla suhteella mentäessä voi hyvinkin olla, että myös Blu-Ray on pitkäikäinen.

kpsaari11/20

Ei elokuvia kannata vuokrata levyinä. Netin kauttta katsottavat elokuvat lopettaa tallennusvälinerumban. Varmuusmedianakaan Bluerayt tms ei tuu menestymään. Mulla on jo nyt n 500G varmuuskopioitavaa kiintolevyillä

Rikkivety12/20

En itse ihan heti lähtisi povaamaan Blurayn "tuhoa". Vaihtoehdoiksi mainitut muistikortti- ja nettijakeluratkaisut eivät kuitenkaan ole ihan heti nurkan takana. Itse en myöskään usko vielä nettijakeluun teräväpiirron suhteen. Toistaiseksi tarvittavaa kaistaa on kovin rajoitetusti saatavilla ja sekin maksaa melko paljon. Lisäksi ihmiset ovat edelleen keräilijöitä eli monet haluavat edelleen omistaa jotakin konkreettista, kuten juuri bluraylevyn.

Mitä tulee varmuuskopiointiin niin optista parempi ratkaisu on ostaa kovalevytilaa ja varmentaa se esim RAIDilla. Tulee halvemmaksi, käytännöllisemmäksi ja vie vähemmän fyysistä tilaakin.

375H&H13/20

Olen melko varma että THX:llä tiedetään paljon enemmän digitaalisesta videosta sekä audiosta kuin mitä minä tai suurehko osa tämän foorumin lukijoista tietää. Mutta silti tuntuu että... ... ...

Jos kuvalle jäisi tilaa extrojen sekä ääniraitojen kanssa tilaa noin 35 gigaa, ja elokuva olisi noin 3 tuntia pitkä, keskimääräinen bittivirta olisi yli 25 Mb/s. Kun vielä muistetaan että AVC enkooderit kehittyvät kaiken aikaa jolloin kuvanlaadun uskoiti parantuvan entuudestaan. Mutta olipa miten hyvänsä. Odotan innolla millaista kovanlaatua Lucasfilm on pukkaamassa markkinoille ellei Blu-rayn kapasiteetti riitä mediaksi.

[off topic] Lucasfilmin viimeisimmät hittileffat nähneenä täytyy sanoa, että mikään pakkaustekniikka tai filtteröinti ei pystyisi tekemään niistä paskoista tietokonetaustoista yhtään aidomman näköistä.[/off topic]

Aunustico14/20

Tietysti on hyvä muistaa että uudemman sukupolven mediatoistimista tehdään varsin usein taaksepäin yhteensopivia, eli DVD-soittimella soivat myös CD:t ja Blu-Ray-soittimelle DVD:t, joten on myös mahdollista että tulevat teramediat toistavat Blu-Rayn, mikäli Blu-Ray ehtii sitä ennen saavuttaa riittävän tukevan aseman. Ja koska laitteiden hinnat tulevat ajan myötä yhä halvemmiksi, ei ole varsinainen kustannus lisätä tera-levyjä lukevaan soittimeen tuke Blu-Raylle, DVD:lle ja CD:lle.

dRD15/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 375H&H:

Jos kuvalle jäisi tilaa extrojen sekä ääniraitojen kanssa tilaa noin 35 gigaa, ja elokuva olisi noin 3 tuntia pitkä, keskimääräinen bittivirta olisi yli 25 Mb/s. Kun vielä muistetaan että AVC enkooderit kehittyvät kaiken aikaa jolloin kuvanlaadun uskoiti parantuvan entuudestaan. Mutta olipa miten hyvänsä. Odotan innolla millaista kovanlaatua Lucasfilm on pukkaamassa markkinoille ellei Blu-rayn kapasiteetti riitä mediaksi.

Veikkaan vähän, että Lucasilla odotellaan kehityksen menevän siihen, että video jonain päivänä pakataan vain ja ainoastaan häviöttömästi ja tuohonhan tietysti Blu-ray on ihan naurettavan pieni. Resoluution kasvatus on aika epätodennäköinen veto vielä moneen vuoteen, kun siitä ei saada enää mitään lisäarvoa keskivertokuluttajien olohuoneissa ja lisäksi TV-tuotantotalot, jne tuskin tulevat uusimaan kalustoaan (kamerat, editointijärjestelmät, jne) miljardeilla vain muutaman vuoden HD-siirtymän jälkeen.

D00mer16/20

Itelle dvd riittää kevyesti, kun leffat näkyy tarpeeksi hyvin.


Ja back-upit menee 3gt kovolle (ide>usb).

kpsaari17/20

mulle riittää 2500-3000kbps sillä 2-4G tiedostojen käsittely ja säilyttäminen onnistuu kätevästi. Mua ei kiinnosta pysäytyskuvien vertailu.

BlasterX18/20

Minä en myöskään odottaisi nettivuokrauksesta mitään suurta buumia vielä hetkeen. Ainakin Amerikan ihmemaassa joku operaattori taisia laukaista, että 5% aktiivisista netinkäyttäkjistä vievät noin puolet heidän kapasiteetistaan. Kuvitelkaa mitä tapahtuu, kun tuo 95% alkaa vuokrailla leffoja netistä?

Suomessa tilanne on hieman valoisampi, mutta petrattavaa riittää kyllä vuosikymmeneksi asti. Muistitikkuviritelmät voivat kyllä tulla toimimaankin. Itse voisin ainakin kuvitella hakevani vaikka 32Gt:n muistitikulle makuunista uusimman HD-leffan kommenttiraitoineen kaikkineen.
EDIT: DRM:ätkin voisi unohtaa, kun makuuni iskee kunnon watermarkit leffaasi. Jos levität, jäät kiinni (tosin jos tikku esim. varastetaan, voisi omistajalla olla vaikea tilanne edessä).

minahanse19/20

Lyhyesti sanottuna;

Olisi kiva jos tuo uusi tallennusformaatti (oli se sitten mikä tahansa) olisi yhtä kestävää kuin vanha kunnon kasetti. Sitä pystyi heittelemään ja potkimaan vähän ja silti se soi hianosti soittimessa :D Pelottaa tuo kehitys kun kehitetään vain tuollaista muovipaskaa joka murenee käsissä ja pitää silkkihansikkain käsitellä niitä :(

dRD20/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti minahanse:

Lyhyesti sanottuna;

Olisi kiva jos tuo uusi tallennusformaatti (oli se sitten mikä tahansa) olisi yhtä kestävää kuin vanha kunnon kasetti. Sitä pystyi heittelemään ja potkimaan vähän ja silti se soi hianosti soittimessa :D Pelottaa tuo kehitys kun kehitetään vain tuollaista muovipaskaa joka murenee käsissä ja pitää silkkihansikkain käsitellä niitä :(

Blu-ray -levyissähän oli muistaakseni alunperin sellainen suojakotelo ympärillä, jonka sisällä itse levy oli, mutta ilmeisesti CD- ja DVD-yhteensopivuuden takia tuosta luovuttiin (eli jos olisi halunnut katsoa DVD:n soittimella, olisi levy pitänyt ensin pistää tuollaisen kotelon sisään ennen soittimeen syöttöä) ja siirryttiin kehittämään vahvempia suojamateriaaleja levyn pinnalle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT