Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

TeliaSoneran nettikiistaan ei loppua näkyvissä

Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 27.3.2008 16:52 Kommentteja (17)

TeliaSoneran nettikiistaan ei loppua näkyvissä AfterDawnin käyttäjiäkin häirinnyttä liikennöintikiistaa TeliaSoneran ja yhdysvaltalaisen Cogentin välillä ei näillä näkymin olla saamassa pikaiseen päätökseen. Operaattoreiden välinen liikenne on ollut poikki jo lähes kaksi viikkoa, ja katkaisun alkuvaiheessa kiista esti suomalaisten pääsyn Cogentin verkossa oleville Yhdysvalloissa oleville palvelimille, myös AfterDawnin palvelimille.

"Tilanne on ikävä, ja sekä omien että Telian asiakkaiden parhaaksi toivomme sen ratkeavan", kommentoi Cogentin toimitusjohtaja Dave Schaffer tilannetta The Localille.

Operaattoreiden välisen liikenteen katkenneessa kiistassa osapuolet ovat olleet kärkkäitä osoittelemaan toisiaan syyttävällä sormella, eikä selkeitä faktoja ole tuotu esille. Schafferin mukaan TeliaSonera on tietoisesti päättänyt rikkoa yhtiöiden välisiä liikennöintisopimuksia, kun Cogent on työntymässä ruotsalaisen TeliaSoneran kotikentälle Eurooppaan.

Cogentin mukaan TeliaSonera ei ole pystynyt varmistamaan riittävän laajaa datanvaihtoa operaattoreiden verkkojen välillä, mikä johti liikenteen turhaan kiertämiseen Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Tyytymättömänä heikkotasoiseen liikennöintiin päätti Cogent katkaista yhteydet TeliaSoneran verkkoon kokonaan.

Koska Cogentin päätös tuli yllätyksenä TeliaSoneralle ja yhtiön asiakkaille, ei muutokseen oltu varauduttu. Tämän vuoksi TeliaSoneran asiakkailta estyi pääsy Yhdysvaltalaisilla palvelimilla toimiville sivustoille, kuten mm. YouTubeen ja AfterDawniin. Tilanne on enimmäkseen korjautunut, kun TeliaSoneran asiakkaiden liikenne Cogentin verkkoon ohjautuu nyt uusia reittejä pitkin, mutta ongelmia ilmenee silti edelleen.

Cogent ja TeliaSonera neuvottelivat yhteyksien katketessa uudesta liikennöintisopimuksesta, ja neuvottelut jatkuvat yhä. Yhtiöt eivät ole kertoneet, miten neuvottelut ovat edistyneet ja millaiseen tulokseen niissä tähdätään. The Localin haastattelema TeliaSoneran edustaja kuitenkin pelkää, ettei sopuun olla pääsemässä aivan lähiaikoina.

  Torrentit suoraan televisioon TeliaSonera ei suostu Pirate Bay -blokkiin  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

17 kommenttia

No, on sitä saanut ihmetellä mitä varten tämä sivu tökkii.

#127.3.2008 17:05

Jos ei tuota nyt saada kuntoon niin sitten vaaditaan jo vähintäänkin laajakaistaliittymän kuukausimaksun alennusta loppuvuodeksi! :(

#227.3.2008 17:28

On kyllä todella valitettavaa tämmöiset tapaukset, mutta olen hyvin iloinen, kun en tilaa minkäänlaisia palveluita soneran puolelta :).

#327.3.2008 17:42

On tosiaa pikkasen rasittavaa, kun tietyillä sivuilla pitää aina laittaa proxy päälle.

#427.3.2008 17:53

Iban Sonera ollut reilut 10 vuotta eikä töki edelleenkään...

#527.3.2008 18:30

ainakin tällähetkellä toimii tämä sivu soneran liittymällä.

#627.3.2008 19:03

Soneran "Laadukas" Radiomainos

Ton kun kuuntelette niin voin taata, että tuolilta tiputte. =>

#727.3.2008 20:27

Juu, häviää nytten sonera tämän laajakaista kilpailun. Eka liittymät katkeilivia, sitten asiakaspalvelu maksulliseksi, paperilaskusta maksua, ja vielä yhteydet ulkomaille poikki. Ei voi pahemmaks mennä. Vituttaisi jos olisi nyt Soneran sitova sopimus 18 kk :)

#827.3.2008 20:35

Soneran ADSL vuodesta -05 ja ei ongelmia missään vaiheessa, paitsi nyt Cogent-kiista. Itsellä tosin on toiminut koko ajan kaikki sivut joilla olen käynyt ja millä on tarvetta käydä - kaikilla kuitenkaan ei ja se on kiistämättä huono juttu.

Omasta mielestäni pyrkimys pois paperilaskuista on järkevää ja tuen tätä mielelläni. Vapaaehtoisesti olen jo käyttänyt E-laskua usean yrityksen osalta, Soneran laskut ovat tulleet jo pitkään sähköisesti.

Kyllähän tuo Cogent-kiista ratkeaa ja toivottavasti mahd. nopeasti niin toimii taas kaikki niin kuin pitääkin.

#927.3.2008 20:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ekke1994:
Soneran "Laadukas" Radiomainos

Ton kun kuuntelette niin voin taata, että tuolilta tiputte. =>
"Mitä nyt vaimon kanssa pientä kränää..."
"Minä määrään teille SoneraLaajakaistan, niin yhteydet sujuvat liukkaasti!"
Jep jep... Sonera parantaa myös seksielämäsi!

#1027.3.2008 21:10

Kyllä tästä jotain hyvitystä jo pitäisi saada, kun ei kerran koko netti ole käytössä. Nyt on onneksi pari päivää jo päässyt tänne AfterDawniin, mutta kyllä se kyrsii kun vastaan tulee sivuja, jotka ei toimi. Vaikea vaan sanoa mitkä johtuu Sonerasta ja millä sivuilla on jotain muuta häikkää.

#1128.3.2008 0:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LoBer:
Juu, häviää nytten sonera tämän laajakaista kilpailun. Eka liittymät katkeilivia, sitten asiakaspalvelu maksulliseksi, paperilaskusta maksua, ja vielä yhteydet ulkomaille poikki. Ei voi pahemmaks mennä. Vituttaisi jos olisi nyt Soneran sitova sopimus 18 kk :)
Itse olisin tuossa tilanteessa tällä hetkellä onnellinen ja purkaisin määräaikaisen sopimuksen maksullisiin paperilaskuihin vedoten. Kuluttajaviraston virallisen kannan mukaan se olisi mahdollista.

#1228.3.2008 1:14

Siitä vaan, Soneran käyttäjät, sitten ryhmäkannetta pystyyn ;)


Forumin säännöt, lue ennen kuin postaat:
http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/2717

Afterdawnin oppaat:
http://fin.afterdawn.com/artikkelit/

#1328.3.2008 2:02

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LoBer:
Juu, häviää nytten sonera tämän laajakaista kilpailun. Eka liittymät katkeilivia, sitten asiakaspalvelu maksulliseksi, paperilaskusta maksua, ja vielä yhteydet ulkomaille poikki. Ei voi pahemmaks mennä. Vituttaisi jos olisi nyt Soneran sitova sopimus 18 kk :)
Itse olisin tuossa tilanteessa tällä hetkellä onnellinen ja purkaisin määräaikaisen sopimuksen maksullisiin paperilaskuihin vedoten. Kuluttajaviraston virallisen kannan mukaan se olisi mahdollista.
Ihan BTW jos olisi 18kk sopimus, niin silloin tuosta alettaisiin perimään maksua vasta kun määräaikaisuus on loppu... Mielestäni tuo paperilaskusta luopuminen on erittäin fiksu liike. Jos ei osaa käyttää sähköpostiaan, niin sitten varmaan voi maksaa sen euron tai opetella käyttämään...

#1428.3.2008 7:47

Ihmettelin kyllä miksi ei Afterdawn toiminut.

#1528.3.2008 22:19

Afterdawnia täytyy kyllä kiittää kovasti tuosta välityspalvelimen esille antamisesta. Ei kyllä muualta löytynyt tietoa siitä ja näin ollen netin käyttö myös ameriikan suuntaan on jatkunut normaalisti vaikka aluksi loi pientä ihmettelyn aihetta. Syvä kumarrus täältä!

#1628.3.2008 23:09

Terve Sonera toimii taas.
Oli tippaavaille hilkku etten vaihtanu operaattoria, tosi siinä olis
ollu taas hirvee paperi sotku, ja netti kii viikon
Formuloita tvu playeriltä kanava wheels.

#1729.3.2008 5:40

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto