Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Student Baysta kurssikirjat ilmaiseksi

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27.3.2008 14:33 Kommentteja (16)

Student Baysta kurssikirjat ilmaiseksi Ruotsissa on avattu kurssikirjamateriaalia levittävä sivusto, johon käyttäjät voivat lähettää skannaamiaan kirjoja ja vastineeksi ladata palvelusta jo löytyviä teoksia. Asiasta kertovat ITviikko.fi ja Svenska Dagbladet.

Vielä on arvoitus, kuka kyseisen palvelun on avannut, mutta laillista puuhaa palvelun ylläpito ei ainakaan ole. Svenska Dagbladetin haastattelema Studentlitteratur-kustantamon toimitusjohtaja Stefan Persson kertoo, ettei Student Bay -nimellä ja The Pirate Bayn ulkoasulla ratsastavan sivuston toimintamalli ole uusi. Ainoastaan sähköinen levitystapa on uutta. Hänen mukaansa ennen kurssikirjallisuutta on levitetty paperikopioina tekijänoikeusmaksuista välittämättä.

"Pitää muistaa, että kirjojamme myydään usein hyvin pieninä painoksina. Kurssikirjallisuuden markkinoilla ei ole mitään Britney Spearsia. Jos kirjailijat eivät saa työstään maksua, kukaan ei jatkossa halua kirjoittaa kurssikirjallisuutta ruotsiksi", Persson kertaa.

Student Bay -palveluun on rekisteröidyttävä ennen kuin pääsee latailemaan kirjoja. Tämäkään ei aivan riitä, sillä rekisteröitymisen jälkeen käyttäjä pakotetaan joko lähettämään palveluun itse skannattu nide tai vaihtoehtoisesti tekstiviesti tiettyyn numeroon, jonka lähettäminen maksaa 20 kruunua (noin kaksi euroa).

Palvelu on vielä beta-asteella, ja valikoimakin varsin rajallinen. Kirjavalikoiman kerrotaan kasvavan sitä mukaa, kun käyttäjät lähettävät palveluun uusia kirjoja.

Student Bay ei käytä esimerkiksi Pirate Bayn tavoin BitTorrent-tekniikkaa, vaan kirjallisuus pyydetään lähettämään RapidShare-palveluun. Ainakin vielä tällä hetkellä palvelu on tarkoitettu ainoastaan ruotsinkieliselle materiaalille.

  WiiWare käynnistyi Japanissa Torrentit suoraan televisioon  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

16 kommenttia

Tämä palvelu ois voinu olla tarpeen muutama vuosi sitten kun köyhänä kirosi kirjojen hintoja joka luku/periodin alussa. heh voi näit poikii kyllä ne keksii :)

#127.3.2008 15:57

Ottamatta kantaa itse laittomaan jakeluun, tuli juttua lukiessa mieleen, että kirja-alalla lienee edessä aivan sama tilanne, missä levy- ja elokuvateollisuus tällä hetkellä ovat: kirjojen myynti ja levitys verkossa, joko laillisesti tai laittomasti, tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, kunhan "elektroniset paperit" vielä hieman kehittyvät.
Jo nyt näkemäni uudet bi-stabiilit näytöt ovat lähes painetun paperin veroisia, joskin vielä musta-valkoisia ja pienikokoisia.

#227.3.2008 15:58

Onhan se kirjakin mustavalkoinen...

#327.3.2008 16:05

[pilkun nussintaa]

Pirate Bayn ulkoasulla ratsastavan sivuston toimintamalli ei ole uusi.

[pilkun nussintaa]

#427.3.2008 16:08

Uskon kuitenkin tuon kirja-alan olevan sikäli turvassa, koska pitkiä tekstejä ei ole mikään nautinto lukea päätteeltä. Itse olen pari opasta joutunut lukemaan näytöltä, ja monessa osassahan se piti lukea, eikä pääkivulta ja silmäsäryltä välttynyt silloinkaan.

#527.3.2008 16:30

joo-o, aika hyvä vastaisku sille että krijavalmistaja siat tuovat joka 4 vuosi uudet kirjat markkinoille, mikään ei kirjoissa muutu mutta uudet joutuu ostamaan

#627.3.2008 16:48

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BoNeLeZz:
[pilkun nussintaa]

Pirate Bayn ulkoasulla ratsastavan sivuston toimintamalli ei ole uusi.

[pilkun nussintaa]

Lainaus:
ettei Student Bay -nimellä ja The Pirate Bayn ulkoasulla ratsastavan sivuston toimintamalli ole uusi.

Ihan oikeinhan tuo on kirjoitettu :)

#727.3.2008 17:54

Lainaus:
"Pitää muistaa, että kirjojamme myydään usein hyvin pieninä painoksina. Kurssikirjallisuuden markkinoilla ei ole mitään Britney Spearsia. Jos kirjailijat eivät saa työstään maksua, kukaan ei jatkossa halua kirjoittaa kurssikirjallisuutta ruotsiksi"

sinänsä huvittavaa... :)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bleeding:
Uskon kuitenkin tuon kirja-alan olevan sikäli turvassa, koska pitkiä tekstejä ei ole mikään nautinto lukea päätteeltä. Itse olen pari opasta joutunut lukemaan näytöltä, ja monessa osassahan se piti lukea, eikä pääkivulta ja silmäsäryltä välttynyt silloinkaan.

Tuosta olen kyllä samaa mieltä, luulen myös että harvoilla ihmisillä on aikaa ja resursseja ruveta tulostelemaan noita teoksia

#827.3.2008 18:17

"[pilkun nussintaa]"

sivusto ei k-rajoitteinen joten välimerkin kanssa vakava seurustelu voisi olla sopivampi termi... heh

#927.3.2008 18:35

Tuo voi oikeasti toimia ku tulee myyntiin jotain litteitä mini näyttöjä jotka olisivat kuin papereita, ja alakulmassa olisi napit sivujen vaihtoon, ja sinihampaalla vaikka toimisivat. Se olisi jo kätevää. Ja kun saisi tommoisen joskus alle 50 eurolla nii sitten! Kunnon näytöltä en tule koskaan kirjaa lukemaan.

#1027.3.2008 20:27

[/pilkun nussintaa][/pilkun nussintaa]
Amazonin versio sähköisestä kirjasta:
http://www.amazon.com/Kindle-Amazons-Wir...e/dp/B000FI73MA

Ainakin minusta ihan kätevän oloinen laite.

#1128.3.2008 7:13

Haluaisin kovasti kirjojen keräilijänä uskoa, että perinteinen kirja tulee säilymään vielä pitkään, mutta kyllä nuo uudet laitteetkn ovat kätevän oloisia.


MSI P35 Neo| Q6600@2,99 | 4GB 800MHz DDR2 | BFG 8800 GT OC2 | Sound Blaster X-Fi Gamer | Vista Ultimate Student's Edition | BenQ FP93G | Panasonic PT-AX 100E | Yamaha RX-N600 | Audio Pro Image 44, V2, B 1.36 | LG LC52 32" | PS3 | Topfield 4100 PVRC | melkoinen sähkölasku |

#1228.3.2008 8:12

Sorry, virhepainallus.

#1328.3.2008 9:48

Lainaus:
Onhan se kirjakin mustavalkoinen...

Ei oppikirja yleensä. Mutta varmasti mustavalkoinenkin näyttö riittää mullistukseen ainakin romaanien kohdalla.

Lainaus:
Uskon kuitenkin tuon kirja-alan olevan sikäli turvassa, koska pitkiä tekstejä ei ole mikään nautinto lukea päätteeltä.

Siinäpä se pointti olikin, että ainakin mainitsemani (tulevat) bi-stabiili-näytöt eivät ole kuten nykyiset tietokoneista sun muista tutut näytöt. Niissä ei esim. tarvita taustavaloa (valaistussa tilassa), ja tekstin lukeminen on muutenkin silmille hyvin samankaltaista kuin paperiltakin.

#1428.3.2008 9:57

RapidShare liitännäisyys on kyllä sieltä ja syvältä.

#1528.3.2008 10:36

poistettu


Im done here

#161.4.2008 16:58

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto