Palaute
 
AfterDawn: IT-alan uutiset
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

Amazon on nyt toiseksi suurin digitaalisen nettimusiikin myyjä Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. maaliskuuta, 2008 13:14

Amazon on nyt toiseksi suurin digitaalisen nettimusiikin myyjä Yhdysvalloissa Amazon avasi viime syksynä oman DRM-vapaata musiikkia myyvän verkkokauppansa ja noin puolessa vuodessa Amazon on noussut Yhdysvaltojen toiseksi suosituimmaksi nettimusiikin myyjäksi.

Amazonin edellä on tietenkin Applen iTunes, joka nousi viime kuussa Yhdysvaltojen toiseksi suurimmaksi musiikin myyjäksi.

Amazonin nopean suosion kasvun uskotaan johtuvan sekä erittäin laajasta DRM-vapaasta musiikkitarjonnasta että kohtuullisesta hintatasosta. Amazon oli ensimmäinen verkkokauppa, joka tarjosi DRM-vapaata musiikkia kaikilta suurilta levy-yhtiöiltä.

Amazon ei ole kuitenkaan paljastanut musiikkikaupan tarkkoja myyntilukuja julkisuuteen ja Amazonin digitaalisen musiikin myyntipuolta johtava Pete Baltaxe kommentoi myyntilukuja ainoastaan sanomalla, että kuluttajat ovat selvästi pitäneet Amazonin verkkokaupasta. Baltaxen mukaan asiakkaat ovat lähettäneet yhtiölle runsaasti positiivista palautetta DRM-vapaudesta.

Amazonin suosio huomattiin myös Applen suunnalla, jonka seurauksena Apple joutui laskemaan omien DRM-vapaiden kappaleidensa hintoja viime lokakuussa.

Kuluttajien lisäksi myös suuret levy-yhtiöt ovat ottaneet uuden tulokkaan vastaan iloisin mielin ja Inside Digital Median analyytikko Phil Leighin mukaan kaikki suuret levy-yhtiöt pitivät Applea liian voimakkaana osapuolena markkinoilla, jonka vuoksi Warner, Sony/BMG ja Universal päättivät kaupata DRM-vapaata musiikkia Amazonin kautta. EMI:n johtoportaaseen aiemmin kuulunut Ted Cohen sanoi, että Amazonin mukaantulo vähensi hieman Applen ylivaltaa digitaalisen musiikin markkinoilla.

Amazonin on tarkoitus laajentaa DRM-vapaan musiikin nettikauppaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle vielä tämän vuoden aikana, mutta Amazon ei ole toistaiseksi paljastanut tarkempaa aikataulua suunnitelmilleen.

  Supernopea 3G siirtää 250 megaa sekunnissa Microsoft laittaa Xbox Live -huijarit koville  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle (20. maaliskuuta, 2010 20:10)
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen Vuoden Nuori Yrittäjä 2010-palkinto luovutettiin oululaiselle AfterDawn Oy:n toimitusjohtaja Petteri Pyynylle Oulussa lauantaina 20.3 nuorten yrittäjien valtakunnallisessa ....
3 kommenttia
BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa (20. maaliskuuta, 2010 13:17)
Hollannissa piratismia vastaan taisteleva BREIN on jälleen voittanut P2P-sivuston oikeudessa, kun ShareConnector-sivuston valitus se aiemmasta oikeustappiosta hylättiin. Osapuolet taistelivat ....
Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä (20. maaliskuuta, 2010 11:40)
Ensi viikolla CanSecWest-tietoturvatapahtumassa järjestettävä Pwn2Own-kisa on saanut vuosi vuodelta enemmän huomiota, ja tällä kertaa selainvalmistajat eivät aio luovuttaa ilman taistelua. Viimeisimpänä ....
2 kommenttia
Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia (19. maaliskuuta, 2010 16:26)
Tiedostojenjakelua harrastavat tahot voivat aiheuttaa itsensä lisäksi ongelmia muillekin tahoille, ja Venäjällä tämän huomasivat iFolder.ru-tiedostonjakopalvelun pyörittäjät, joiden toiminnan ....
12 kommenttia
Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle (19. maaliskuuta, 2010 11:22)
Microsoftin harrastama monopoli Xbox 360 -pelikonsolin tallennuslaitteiden osalta saattaa pian päättyä, sillä Joystiq-verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan Microsoft sallisi tänä keväänä tavallisten ....
4 kommenttia

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto